HAMKin Venture Mill -osuuskunta toimii aktiivisesti - Hämeen ammattikorkeakoulu
HAMKin Venture Mill -osuuskunta toimii aktiivisesti

HAMKin Venture Mill -osuuskunta toimii aktiivisesti

03.11.2015 15:35

Opiskelijavetoinen Venture Mill -osuuskunta toimii yrittäjyyden edistämiseksi muun muassa järjestämällä kaikille avoimia Yrittäjyystiistai-tapahtumia Hämeen ammattikorkeakoulun Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella.

Venture Mill on Hämeen ammattikorkeakoulussa opiskelijoita varten perustettu osuuskunta, joka mahdollistaa yrittäjämäisen toiminnan jo opiskeluaikana. Opiskelija voi työllistää itsensä omilla taidoillaan, ansaita sekä euroja että opintopisteitä. Osuuskunta ottaa myös vastaan toimeksiantoja yrityksiltä, joihin etsitään tekijä asiakkaan tarpeiden mukaan. Osuuskunta toimii opiskelijan y-tunnuksena, opiskelijan tukena ja hoitaa taustalla hallinnolliset kustannukset ja toimenpiteet.

Yrittäjyystiistai – tapaamisia ja tarinoita​

Lukuvuoden aikana Venture Mill osuuskunta järjestää kerran kuukaudessa viisi teemoiltaan erilaista Yrittäjyystiistaita. Yrittäjyystiistai on tapahtuma, jossa yrittäjät ja opiskelijat kohtaavat. Jokaisen illan alussa vietetään Speed Dating -tyylinen verkostoitumisvartti, jonka tarkoituksena on rohkaista opiskelijat ja yrittäjät tutustumaan toisiinsa. Lisäksi Yrittäjyystiistaissa seurataan nuoren hämeenlinnalaisen yrittäjän, Timo Haapaniemen tarinaa, aina illan teemaan liittyen.

Ensimmäisen Yrittäjyystiistain 3.11.2015 teemana on idea. Illan aikana nähdään opiskelijoiden Road to Slush -finaali, joka käydään pitchauskilpailuna. Pitchauskilpailussa opiskelijat pitävät kolmen minuutin myyntipuheet, joissa he esittelevät ideansa. Road to Slushiin osallistuneet opiskelijat ovat käyneet syksyn aikana kolmen viikon valmennuspolun, josta palkintona he lunastavat liput kansainväliseen Slush-tapahtumaan. Slush on start up -yrityksien ja teknologiaosaajien paikka tavata huipputason kansainväliset sijoittajat, johtajat ja tiedotusvälineet. Matkaan lähdetään yhdessä hämeenlinnalaisten start up -yritysten kanssa.

Illan yrittäjyystarinoista vastaavat Teemu Kinos SoSho Oy:sta ja Tomi Virtanen Linnan Kehityksestä. Tapahtuma alkaa 3.11.2015 klo 17.00. Illan aikana tarjotaan virvokkeita sekä pientä purtavaa. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Myös median edustajat ovat tervetulleita paikalle.

Seuraavat Yrittäjyystiistait ovat 1.12.2015 klo 17.00 teemana rahoitus, 19.1.2016 klo 17.00 teemana markkinointi, 23.2.2016 klo 17.00 teemana kasvu ja 22.3.2016 klo 17.00 teemana menestys.

Osuuskunnan uudet tuulet​​​

Keväällä 2015 osuuskunnasta tuli täysin opiskelijavetoinen. Juhana Laine, Minna Tarkkala ja Niina Paasonen ovat toisen vuoden liiketalouden opiskelijoita, jotka suorittavat liiketoiminnan kehittämisopintojaan osuuskunnan uudistamisen kautta. He vastaavat osuuskunnan toiminnasta yhdessä osuuskunnan hallituksen kanssa. Syksyllä Venture Mill sai HAMKilta käyttöönsä oman toimitilan C-talon ensimmäisestä kerroksesta. Tupaantuliaisia vietetään 17.11.2015 klo 12 alkaen jouluisissa merkeissä, tilassa C-117.

venture mill osuuskuntalaiset

Kuvassa osuuskunnan aktiivit (vasemmalta oikealle) Niina Paasonen, Minna Tarkkala ja Juhana Laine.

Lisätietoja:

Venture Mill -osuuskunta
Vankanlähde 9, C-117, 13100 Hämeenlinnna

Minna Tarkkala, markkinointivastaava, Venture Mill -osuuskunta,
e-mail venturemill@hamk.fi tai 050 574 5140

[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]