Käytännön esimerkein kohti vastuullisempaa maanteiden viherhoitoa – koulutusta tarjolla 11.5.
Viherrakentaminen ja -hoito tieympäristössä -ohjeen koulutus järjestetään Helsingissä 11.5.2015.
Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) järjestää yhteistyössä Liikenneviraston kanssa koulutuksen uudesta Viherrakentaminen ja -hoito tieympäristössä -ohjeesta. Koulutus järjestetään Pasilan virastotalon koulutuskeskuksessa maanantaina 11.5.2015. Sisältö on tarkoitettu maanteiden viherrakentamisen ja -hoidon asiantuntijoille, työnjohdolle ja työntekijöille sekä tilaajapuolella vihertyön hankinnoista vastaaville ja urakoita valvoville henkilöille.
Koulutuksen tavoitteena on edistää ymmärrystä tieympäristön luonnonmukaisuuden ja luonnon tarjoamien lähtökohtien hyödyntämisestä järkevällä ja ekologisella tavalla. Koulutuksessa perehdytään mm. ympäristövastuullisuuteen. Lisäksi koulutus antaa käytännön apua viherrakentamisen parissa työskenteleville, sillä osallistujat pääsevät esimerkkien avulla kiinni tieympäristön viherrakentamisen ja -hoidon konkretiaan. Tarkoitus on tuoda apua päivittäiseen työhön, sillä viimeistelyvaiheessa tehdyt oikeat perustamistavat ja kasvivalinnat tuottavat tien elinkaaren aikana kertyviä säästöjä.
Koulutus perehdyttää Liikenneviraston uuteen ohjeeseen (18/2014), joka korvaa aikaisemmat ohjeet Vihertyöt tieympäristössä (TIEL 2150003), Viherrakenteet (TIEL 2212400-98) ja Viherhoito tieympäristössä (TIEL 2230055).
Viherrakentaminen ja -hoito tieympäristössä -ohjeen koulutus
Aika: 11.5.2015 klo.8.30–16.00
Paikka: Pasilan virastotalon kokouskeskus, Pieni auditorio mahdollisuus osallistua myös videoneuvotteluun
Hinta: 200€ (+ ALV 24 %)
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]