Noin 700 lasta saa oppia ja elämyksiä Evolta 19. – 20.5.2015
Hämeen ammattikorkeakoulun metsätalouden koulutus järjestää Evon metsäpäivät Pitkänniemen kankaalla Evolla 19.–20.5.2015.
Tapahtuma on opetuksellinen ja elämyksellinen retkipäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen koulujen 1–4-luokkalaisille. Evon metsäpäiville osallistuu noin 350 lasta kumpanakin päivänä. Tapahtuma alkaa molempina päivinä klo 9 ja päättyy klo 14.
Metsäpäivillä on erilaisia rastiratoja ja kiinteitä rasteja, joilla tutustutaan metsän merkitykseen metsätalouden, virkistyksen ja luontoarvojen näkökulmasta. Myös metsäiset ammatit ja metsien eri asukkaat tulevat tutuiksi. Hämeenlinnan ja Tuuloksen 4H-yhdistykset sekä Metsähallitus osallistuvat tapahtuman sisällön tuottamiseen omilla rasteillaan.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa HAMKin metsätalouden koulutus. Ensimmäisen vuoden metsätalousinsinööriopiskelijat toimivat tapahtumassa lapsiryhmien oppaina. Opastustehtävät ovat osa heidän opintojaan. Tapahtuman yhteistyökumppanina on 4H-yhdistysten ja Metsähallituksen lisäksi myös Suomen metsäsäätiö.
Tapahtumapaikalle on opastus 53-tien varresta, kun lähestytään HAMKin Evon yksikköä. Lisätietoa löytyy myös osoitteesta www.hamk.fi/evonmetsapaivat.
Tapahtumaan saapuvien median edustajien toivotaan ilmoittavan tulostaan etukäteen tapahtuman projektipäällikölle Lauri Värrille (p. 03 646 5379), joka vastaa myös mahdollisiin lisäkysymyksiin tapahtumaan liittyen.
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]