Päijäthämäläistä tapahtumaruokaa - Hämeen ammattikorkeakoulu
Päijäthämäläistä tapahtumaruokaa

Päijäthämäläistä tapahtumaruokaa

22.06.2015 15:50

Ruokailupalveluiden tarjoaminen on merkittävä osa erilaisten tapahtumien järjestämistä ja tapahtumavieraiden kokonaiselämystä.

Päijäthämäläistä tapahtumaruokaa Suuret oluet – Pienet panimot -tapahtumassa Lahdessa 25.-27.6.2015

Tarjonta on kuitenkin usein yksipuolista ja rutiininomaista. Paikallisten elintarvikeyritysten pääsy erityisesti suurten tapahtumien ruokatarjonnan markkinoille oh​i valtakunnallisten ruokatalojen on haastavaa ja vaatii tiiviistä yritysten välistä yhteistyöstä. Lähiruoasta uutta liiketoimintaa – local street food -hankkeen tukemana päijäthämäläiset yrittäjät kokeilevat nyt yhteistyötä ja oluttapahtumaan sopivia ruokatuotteita pienpanimotapahtumassa Lahdessa.

Tapahtumaruokaa Päijät-Hämeestä​

Lähiruoasta uutta liiketoimintaa -hankkeessa nostetaan esiin vastuullisesti tuotettu päijäthämäläinen tapahtumaruoka Päijät-Hämeen liiton myöntämän Euroopan aluekehitysrahaston tuella vuoden 2015 aikana. Yritykset ja hanketoimijat, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Lahden ammattikorkeakoulu, kehittävät yritysyhteistyön toimintamallia ja paikallisista aineksista ammentavia ruoka- ja juomatuotteita tapahtumien ruokapalveluihin. Hanke näkyy ja kuuluu Tapahtumaruoka-nimen alla.

Erityisesti halutaan selvittää keinoja, joilla lähiruokayritykset voivat päästä esille suurten tapahtumien ruokatarjoilussa. Mukana olevat yritykset ovat valmiita kasvuun sekä solmimaan tarvittavia yhteistyöverkostoja.

Läheltä lautaselle​

Yritysyhteistyön toimintamallia ja ruokatuotteita testataan tällä viikolla pilottitapahtumaksi valitussa Suuret oluet – Pienet panimot -tapahtumassa Lahdessa. Tapahtumaan on valittu pienpanimo-oluiden kanssa sopivat sormisyötävät Merosen nyhtö ja Virain kuumakoira. Merosen nyhtö on Orimattilassa kasvanutta viljapossua, jota kypsänä ja pulled-pork-possun tapaan riivittynä tarjoillaan Leibomo Limbun täyteläisen sämpylän välissä. Virain kuumakoira on paikallinen versio hotdogista. Paikallisia alkoholittomia juomia voi taas maistella paikallisten oluiden ohella Hollolan Hirven myyntitiskillä. Maatila-Liha Meronen Orimattilasta toimii tapahtumassa Tapahtumaruokaa Päijät-Hämeestä ruokapalveluiden koordinoijana.

[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]