HAMKin lukuvuoden avajaisia juhlitaan 7.9.
Kaksikymmentäviisivuotiasta HAMKia sekä lukuvuoden 2016–2017 avajaisia juhlistetaan keskiviikkona 7.9.2016 klo 15.00 Hämeenlinnan kampuksella Amica Helmi -ravintolassa (D-talo, Vankanlähde 11, Hämeenlinna).
Avajaisissa puhuvat muun muassa ministeri Sanna Grahn-Laasonen ja Luonnonvarakeskus LUKEn pääjohtaja Mari Walls. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita paikan päälle.
Hämeen ammattikorkeakoulusta, HAMKista, on 25 vuoden aikana kasvanut kansainvälinen, rohkea, uudistava ja menestyvä korkeakoulu. HAMKin taustalla on 17 oppilaitosta, joista historialtaan pisimmät ovat luonnonvara-alan kouluttajat Evo, Lepaa ja Mustiala sekä kulttuurialan Wetterhoff. Näiden lisäksi monialaiseen kokonaisuuteen liittyivät ammatillisen opettajankoulutuksen, tekniikan, sosiaali- ja terveysalan sekä hallinnon ja kaupan alan oppilaitokset Forssasta, Hämeenlinnasta, Riihimäeltä sekä Valkeakoskelta.
HAMK tekee vuosittain yhteistyötä satojen yritysten ja yhteisöjen kanssa. HAMK2020-strategian mukaisesti opiskelijoiden ja alueen menestyminen ovat tänä päivänä toiminnan keskiössä. Tätä työtä tehdään koulutuksen uudistamisen, tutkimustoiminnan vahvistamisen ja kansainvälistymisen kautta.
HAMKista valmistuu vuosittain yli tuhat ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta, useita satoja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita sekä yli 400 opettajaa.
Lukuvuoden avajaisten ohjelma
Musiikkiesitys
Tervetulosanat – Kai Heimonen, varapuheenjohtaja, HAMK hallitus
Puhe – Ammattikorkeakoulut tulevaisuuden tekijöinä, Sanni Grahn-Laasonen, ministeri, OKM
Tervehdykset – Raimo Honkavuori, rehtori (emer.), Veijo Hintsanen, rehtori (emer.)
Puhe – Osaaminen, yhteistyö ja tulevaisuuden tekijät, Mari Walls, pääjohtaja, Luonnonvarakeskus LUKE
Musiikkiesitys
Puheet – Opiskelijat tulevaisuuden tekijöinä, Emma Kokkonen, puheenjohtaja, HAMKO, ja Pertti Puusaari, rehtori, HAMK
Musiikkiesitys
Juhlakahvit
Lisätiedot
tapahtumapäällikkö Birgitta Pirhonen, etunimi.sukunimi@hamk.fi tai puh. 040 821 5477
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]