Kulttuuritapahtuma tuo valoa pimeyteen Janakkalassa 29.1.
Valoa pimeyteen -kulttuuritapahtuma järjestetään Leppäkosken Voiman talolla (Leppäkoskentie 368, Janakkala) perjantaina 29.1. kello 18.00–20.30. Tapahtuma on maksuton.
Tapahtuman ohjelmassa taidetyöpajoja, taidenäyttely, puffetti, käsitöiden myyntinäyttely ja “tuo mitä haluat antaa ja ota mitä tarvitset” -pöytä. Lisäksi toivotaan, että Leppäkoskentien varren asukkaat laittaisivat illaksi portin pieleensä ulkotulen tai lyhdyn.
Leppäkosken Valoa pimeyteen -tapahtuma sai alkunsa suunnittelutyöpajassa, jossa kylän asukkaat pohtivat keinoja tuoda kylälle piristysruiske vuoden pimeimpään aikaan. Yhteistuumin päätettiin järjestää kulttuuritapahtuma, johon kaikki kyläläiset ovat tervetulleita. Tapahtumassa on mahdollista osallistua maksuttomiin taidetyöpajoihin, joista osaa ohjaavat Leppäkosken asukkaat ja osaa hankkeen työpajaohjaajat. Tapahtuman taidenäyttelyssä on nähtävillä Hämeenlinnan taidemuseon lainattavia taidekokoelmia sekä Leppäkosken taidetyöpajassa syntyneitä teoksia.
Valoa pimeyteen -kulttuuritapahtuma on osa Taidetta kylille! -hanketta. Hankkeen päätavoitteena on taidesisältöisen verkostomaisen toimintamallin kehittäminen Kanta-Hämeen alueen maaseudulla. Miten kulttuuri- ja taidetoimintaa sekä jo olemassa olevia taidepalveluita ja -teoksia voidaan hyödyntää etenkin kyläyhteisön toiminnassa maaseudulla.
Tavoitteena on luoda sellaista toimintaa, joka edistää eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien yksilöiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä myös kylien ja yhteisöjen toimintaa ja hyvinvointia. Hankkeessa luotua toimintamallia voitaisiin soveltaa maaseutuyhteisöjen ohella myös esimerkiksi kaupungin lähiökeskusten toiminnassa. Hanke toteutetaan yhteistyössä Hämeen Kylät ry:n ja Hämeenlinnan Taidemuseon kanssa. Hanketta koordinoi Hämeen ammattikorkeakoulun ohjaustoiminnan koulutusohjelma.
Hankkeessa on mukana Nummen, Leppäkosken, Mallinkaisten sekä Heinäjoen kylät. Kyläyhteisöä osallistava toimintamalli tuottaa tietoa myös laajemmin Kanta-Hämeen kylien käyttöön.
Lisätietoa hankkeesta:
projektipäällikkö Raija Paju, ohjaustoiminnan koulutusohjelma, HAMK, p. 03 646 3679
hankkeen työpajaohjaaja Auni Tuovinen p. 040 768 1217, taidettakylille@gmail.com
Facebookissa: Taidetta kylille
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]