Partiossa hankittu osaaminen näkyväksi
Partiolaisten suurleiri Roihulla hankittu projektiosaaminen tehdään ensimmäistä kertaa näkyväksi leirillä toimivan RoihuAkatemian kautta.
RoihuAkatemia tekee yhteistyötä toisen ja korkea-asteen oppilaitosten kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä opetushallituksen edustajat tutustuivat eilen Roihuun ja olivat kiinnostuneita uudenlaisesta osaamisen tunnustamisen projektista. HAMKista tapahtumaan osallistui strategiapäällikkö Mervi Friman.
Mervi Friman. Kuva: Susanna Oksanen
RoihuAkatemian rehtori Tarja Nieminen kertoo, että idea RoihuAkatemiasta syntyi, kun huomattiin partion tuottaa valtavasti osaamista, josta on vaikea kertoa partion ulkopuolisille. “Tarkoituksenamme oli tehdä partiossa hankittu osaaminen näkyväksi. Osaaminen sanoitetaan sellaisella yleiskielellä, jota työelämä ja oppilaitoksetkin ymmärtävät. Tässä emme ole aikaisemmin onnistuneet niin hyvin kuin olisimme toivoneet”, sanoo Nieminen. Ammattikorkeakoulut ovat, ehkä hieman yllättäenkin, olleet kaikista kiinnostunein yhteistyötaho. Opiskelijat ovat voineet hyväksilukea melko monipuolisesti erilaisia kursseja opintoihinsa.
Myös useita HAMKin opiskelijoita toimi Roihulla erilaisissa tehtävissä, jotka voidaan lukea hyväksi amk-tutkinnossa. Evon opetusmetsässä järjestetty partiolaisten 7. suurleiri päättyi torstaina 28.7.
opiskelijoita toimi Roihulla mm. HAMKin paviljongilla. Kuva: Reima Kallinen
Teksti: Mervi Friman
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]