Amazing Business Train vie liiketoiminnan kehittämismatkalle
Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) kaksikymmentä opiskelijaa matkaavat Amazing Business Train -junalla kohti yrittäjyyttä 9.–10.5.2017.
Seitsemättä kertaa järjestettävälle Amazing Business Train -junamatkalle nousi mukaan kolme ohjaajaa ja kaksikymmentä opiskelijaa muun muassa Mechanical engineering and productionin, Construction engineeringin, International businessin, kestävän kehityksen, tietojenkäsittelyn sekä liiketalouden koulutuksista. Liiketoiminnan kehittämismatkan reitti kulkee Hämeenlinnasta Jyväskylään ja Ouluun 9.–10.5.2017.
Amazing Business Train on viimeksi vuonna 2015 opiskelijoille tarjottu intensiivimatka opiskelijayrittäjyyden lisäämiseen. Junamatkan aikana opiskelijoiden tietoja ja taitoja kerrytetään palvelumuotoiluun ja yrittäjyyteen liittyen. Tänä vuonna työskentelyssä käytetään Futurice Oy:n luomia Lean Service Canvas työkaluja. Opiskelijoita mentoroivat HAMKin henkilökunnan lisäksi asiantuntijat Crazy Townista Jyväskylästä sekä Luovasta Laboratoriosta Oulusta. Informaatio opiskelijoiden, henkilökunnan ja mentoreiden välillä kulkee sähköisesti intra- ja verkkosivuja sekä sosiaalisen median kanavia pitkin.
Amazing Business Trainin toiminnassa alussa asti mukana olleen liiketalouden lehtori Vesa Tuomelanmukaan käynnissä on jälleen uudenlainen oppimisen matka omien mahdollisuuksien löytämiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen:
– Uusi reitti, uusi menetelmä, uudet työkortit, uudet kumppanit, uteliaat opiskelijat, kokeiluhaluiset vetäjät ja kannustava johto luovat yhdessä merkityksellisen oppimisen kokemuksen sekä kartuttavat paljon osaamista ja tietoa liiketoiminnan kehittämisestä. Yhdessä toimimalla saadaan paljon aikaan sellaista, jota ei yksin olisi kyetty tekemään.
Lisätiedot:
lehtori Vesa Tuomela, sp. vesa.tuomela@hamk.fi, puh. (03) 646 2676
suunnittelija Jukka Raitanen, sp. jukka.raitanen@hamk.fi, puh. (03) 646 6666
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]