Kaksikymmenvuotias Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö jakoi apurahoja
Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö jakoi kolme apurahaa vuosijuhlassaan Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa 18.5.2017. Samalla vietettiin säätiön 20-vuotisjuhlaa.
Aaretti Kaleva ja Anne Riihilahti saivat 5000 euron suuruiset nuoren tutkijan apurahat. Kaleva tutkii keinotekoisen sinkkipatinan valmistamista galvanoidulle ohutlevylle, ja Riihilahti kehittää kouluterveydenhoitajille mallia oppilaiden turvallisen internetin käytön tukemiseen.
Lisäksi HAMKin ja Luonnovarakeskuksen tutkijoista koostuva tutkimusryhmä sai Arjen innovaatiot -apurahan ikääntyneiden ravitsemuksen kehittämiseen. Apuraha on 3000 euroa.
Alueen tutkijoiden ja innovaatioiden tekijöiden ohella säätiö tukee HAMKin opiskelijoiden ja henkilöstön osaamisen kehittämistä. Opiskelijoiden opinnäytetyöt rahoittaa useimmiten työn tilaaja, mutta monet työnantajat esittävät jälkikäteistä palkintoa erityisen ansioituneiden opinnäytetöiden tekijöille.
Keväisen vuosijuhlan lisäksi joulun alla palkitaan HAMKin vuoden opiskelija ja työntekijä. Ensi vuodesta lähtien säätiö alkaa palkita myös parhaita HAMK Unlimited -verkkoalustalla julkaistuja artikkeleita.
Säätiö on myöntänyt vuosien varrella apurahoja yhteensä 1323 henkilölle. Suurin yksittäinen apuraha, 10 000 euroa, myönnettiin kymmenen vuotta sitten Harri Mattilalle, joka työskentelee nyt tutkijayliopettajana.
Kahdenkymmenen vuoden aikana säätiö on saanut lahjoituksina noin kaksi miljoonaa euroa. Säätiön asiamies Jyrki Miettunen muistuttaa, että lahjoitus on yrityksille ja yhteisöille hyvä tapa tukea hämäläistä osaamista ja tutkimustoimintaa.
– Lahjoitus on 50 000 euroon asti vähennyskelpoinen verotuksessa.
Apurahoja myönnettiin Anne Riihilahdelle (vas.), Aaretti Kalevalle ja Hamkin tutkimusryhmälle, jota olivat edustamassa Tuija Pirttijärvi ja Tiina Mäenpää.
Lisätiedot:
Jyrki Miettunen, säätiön asiamies, p. 040 538 1681, sp. etunimi.sukunimi@hamk.fi
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]