Suomen Partiolaiset ja HAMK syventävät yhteistyötään
Partiolaisten ja HAMKin tuoreen yhteistyösopimuksen tavoitteena on kehittää ja mallintaa toimintatapoja, joilla partiossa hankittuja tietoja ja taitoja voidaan tuoda näkyväksi sekä tunnistaa ja tunnustaa virallisessa koulutusjärjestelmässä ja työelämässä.
Puolitoistavuotinen yhteistyö on jo tähän mennessä ehtinyt pitää sisällään muun muassa Roihu 2016 Finjambore -suurleirin opinnollistamista eri koulutusaloilla, yhteisten virtuaalisten osaamismerkkien suunnittelua sekä Evon alueen kehittämistä.
Nyt yhteistyön syventämisen tavoitteena on edistää vapaaehtoistyössä ja harrastuksissa hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista ammattikorkeakouluopinnoissa sekä työelämässä entistä laajemmin. Yhteistyötä laajennetaan myös opettajankoulutukseen niin, että opettajilla tulee olemaan tulevaisuudessa entistä monipuolisemmat taidot tunnistaa vapaaehtoistyössä hankittua osaamista.
Tätä tarkoitusta varten Partio ja HAMK kokoavat yhteisen tulkintafoorumin, jossa linjataan yhdessä käytännön tasolla opiskelijoiden vapaaehtoistyön opinnollistamista. Yhteistyötä jatketaan myös yhteisten virtuaalisten osaamismerkkien toteuttamisella.
Osapuolet sitoutuvat myös kehittämään yhdessä Evon aluetta valtakunnallisena nuorten leiritoiminnan keskittymänä.
Suomen ensimmäinen metsäalan virtuaalinen osaamismerkki otettiin käyttöön
Suomen Partiolaiset ja HAMK toteuttivat ensimmäisenä Suomessa metsäalan perusosaamista kuvaavan virtuaalisen osaamismerkin kaikille yli 15-vuotiaille. Virtuaalisen osaamismerkin avulla merkin saaja voi osoittaa osaamistaan metsäalalla hyödyllisissä taidoissa. Osaamismerkkiä voi hyödyntää esimerkiksi opinnoissa ja työpaikkaa hakiessa.
Metsäosaajan osaamismerkki muodostuu neljästä osakokonaisuudesta: metsä toimintaympäristönä, metsässä liikkuminen, metsien monimuotoisuus ja metsät elinkeinona.
Lisätietoa Metsäosaajan merkistä sekä hakuohjeet löytyvät täältä.
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]