Uudistuva hevostalous -julkaisukokoelma saatavilla
Hevosala muuttuu kovaa vauhtia. Uudistuva hevostalous -kokoelman ensimmäiset artikkelit käsittelevät kysyntää, asiakaspalvelua ja hevoskasvatusta. Tulossa on katsauksia yritystoiminnan pää- ja sivutoimisuuteen, hankintatoimeen ja brändäykseen.
– Haluamme jakaa hevostaloutta käsittelevien kyselyidemme tuloksia ja näkökulmia jo projektin aikana, eikä perinteiseen tyyliin vasta loppuraportin muodossa. Toivomme, että kokoelma auttaa yrittäjiä työssään ja herättelee hevosalaa laajemminkin, kertoo Uudistuva hevostalous -hankkeen projektipäällikkö Sirpa Pussinen. Uudistuva hevostalous -artikkelikokoelman ensimmäiset artikkelit on julkaistu loka-marraskuussa 2017.
– Ennakoivalle, faktaan pohjautuvalle tiedolle on tarvetta. Tähän mennessä on julkaistu kymmenkunta kirjoitusta, ja kevääseen mennessä tavoitteena on koota yhteen yli 20 ammattiartikkelia. Sähköisen artikkelikokoelman tieto on avoimesti ja maksutta saatavilla, ja toimituskunnan arvioimat kirjoitukset ovat käytännönläheisiä ja ammattimaisia. Artikkelien pohja-aineistona ovat viime keväänä tehdyt kaksi mittavaa valtakunnallista kyselyä.
Sähköisen alustan hyötyinä ovat mahdollisuus kartuttaa sisältöä hankkeen edetessä, pysyvät linkit artikkeleille, yhteys tietokantoihin ja ammatillinen vakuuttavuus. Kokoelman muodossa artikkelit eivät jää irrallisiksi, vaan ovat helposti löydettävissä ja niitä on helppo jakaa sosiaalisessa mediassa. Artikkelikokoelman tueksi rakennetaan videokirjastoa Uudistuva hevostalous -kanavalle YouTubeen.
Lisätietoja: Sirpa Pussinen, projektipäällikkö, HAMK, sirpa.pussinen@hamk.fi, puh. 050 5749 207
Uudistuva hevostalous-hankkeen toteutuksesta vastaa Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) yhteistyössä Luonnonvarakeskus Luken ja Hippoliksen kanssa. Hanke on saanut rahoitusta EU:n maaseuturahastosta/ Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (2014-20).
unlimited.hamk.fi/uudistuva-hevostalous
www.hippolis.fi/uusihevostalous
www.facebook.com/uusihevostalous/
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]