Valkuaiskasvien viljely lisääntyy Hämeessa
Valkuaisomavaraisuutta edistänyt HAMKin ja Luken hanke oli onnistunut, sillä valkuaisen tuotanto ja käyttö on kasvanut.
Hämeen ammattikorkeakoulun ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen –hanke lähestyy päätöstään. Keskeisenä tavoitteena oli luoda Valkuaisfoorumi edistämään valkuaisen tuotantoa ja käyttöä Hämeessä. Lopputulokseen voidaan olla tyytyväisiä, sillä valkuaiskasvien viljely Hämeessä on lisääntynyt.
Kiinnostus kotimaisen valkuaisen tuottamiseen ja käyttöön on havaittavissa monella tavalla. Valkuaiskasvit näkyvät peltomaisemassa, mutta myös kotieläinten ruokinnassa ja ihmisten lautasilla. Kotimaisesta valkuaisesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon ja uusia elintarvikkeita on tullut markkinoille.
Valkuaisfoorumi ponnisti Hämeen vahvasta luonnonvaraosaamisesta, jonka ympärille muodostui laaja osaajaverkosto. Verkostossa yhdistyi opetuksen, tutkimuksen, neuvonnan, yrittäjien ja muun elinkeinoelämän välinen vuoropuhelu. Hankkeessa on tehty alueen parasta osaamista näkyväksi ja helposti hyödynnettäväksi.
Yhteistyö näkyy yhteisenä tahtotilana edistää valkuaisomavaraisuutta niin Hämeessä kuin koko Suomessa.
Kotimaisen valkuaisen mahdollisuudet -loppuseminaari
Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen -hankkeen loppuseminaari pidetään seuraavasti:
Aika: Tiistaina 12.12. klo 9.00 – 15.00. Kahvitarjoilu alkaa klo 8.30.
Paikka: Jokioisten Tietotalo, yläkerta (Humppilantie 9 A, Jokioinen)
Tilaisuus on kaikille avoin, maksuton eikä edellytä ilmoittautumista. Ohjelma on kaksiosainen. Aamupäivällä käsitellään kotimaista kasvivalkuaista osana ihmisten ruokavaliota. Iltapäivä painottuu valkuaiskasvien viljelyyn ja rehukäyttöön.
Tiedotusvälineiden edustajat ovat lämpimästi tervetulleita Valkuaisfoorumin loppuseminaariin!
Lisää tietoa hankkeesta ja tilaisuuden tarkempi ohjelma: www.hamk.fi/valkuaisfoorumi > Ajankohtaista.
Hämeen liitto on tukenut hanketta EAKR-rahoituksella.
Lisätietoja:
Katariina Manni, projektipäällikkö, HAMK, etunimi.sukunimi@hamk.fi, p. 040 353 1149
Marketta Rinne, tutkimusprofessori, Luke, etunimi.sukunimi@luke.fi, p. 029 5326 482
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]