Fonecta ja HAMK nostavat yhteistyössä Kanta-Hämeen yrittäjien digikuntoa
Digikuntoon Kanta-Hämeen kiertue järjestettiin kuluneen syksyn aikana Hämeenlinnassa, Forssassa ja Riihimäellä. Maksuttomiin aamiaistilaisuuksiin osallistui yhteensä noin sata pk-yrittäjää, viestijää ja yrityspäättäjää, jotka saivat media-asiantuntijoilta konkreettisia täsmävinkkejä myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen.
Mikä on Digikuntoon?
Fonecta on järjestänyt Digikuntoon-tilaisuuksia jo viitisenkymmentä ympäri Suomea. Tilaisuuksien tarkoitus on kannustaa yrittäjiä tekemään markkinointiaan tavoitteellisesti ja kokonaisvaltaisesti. Edelleen suurimpia haasteita tai jopa hidasteita digimarkkinoinnin tekemiseen ovat tiedonpuute ja heikot kokemukset kokeiluluontoisista ratkaisuista. On tärkeää löytyä verkosta ja kohdata asiakas oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
– Kanta-Hämeen tilaisuuksiin on osallistunut kerrallaan 20-40 osallistujaa, mutta näiden intiimimpien tilaisuuksien ehdoton etu on se, että yleisöön saa silloin helposti kontaktia. Tilaisuuksissa on ollut hyvä vastaanotto, keskustelua on syntynyt ja yrittäjät ovat jääneet juttelemaan media-asiantuntijoidemme kanssa kanssa, Fonectan Otto Hietaharju sanoo.
Suomalainen avaa älypuhelimensa päivän aikana keskimäärin jopa 400 kertaa ja jaksaa odottaa sivun latautumista keskimäärin 3.4 sekuntia. Sen takia kannattaa panostaa löydettävyyteen ja kotisivujen toimivuuteen mobiililaitteilla. Kanta-Hämeessä vain 39 prosenttia yritysten kotisivuista toimii mobiililaitteilla.
– Digimarkkinointi on vieläkin harmaata usvaa, mitä olemme poistamassa. Hienoa on ollut huomata, että yrittäjät ovat heränneet digimarkkinoinnin merkitykseen ja ovat oikeasti tarttuneet toimeen saadakseen käytännön ymmärrystä valitakseen oikeat tavat ja kanavat, Hietaharju kertoo.
Yhteistyö HAMKin kanssa
HAMKin Älykkäät palvelut –tutkimusyksikön tavoitteena on kehittää alueen kilpailukykyä. Yksi tapa tämän toteuttamiseen on yrittäjille koulutusten ja valmennusohjelmien järjestäminen. Fonectan Digikuntoon-konseptiin kuuluu tilaisuuksien maksuttomuus ja avoin kutsu yrittäjille. Tästä syystä pohja yhteistyölle Fonectan kanssa oli pedattu.
Yhteistyö löytyi taannoisen HAMKin #Digikunto-valmennusohjelman myötä – ovathan ohjelmien nimet sen verran samankaltaiset. #Digikunto oli Kanta-Hämeen matkailualan ja valmistavan teollisuuden pk-yrittäjille suunnattu digitaalisen liiketoiminnan valmennusohjelma, jossa yrittäjiä valmennettiin hyödyntämään mm. myynti- ja markkinointimahdollisuuksia digissä. Valmennus sai myös advanced-tason jatkoa #DigikuntoPro-valmennusohjelman tiimoilta.
Vastaanotto
Fonectan digisaarnaajat ovat onnistuneet digimörön nujertamisessa loistavasti, sillä heidän lähestymistapansa on kansankielinen ja tarinallinen. Tavallisen, sydän eikä teoria edellä menevän yrittäjän, on helppo löytää itsensä tarinoista ja näin helpommin tietää, mihin täytyy tarttua. Digikuntoon avaa uusimpia digimarkkinointimaailman muutoksia ja trendejä ja saa tarttumaan toimeen.
Tilaisuuksiin osallistuneilta on tullut hyvää palautetta ja toiveita workshopeista on esitetty. Lisätilaisuuksien järjestämisestä onkin jo ollut puhetta ja niitä suunnitellaan alkuvuodeksi.
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]