Hämeen ammattikorkeakoulu uudistaa kansainvälisten opiskelijoiden hakuprosessia
HAMKissa avautuu ensi vuonna myös uusi englanninkielinen koulutus Computer Applications.
HAMKin vuonna 2019 alkaviin englanninkielisiin koulutuksiin voi hakea sekä yhteishaussa että uutta, kansainvälisille opiskelijoille tarkoitettua väylää pitkin. Kansainväliset opiskelijat voivat jatkossa hakea HAMKiin erillishaussa, joka alkaa jo lokakuussa 2018 ja kestää huhtikuun 2019 loppuun. Hakuaika antaa opiskelijalle mahdollisuuden hakea silloin, kun aika on hänelle sopiva. Koulutuksiin toivotaan myös suomalaisia opiskelijoita. He voivat hakea englanninkielisiin koulutuksiin perinteiseen tapaan tammikuussa alkavassa yhteishaussa.
Erillishaun kautta ulkomaalaisia opiskelijoita valitaan koulutuksiin HAMKin oman online-valintakokeen tai kansainvälisen SAT-testin avulla. Online-valintakokeita järjestetään hakuaikana viisi kertaa, ja opiskelupaikkapäätöksen voi saada nopeimmillaan jopa kahden viikon sisällä pääsykokeesta tai SAT-testitulosten toimittamisesta. Opinnot alkavat syksyllä 2019, lisäksi marraskuun 2018 valintakokeessa hyväksytyt insinöörikoulutusten hakijat voivat aloittaa opintonsa jo tammikuussa 2019.
Computer Applications -koulutus alkaa ensi syksynä
Syyskuussa 2019 alkaa HAMKissa uusi, englanninkielinen tietojenkäsittelyn tradenomikoulutus Computer Applications. Koulutuksen sisältö pohjautuu jo pitkään HAMKissa järjestettyyn tietojenkäsittelyn koulutukseen.
“Ohjelmointiala on hyvin kiinnostava ja alan osaajilla on hyvät työllisyysnäkymät. HAMKissa opiskelijat pääsevät työskentelemään virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden parissa. Uusimpien teknologioiden käyttö opiskeluaikana valmistaa opiskelijoita siten hyvin digitaalisen maailman vaatimuksiin”, kertoo tietojenkäsittelyn koulutuspäällikkö Tommi Lahti uudesta koulutuksesta.
HAMK sujuvoittaa hakuprosesseja ja jatkaa kansainvälistä kasvua
Hakuprosessia sujuvoittamalla HAMK haluaa tukea työtä Suomen vetovoimaisuuden lisäämiseksi opiskelumaana sekä ottaa askelia opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu 2030 -vision viitoittamalla tiellä. Tavoitteena on yksinkertaistaa hakuprosessia ja tehdä siitä entistä hakijaystävällisempi, jotta Suomessa opiskelu ei estyisi liian lyhyen hakuajan tai liian pitkän opiskelupaikan vastaanottoprosessin takia. Toiveena on, että HAMKin hakijoiden jakaantuminen tasaisesti pitkin vuotta tasaa osaltaan maahanmuuttoviranomaisten ja lähetystöjen ruuhkahuippuja.
HAMK on julkaisemassa tulevana talvena uuden strategiansa, jonka oleellinen osa on kansainvälisyys. “Tänä päivänä ei voi olla korkeakoulua, jonka perusta ei olisi kansainvälisyys. Koulutus- ja tutkimustehtävässään ammattikorkeakoulu on aktiivinen toimija ja mahdollistaja oman alueensa kansainvälistymisessä”, toteaa Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari.
Lisätietoja:
Pertti Puusaari, rehtori, HAMK, 0400 469605, etunimi.sukunimi@hamk.fi
Kati Heikkinen, kansainvälisten asioiden päällikkö, HAMK , 050 5171581, etunimi.sukunimi@hamk.fi
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]