Iittalan taideaseman kesäpyöriä voi seurata karttasovellukselta - Hämeen ammattikorkeakoulu
Iittalan taideaseman kesäpyöriä voi seurata karttasovellukselta

Iittalan taideaseman kesäpyöriä voi seurata karttasovellukselta

26.06.2018 10:16

Iittalan uudelle taideasemalle on tuotu kesän ajaksi neljä sympaattista kyläpyörää, joilla asemalle saapuvat ihmiset voivat liikkua lähialueilla. Pyöriin on asennettu Yepzon Asset -paikannuslaitteet ja niiden kulkua voi seurata asemalaiturin näytöltä.

Iittalapyörä

Paikannettavat kyläpyörät Power, Maakiituri, Vaahtis ja Kimalle.

Idea karttasovelluksella seurattavista kyläpyöristä toteutettiin HAMKin WhatsUP-hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää kokeilukulttuuria ja verkostoyhteistyötä Kanta-Hämeessä.

Iittalassa asuva HAMKin lehtori Hannu Rossi sai idean pyörien paikantamisesta tutustuessaan Iittalan taideasemasuunnitelmaan. Rossi mietti asiaa käyttäjien näkökulmasta – mikäli kyläpyöriä ei telineestä löydy, olisi mukava tietää, kannattaako pyörää jäädä odottamaan. Kun idea paikannuslaitteiden lisäämisestä syntyi, oli taideaseman avajaisiin aikaa enää kymmenen päivää, mutta paikannuksen toteuttamista päätettiin lähteä yrittämään. Oleellisinta oli löytää sitoutunut ydintiimi, laitteet sekä teknistä osaamista.

Teknistä osaamista haettiin HAMKin Älykkäät palvelut -tutkimusyksiköstä. Digitaalisia palveluita kehittävän tutkimusyksikön brasilialaiset vaihto-opiskelijat Willian Pereira dos Anjos ja Eduardo Bitencourt loivat IoT-alustaa hyödyntäen asemalla esitettävän karttapaikannussovelluksen, joka valmistui yhden päivän aikana. Yksikön työntekijät ahersivat näytön käyttöönoton ja karttanäkymän sovittamisen parissa.

Laitteiden hankinnassa hyödynnettiin verkostoja ja kumppaneita. Asemalle asennettava näyttötaulu saatiin lainaksi forssalaiselta Telesteltä. Paikannuslaitteita kehittävä Yepzon lähti mukaan kokeiluun tarjoamalla käyttöön Asset-paikannuslaitteet, joiden avulla pystytään varautumaan myös ilkivallalta.

”Kyläfillariprojekti on erinomainen esimerkki Yepzonin palvelun monipuolisista käyttömahdollisuuksista. Laitteita voi käyttää pyörien sijainnin tarkkailuun sekä turvana katoamis- ja varkaustapauksien varalta, mutta HAMK on myös oivallisesti räätälöinyt Yepzonin avointa ohjelmistorajapintaa laitteiden lähettämän tiedon hyödyntämisessä omiin tarpeisiinsa”, kertoo Yepzonin markkinointijohtaja Heidi Rantala. 

Pyöräpaikannuskokeiluun osallistui yhteensä 15 henkilöä, joista kolmella oli koordinoivat roolit ja muilla erikoisosaamiseen liittyvä tehtävä. Kokonaisuus rakentui pala palalta ja haasteita ratkottiin keskustelemalla ja kokeilemalla. Oleellista oli innostus ideaan, aito tarve, konkreettinen tekeminen ja toimiva roolitus. Myös osallistujien välinen keskinäinen luottamus ja tiedonkulku olivat ensiarvoisen tärkeitä aikataulupaineen alla työskennellessä.

Pyöräpaikannus oli nopea ja konkreettinen yhteistyöprojekti HAMKin WhatsUP-hankkeessa ja siinä edistettiin verkostoyhteistyötä Kanta-Hämeessä. Hanketta on rahoitettu Hämeen liiton myöntämällä maakunnan kehittämisrahalla (AIKO).

Lisätiedot:
Marjo Vaalgamaa, projektipäällikkö, Yrittäjyyden ja liiketoiminnan yksikkö, HAMK, 050 574 5156,  etunimi.sukunimi@hamk.fi

[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]