Kiinnostaako pätevöityminen kosteusvaurion kuntotutkijaksi?
Hämeen ammattikorkeakoulun järjestämä alan koulutus alkaa 22.10. Kysyntä kuntotutkijoista on kovaa, koska kosteus- ja homevauriot ovat valitettavan yleisiä suomalaisessa rakennuskannassa.
Rakennusten kosteusvauriot aiheutuvat monesti rakennusosien vanhenemisesta, suunnitteluvirheistä tai suunnitelmien puutteista, rakennustyössä tehdyistä virheistä, puutteista rakentamisen laadun hallinnassa sekä puutteellisesta huollosta tai käyttövirheestä. Kosteus- ja homevauriokorjaamiseen liittyy omia erityispiirteitä, jotka rakennuksen omistajan on tärkeä tietää. Ennen kosteus- ja homekorjaamiseen ryhtymistä on tärkeä selvittää vaurioiden syy ja laajuus kokonaisuudessaan. Tässä rakennuksen omistajalla kannattaa olla apuna kosteusvaurioihin perehtynyt ja pätevöitynyt henkilö.
Viime vuosina ympäristöministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat voimakkaasti kehittäneet kuntotutkijoiden ja korjaussuunnittelijoiden osaamis- ja pätevyysvaatimuksia. Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysasetus astui voimaan toukokuussa 2015, jolla yhtenäistettiin ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimukset ja hyväksymismenettely. Asetuksella pyritään varmistamaan, että asiantuntijoilla on riittävä osaaminen arvioida rakennusten kosteus- ja homevaurioita sekä sisäilmaongelmista johtuvia tekijöitä.
HAMK järjestää Kosteusvaurion kuntotutkija -koulutusta Hämeenlinnassa
Syksyllä 22.10.2018 starttaava koulutus on nyt jo kuudes Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) järjestämä kosteusvaurion kuntotutkija -koulutus. Aiempien koulutusten erinomainen työllistymisprosentti tukee tietoa siitä, että alalle tarvitaan edelleen runsaasti uusia alan asiantuntijoita. Pääosin opiskelijat ovat työllistyneet kuntotukimuksia tekeviin yrityksiin, rakennusliikkeisiin, kunnille tai insinööritoimistoihin.
Kosteusvaurion kuntotutkija -koulutuksen tavoitteena on erikoistuminen kaikille kosteus- ja homevaurioiden korjausprosessin alueille sisäympäristö- ja kuntotutkimuksista korjautyön valvontaan. Koulutus on FISE:n hyväksymä Kosteusvaurion kuntotutkija KVKT -pätevyyteen valmistava koulutus. Koulutuksen kokonaiskesto on 130 päivää, joista 80 päivää on työssäoppimista alan yrityksessä tai organisaatiossa.
HAMK etsii myös koulutukseen osallistuville työssäoppimispaikkoja yrityksistä tai muista organisaatioista. Työssäoppiminen voi kohdistua kaikille kosteus- ja homevaurioiden korjausprosessin alueille sisäympäristö- ja kuntotutkimuksista korjaustyön valvontaan.
Koulutus on kohdennettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille, uutta uraa etsiville rakennusalan koulutuksen suorittaneille (insinööreille, diplomi-insinööreille, teknikoille tai rakennusmestareille). Koulutukseen voivat hakeutua myös LVI, luonnon- ja ympäristötieteiden sekä ympäristöterveyden alalta korkea-asteen tutkinnon suorittaneet. Koulutus soveltuu hyvin muun muassa rakennusten kuntotutkijoille, korjaussuunnittelijoille, työnjohtajille ja valvojille.
Hakeutuminen opiskelijaksi koulutukseen tapahtuu 30.9. mennessä osoitteessa www.te-palvelut.fi.
Lisätiedot koulutuksesta ja tarjoukset työssäoppimispaikoista:
Marja Savolainen, työelämäpalveluiden suunnittelija, HAMK, 040 749 3818, etunimi.sukunimi@hamk.fi
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]