Suomen ainoa liikennealan AMK-koulutus täyttää 10 vuotta
Hämeen ammattikorkeakoulun liikennealan koulutus haluaa olla kehittämässä arjen liikkumista.
Hämeen ammattikorkeakoulun liikennealan koulutus täyttää 10 vuotta. Valtakunnallisesti HAMK on ainoa ammattikorkeakoulu, jossa pääaineena voi opiskella liikennealaa. Opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea ja valmistuvat liikennesuunnittelijoiksi ja älyliikenteen asiantuntijoiksi. Tähän mennessä liikennealalta on valmistunut noin 200 opiskelijaa. Noin puolet opiskelijoista on sijoittunut julkiselle puolelle ja puolet alan suunnittelutoimistoihin.
Vuonna 2016 aloitettiin ensimmäisen kerran jokavuotinen tulevaisuuden liikennejärjestelmiin suuntautunut YAMK-koulutus. Liikenneala on hyvin laaja ja monitieteinen. On ilahduttavaa, että YAMK-koulutukseen on saatu hyvin monipuolisen taustan omaavia liikennealalla työskenteleviä hakijoita.
HAMK haluaa olla mukana arjen liikkumisen kehittämisessä laajasti. Kävelyn ja pyöräilyn merkitys arkiliikkumisessa ja terveyden ja hyvinvoinnin tuojana on vahvassa nosteessa. Koulutamme liikennealan ammattilaisia, jotka osaavat suunnitella kävelylle ja pyöräilylle turvallista ja toimivaa liikenneympäristöä ja samalla myös ohjata ihmisiä viisaisiin liikkumisvalintoihin. Olemme toteuttaneet erilaisia sähköpyöräkokeiluja ja olemme mukana valtakunnallisessa AiGO-hankkeessa, jossa testataan robottiautojen ja bussien liikkumista liikenteen seassa. Kohdepaikkakuntina ovat Hämeenlinna, Espoo ja Vantaa. Yhtenä tavoitteena on asemanseutujen ympäristövuotisen automaation kehittäminen. Tällaiset hankkeet ovat tärkeitä, koska näiden kautta opiskelijat pääsevät näkemään, miten liikenneala kehittyy. Olemme myös kehittämässä yhdessä Viron, Latvian ja Ruotsin kanssa yhteistä rautatiealan koulutusta kolmevuotisessa projektissa.
Syksyllä 2019 käynnistyy muuntokoulutus ”tietotekniikan osaajasta älyliikenteen asiantuntijaksi”. Tavoitteena on kouluttaa ihmisiä, joilla olisi ymmärrys sekä tietotekniikasta että liikennetekniikasta ja erityisesti älyliikenteestä. Viesti työelämältä on ollut, että tällaisille osaajille löytyisi välittömästi töitä.
Media on tervetullut HAMKin liikennealan koulutuksen juhlatilaisuuteen ja kuulemaan lisää liikennealan uusista tuulista ja tulevaisuudennäkymistä!
Tapahtuma: HAMK liikennealan 10-vuotisjuhla
Aika: 20.9.2018 klo 15.00 – 20.00
Paikka: Hämeen ammattikorkeakoulu, Kaartokatu 2, 11100 Riihimäki
Ohjelma:
15.00 Ovet aukeavat
15.30 HAMK Liikennealan koulutusta vuodesta 2008, Nina Karasmaa, Hämeen ammattikorkeakoulu
16.00 Riihimäen kaupungin yhteistyöterveiset, Sami Sulkko, Riihimäen kaupunki
16.15 Liikennealan alkutaipaleita ja tulevaisuuden näkymät, Jorma Mäntynen, WSP Finland Oy
16.30 Alumnipuheenvuoro, Tapio Kinnunen, Strafica
16.45 Kitaraduo Lauri Bagge ja Jimi Härkänen & Tiloihin ja opiskelijatarinoihin tutustumista
17.30 – 18.30 Buffettarjoilu
17.45 – 18.15 Musiikkia: Lauri Bagge ja Jimi Härkänen
18.30 – 19.00 Ohjelmaa
20.00 Tilaisuus päättyy
Lisätietoja:
Nina Karasmaa, koulutuspäällikkö, liikenneala, HAMK, 0505745107, etunimi.sukunimi@hamk.fi
OTSIKKO TÄHÄN
GENEROITU SHORTCODE TÄHÄN
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]