Tammikuussa haetaan uusia opiskelijoita vieraskielisiin ja opettajankoulutuksiin - Hämeen ammattikorkeakoulu
Tammikuussa haetaan uusia opiskelijoita vieraskielisiin ja opettajankoulutuksiin

Tammikuussa haetaan uusia opiskelijoita vieraskielisiin ja opettajankoulutuksiin

05.01.2018 15:08

Korkeakoulujen kevään yhteishaun ensimmäisenä hakuaikana 9.–24.1. Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK) on tarjolla yhteensä 125 aloituspaikkaa neljässä eri englanninkielisessä amk-tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Lisäksi 10.–30.1. on käynnissä ammatillisen opettajakorkeakoulun haku, jossa voi hakea kolmeen eri koulutukseen.

Opiskella voi myös englanniksi kansainvälisessä ryhmässä

HAMKissa voi opiskella kansainvälisen tutkinnon kolmella kampuksella. Uusia opiskelijoita ottavat ensi syksynä vastaan Construction Engineering Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa, Mechanical Engineering and Production Technology Riihimäen kampuksella sekä Electrical and Automation Engineering ja International Business Valkeakosken kampuksella. Koulutukset järjestetään päivätoteutuksina, eli niissä opiskellaan HAMKin 8–16 -opiskelumallin mukaisesti. Lisätietoa koulutuksista ja hakemisesta löytyy osoitteesta www.hamk.fi/hakijalle. Koulutuksiin haetaan osoitteessa www.opintopolku.fi tai www.studyinfo.fi.

Haku päättyy keskiviikkona 24.1.2018 klo 15. Opiskelemaan voivat hakea myös tänä keväänä ammatillisen perustutkinnon tai ylioppilastutkinnon suorittavat opiskelijat.

Ammatilliseen opettajankoulutukseen otetaan 350 uutta opiskelijaa ja 100 jatkokoulutettavaa

Keskiviikkona 10.1. käynnistyy ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen haku. Tässä haussa voi hakea HAMKiin opiskelemaan ammatilliseen opettajankoulutukseen, ja jatkokoulutettavaksi ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen sekä ammatilliseen opinto-ohjaajankoulutukseen. Aloituspaikkoja on tarjolla yhteensä 450. Opinnot kestävät 10–16 kuukautta. Opiskelumuotoja on useita. HAMK kouluttaa opettajia Hämeenlinnan lisäksi Lahdessa, Espoossa, Turussa sekä verkossa. Tulevassa haussa etsitään opiskelijoita myös henkilökohtaistettuun OPEKE-opettajankoulutukseen, englanninkieliseen sekä digiopetukseen suuntautuvaan opettajankoulutukseen. Haku opettajakorkeakouluun tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi, ja hakuaika päättyy tiistaina 30.1.2018 klo 15.

Haussa myöhemmin keväällä

Myöhemmin keväällä, 14.3. alkaen, järjestetään korkeakoulujen kevään yhteishaun toinen hakuaika, jossa haetaan HAMKin suomenkielisiin koulutuksiin, International Business -monimuotototeutukseen sekä ylempään AMK-tutkintoon johtaviin koulutuksiin. Kevään yhteishaussa, johon kuuluu molemmat hakuajat, voi valita yhteensä enintään kuusi hakukohdetta.

Tiesitkö: HAMKin opiskelijat kertovat opiskelustaan ja arjestaan kampuksilla Instagramissa. Opiskelijoiden tarinoihin voi tutustua osoitteessa www.hamk.fi/stories Instagramissa tililtä @hamkstories.

[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]