Hämeen kesäyliopiston toiminta HAMK Akatemia Oy:lle - Hämeen ammattikorkeakoulu
Hämeen kesäyliopiston toiminta HAMK Akatemia Oy:lle

Hämeen kesäyliopiston toiminta HAMK Akatemia Oy:lle

28.05.2019 09:37

HAMKin tytäryhtiö on perustettu toteuttamaan Hämeen kesäyliopiston toimintaa vuoden 2020 alusta.

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n yhtiökokous hyväksyi maanantaina 27.5. HAMK Akatemia Oy:n perustamissopimuksen. Kyseessä on HAMKin tytäryhtiö, joka on perustettu toteuttamaan Hämeen kesäyliopiston toimintaa vuoden 2020 alusta. Taustalla on Hämeen maakuntahallituksen helmikuinen päätös kesäyliopiston toiminnan siirtämisestä.

Hämeen kesäyliopiston nimi säilyy ennallaan. Ydintehtävänä on avoimen korkeakouluopetuksen järjestäminen. Kesäyliopistossa opetetaan vuosittain noin 20 oppiainetta noin kuudesta yliopistosta. Opiskelijoita on keskimäärin 4 000, joista avoimessa yliopistossa noin 800. Kesäyliopistossa on seitsemän vakituista työntekijää ja opettajaverkostossa noin 300–400 tuntiopettajaa.

Kesäyliopistotoiminnan päätoimipaikka on Hämeenlinna, ja koulutusta järjestetään myös Forssassa ja Riihimäellä.

Kesäyliopiston toiminnan rahoituksesta suurin osa, noin 67 prosenttia, tulee kurssimaksutuloista. Loput rahoituksesta tulevat valtionosuudesta (noin 18 prosenttia) ja Kanta-Hämeen kuntien avustuksesta (noin 14 prosenttia). Kuntien yhteenlaskettu maksuosuus on ollut vuosittain noin 175 000–185 000 euroa.

Hallitukseen kaksi uutta jäsentä

Yhtiökokous nimesi Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen ajalle 1.8.–31.12.2019.

Hallitukseen tulee kaksi uutta jäsentä, Tammelan kunnan edustajaksi Minna Nissilä ja opiskelijoiden valitsemaksi edustajaksi Johannes Asikainen. Nissilän valinnan taustalla on se, että hallituskausi oli jaettu puoliksi Hattulan kunnan ja Tammelan kunnan kesken.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Tarja Filatov.

Lisätietoja:

Johanna Närhi, HAMKin talous- ja hallintojohtaja
Puh. 0405032136
johanna.narhi@hamk.fi

  • Johanna Närhi
  • HAMKin talous- ja hallintojohtaja
  • Puh. +358405032136