HAMK Oy teki ylijäämäisen tuloksen - Hämeen ammattikorkeakoulu
HAMK Oy teki ylijäämäisen tuloksen

HAMK Oy teki ylijäämäisen tuloksen

04.03.2019 16:23

Hämeen ammattikorkeakoulun hallitus hyväksyi tilinpäätöksen maanantaina 4.3.

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n vuoden 2018 tilinpäätös oli 79 301,59 euroa ylijäämäinen ja liikevaihto oli 50 185 110,16 euroa. Liikevaihto kasvoi vuodesta 2017, jolloin se oli 49 385 369,01 euroa.

HAMKin hallitus hyväksyi tilinpäätöksen maanantaina 4.3.

”Olemme tyytyväisiä tulokseen. Vaikeista vuosista huolimatta olemme pystyneet jatkamaan toimintamme kehittämistä”, Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n rehtori-toimitusjohtaja Pertti Puusaari sanoo.

Ammattikorkeakoulut kohtasivat rahoituksessaan haasteita vuonna 2015, kun niiden perusrahoitus irrotettiin valtionosuusjärjestelmästä. Vuosien 2012–2018 välillä ammattikorkeakoulujen perusrahoitus on laskenut kaikkiaan 19 prosenttia.

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n koko konsernin vuoden 2018 tilinpäätös oli 344 595,97 euroa ylijäämäinen ja liikevaihto oli 55 158 623,44 euroa. Se kasvoi edellisvuodesta, sillä vuonna 2017 liikevaihto oli 54 392 022,54 euroa.

HAMKin tytäryhtiö Hämeen ammatti-instituutti Oy:n tilikauden voitto oli 263 244,38 euroa. Se liitetään omaan pääomaan. Hämeen ammatti-instituutin liikevaihto vuonna 2018 oli 7 207 673,07 euroa.

”Olemme tehneet hyvin työtä siihen nähden, että taustalla on valtavat leikkaukset ja rahoituksen muutos tekee meilläkin tiukkaa. Olen tyytyväinen, että meillä on oikea suunta ja kaikki yksiköt pääsivät hyviin tuloksiin. Haasteisiin on helpompi vastata, kun tiedämme, että talous on balanssissa”, Hämeen ammatti-instituutin rehtori Tarja Hovila sanoo.

 

Lisätiedot:

Hämeen ammattikorkeakoulu Oy
rehtori-toimitusjohtaja Pertti Puusaari, 0400 469 605, pertti.puusaari@hamk.fi

[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]