HAMKin vieraskielisiin koulutuksiin tuli runsaasti hakemuksia
Korkeakoulujen kevään yhteishaun ensimmäisenä hakuaikana Hämeen ammattikorkeakoulun vieraskielisiin koulutuksiin pyrki noin 600 hakijaa. Lisäksi erillishaun kautta on tullut tähän mennessä yli 250 hakemusta.
Kevään yhteishaun ensimmäinen hakuaika päättyi 23.1. Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) vieraskielisiin koulutuksiin haki määräaikaan mennessä noin 600 hakijaa. HAMKin osalta haku oli suunnattu pääsääntöisesti Suomessa asuville hakijoille.
Ulkomailla asuvat voivat hakea ensi syksynä alkaviin HAMKin vieraskielisiin koulutuksiin pitkässä erillishaussa, jonka hakuaika alkoi 1.10.2018 ja se jatkuu 30.4.2019 asti. Erillishaun kautta HAMKin vieraskielisiin koulutuksiin on tähän mennessä hakenut yli 250 hakijaa.
”Viime syksynä ensimmäistä kertaa käyttöön otettu pitkä erillishaku on toiminut hyvin. Sillä halutaan yksinkertaistaa hakuprosessia ja tehdä siitä entistä hakijaystävällisempi, jotta Suomessa opiskelu ei estyisi liian lyhyen hakuajan tai liian pitkän opiskelupaikan vastaanottoprosessin takia. Toiveena on, että HAMKin hakijoiden jakaantuminen tasaisesti pitkin vuotta tasaa osaltaan myös maahanmuuttoviranomaisten ja lähetystöjen ruuhkahuippuja”, sanoo vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä HAMKista.
Ensi syksynä alkaviin vieraskielisiin koulutuksiin on 23.1. mennessä hakenut molemmissa hauissa yhteensä noin 850 hakijaa. Suurin osa näistä tulee Euroopan ulkopuolisista maista. Eri kansallisuuksia hakeneiden joukossa on kaikkiaan yli 80. Eniten hakemuksia on tullut hakijoilta, joiden asuinmaa on Suomi, Bangladesh, Nepal, Vietnam, Nigeria, Intia ja Marokko. Hakijoita on lisäksi muun muassa Tanskasta, Italiasta, Australiasta, Irlannista, Norjasta, Sri Lankasta, Arabiemiraateista, USA:sta, Omanista ja Saksasta.
EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat hakijat maksavat pääsääntöisesti lukuvuosimaksua, jonka suuruus on 8700–9700 euroa vuodessa. HAMKin nykyinen apurahajärjestelmä rakentuu opintojen edistymiseen määräajassa. Lukuvuosimaksut eivät ole vaikuttaneet opiskelemaan tulleiden maajakaumaan, mutta vaikuttavat hetkellisesti hakijamääriin. HAMK tarjoaa lukuvuosimaksullisille opiskelijoille 45 prosentin apurahan, jonka saadakseen opiskelijan opintojen tulee edistyä suunnitellusti. Ensimmäisen apurahan opiskelija voi hakea vasta puolen vuoden opintojen jälkeen.
HAMKin suosituimmat koulutukset kansainvälisten hakijoiden keskuudessa olivat ensi syksyllä ensimmäistä kertaa alkava Computer Applications ja kestosuosikki International Business.
HAMK hakee vahvaa kansainvälistä kasvua sekä kansainvälisten opiskelijoiden määrässä omilla kampuksillaan että satsaamalla osaamisen vientiin. Englanninkielisiä koulutuksia on syksyllä 2019 kaikkiaan viisi: Computer Applications ja Construction Engineering Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa, Mechanical Engineering and Production Technology Riihimäen kampuksella sekä Electrical and Automation Engineering ja International Business Valkeakosken kampuksella. Vuonna 2020 englanninkielisiä ohjelmia tulee kaksi lisää, Bioeconomy Engineering ja Dairy Engineering.
Lisätietoja:
Heidi Ahokallio-Leppälä, vararehtori, HAMK, 0400 904 330, etunimi.sukunimi@hamk.fi
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]