Kestävän biotalouden ekosysteemityö käynnistyi Lepaalla – yrittäjä Timo Sollo näkee työn erittäin tarpeellisena
Lepaalla pidettiin 7.6. Hämeenlinnan kaupungin biotalouden ekosysteemityön avaava seminaari. Ekosysteemityön tavoitteena on yhteistyön ja tutkimuksen keinoin löytää uusia innovaatioita eri alojen ja toimintatasojen rajapinnoista. Seminaarissa esiteltiin jo olemassa olevaa toimintaa Kanta-Hämeessä. Seminaarin teemoina olivat toiminnallinen rakennettu ympäristö kaupungin vetovoimatekijänä ja lisäarvon luonti biotalouden mahdollisuuksista.
Yrittäjä Timo Sollo Sollon Kodit ja Kiinteistöt Oy:stä puhui seminaarissa rakentamisen kokonaisratkaisuista. Hän näkee ekosysteemityön erittäin positiivisena asiana:
”Kyseessä on huipputärkeä asia. Tässä työssä tuodaan näkyväksi toimenpiteitä, joita on jo tehty. Kun yhdistetään tietoa, saadaan aikaan jotain uutta. Esimerkiksi seminaarissa esityksen pitänyt viherseinäyritys Innogreen herätti heti ajatuksia, mitä voitaisiin oppia toisiltamme ja mitä yhteistä uutta voitaisiin tehdä.”
Rakennusalan yrittäjänä Sollo on iloinen siitä, että esimerkiksi purkujäte ei ole enää jätettä vaan jo nyt voidaan esimerkiksi betoni käyttää uudestaan. Myös isoja massoja on siis mahdollisuus kierrättää. Sollo toteaa myös, että on erittäin hienoa, miten rakennustyömailla kierrätetään; yhden sekajätelavan sijaan työmailla on viisikin erilaista kierrätyslavaa eri purkujätteelle.
Sollo näkee, että ekosysteemityön konkreettinen hyöty tulee yhteisyökuvioista:
”Hyötyä saadaan jo pelkästään siitä, että keskustellaan – prosessoidaan asioida yhdessä. Näissä asioissa pitää kaikkien olla mukana, niin yrittäjien, rahoittajien kuin koulujenkin. Yhteistyössä saadaan tulosta aikaan.”
#ekosysteemityö #hämeenlinna @hamkbiotalous @hmlkaupunki