Puheenvuoroja kestävästä ja älykkäästä liikenteestä Riihimäellä - Hämeen ammattikorkeakoulu
Puheenvuoroja kestävästä ja älykkäästä liikenteestä Riihimäellä
Kaupunkipyörä HAMKin edustalla

Puheenvuoroja kestävästä ja älykkäästä liikenteestä Riihimäellä

08.10.2019 09:21

Hämeen ammattikorkeakoulun liikennealan koulutus sekä HAMK Smart -tutkimusyksikkö järjestävät Sustainable and Smart Mobility – Let´s Go International -seminaarin HAMK Riihimäen kampuksella perjantaina 11. lokakuuta 2019.

Array

Seminaarissa kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja liikenteeseen liittyvästä kehityksestä, mm. pyöräilyn ja älykkään kaupungin näkökulmista. Pyöräilykäyttäytymistutkimuksen alalla päätutkijana Bredan ammattikorkeakoulussa Hollannissa toimiva Joost de Kruijf kertoo maansa pyöräilyn pääreittien kehittämisestä. De Kruijf on tutkinut mm. liikenteen ja rakennetun ympäristön välistä vuorovaikutusta innovatiivisin tutkimustavoin, kuten GPS-seurannan, Bigdata-analyysin ja virtuaalitodellisuuden avulla. Hänen asiantuntija-alojaan ovat esteettömyys, alueellinen laatu ja sähköpyöräily.

Teknologian tohtori Natalia Ivanova Pietarin liikennealan yliopistosta puolestaan pohtii puheenvuorossaan älykkään kaupungin kehittämistä. Hän toimii mm. apulaisprofessorina ja projektikoordinaattorina yliopistolla ja on työskennellyt useiden liikenteeseen ja logistiikkaan liittyvien projektien parissa.

Myynnin ja liiketoiminnan kehittämisestä vastaava partneri Aki Laiho Rolan Oy:stä kertoo uusista liikkumisen palveluista operaattorin näkökulmasta. Lisäksi Helsingin kaupungilla projektipäällikkönä toimiva Oskari Kaupinmäki kertoo Helsingin kaupungin pyöräilyn kehittämisestä ja mitä aiheesta on tähän saakka opittu.

Seminaari on osa HAMK Smart -tutkimusyksikön Liikenne 4.0-projektia, jossa keskitytään digitalisaation ja lainsäädännön tuomien muutosten avaamiin mahdollisuuksiin liikenteen kehittämisessä. Painopisteet ovat kestävän kasvun, arjen toimivuuden ja turvallisuuden tukemisessa. Hankkeessa muodostuu elinkeinoelämää ja yrityksiä tukeva yhteistyöverkosto. Lisäksi tarkoituksena on lisätä toimijoiden valmiuksia alustatalouden teknologioiden käyttöönottoon ja liiketoimintaosaamiseen.

Tapahtuman sisältö ja aikataulu (tilaisuus on englanniksi)

Aika: perjantai 11.10.2019. klo 08:45-11:30

Paikka: Iso auditorio, osoite Kaartokatu 2, Riihimäki.

Ohjelma:

08.45 – 09.00

Welcome! / Sonja Heikkinen, lecturer, HAMK Transport and Traffic Management and Heikki Ruohomaa, lecturer, HAMK Smart Research Unit

09.00 – 09.45

Cycle highway impact analyses / Joost de Kruijf, Breda University of Applied Sciences

09.45 – 10.15

New mobility solutions: operator’s point of view / Aki Laiho, Rolan Oy

10.15 – 10.30

Break

10.30 – 11.00

Helsinki as a game changer in Finland – what have we learned? / Oskari Kaupinmäki, City of Helsinki

11.00 – 11.30

Smart City is fantasy or near future? / Natalia Ivanova, St. Petersburg National Transportation University

Seminaaria voi seurata myös live-striimauksella YouTubessa HAMK TEOS Liikenneala -tilillä. Ei edellytä ennakkoilmoittautumista. 

Lisätiedot:

Sonja Heikkinen,
lehtori,
HAMK Liikennealan koulutus ja teknologiaosaamisen yksikkö
p. 0504777339
sonja.heikkinen@hamk.fi

Heikki Ruohomaa,
lehtori,
HAMK Smart-tutkimusyksikkö,
p. 0405800286
heikki.ruohomaa@hamk.fi