Seppo Kivistö: ”Rohkaisisin itseäni vaan eteenpäin” - Hämeen ammattikorkeakoulu
Seppo Kivistö: ”Rohkaisisin itseäni vaan eteenpäin”
Hämeen ammattikorkeakoulu

Seppo Kivistö: ”Rohkaisisin itseäni vaan eteenpäin”

04.11.2019 09:19

Enso-Gutzeit, Rauma-Repola, Metsäliitto. Seppo Kivistö, 82, on työurallaan ”kerännyt koko sarjan”, kun Suomen merkittävimmät metsäalan yritykset vuoroin värväsivät hänet erilaisiin työnjohtotehtäviin. Töitä ei ole koskaan tarvinnut hakea. Ne ovat vieneet Kivistön idästä länteen ja lopulta siihen välille.

Array

Teksti ja kuva: Jaana Siljamäki

Ennen mittavaa työuraansa metsäteollisuuden parissa Kivistö pätevöityi metsäteknikoksi silloisessa Evon metsäkoulussa vuosina 1961-62. Kouluun pääsy oli Kivistölle tavoitteena koko ajan, vaikka hän olikin jo ehtinyt tehdä alan töitä 17-vuotiaasta saakka, vuodesta 1955. Tuolloin Kivistö muutti kotikaupungistaan Lahdesta Janakkalaan Harvialan kartanoon metsäharjoittelijaksi, jonka toimenkuvaan kuului istutuksia, raivauksia, mutta jo tuolloin myös työmaiden valvontaa.

”Ensimmäinen työtehtäväni oli kylvää työkaverin kanssa Kauriinmaan asutusalueen metsät”, Kivistö muistelee.

Seula metsäopintoihin oli tiukka. Evon ja Tammelan metsäkouluihin oli noin 800 hakijaa. Kaksipäiväisissä pääsykokeissa tehtiin mäntymetsässä puolen päivän urakka, välineinä saha ja kirves.

”Pokasahalla pantiin puu poikki ja siitä metristä pölliä. Ei siinä määrää katsottu vaan tekniikkaa, osaako puita tehdä ja pinota. Lisäksi oli matemaattisia tehtäviä ja yleistietokysymyksiä teoriaosuudessa.”

Juuret maalla

Ennen Evoa Kivistö oli käynyt armeijan, Lahden kansankorkeakoulun, “muutaman aineen keskikoulusta” ja puupuolen ammattikoulun.

”Asuimme kaupungissa, mutta isänikin oli metsäteknikko ja juureni ovat maalla. Kesät vietin mummolassa, jossa maatilan työt tulivat tutuiksi. Puolitoista vuotta olin Askolla verhoilijana, mutta totesin, etten taida viitsiä tehtaassa olla.”

Evolla asuttiin kahden miehen kämpissä.

”Siihen oli jo armeijassa tottunut. Olin naimisissa, kun menin Evolle, joten viikonlopuiksi moottoripyöräilin Harvialaan. Siinä mielessä jäi vähälle se opiskelijaelämä, eikä sitä paljon siellä metsässä olisi ollutkaan.”

Opiskelua Kivistö piti hyödyllisenä, sillä siellä sai perustiedot asioista.

”Koskaan mihinkään työhön ei ole valmis koulutuksen perusteella, sillä joka firmassa on eri käytännöt. Oli se hyödyllinen silti. Sieltä minut värvättiin Enso-Gutzeitillekin.”

Metsä, kirves ja jätkä

Tuore metsäteknikko muutti Itä-Suomeen Ruokolahdelle metsätyönjohtajaksi. Kivistö organisoi puunkorjuuta alaisuudessaan nelisenkymmentä “jätkää”. Kaksikymmentä miestä asutettiin yhteen kämppään, työnjohtaja itse asui vaimoineen muutaman kilometrin päässä maalaistalon yläkerrassa.

”Metsäkämpälle ilmestyi jätkiä, joilla oli maha tyhjä eikä oikein työkalujakaan. Emännän kanssa hommattiin niille välineet, niin pääsivät alkuun. Mitä söivät, kuitattiin sitten ensimmäisestä tilistä.”

Työtä riitti kaikille kysyjille. Annettiin palsta, ja kun se oli hakattu, annettiin toinen. Pelkästään Ruokolahdella oli 25 000 hehtaaria metsää huollettavana.

Omaa suoriutumistaan työnjohtajana Kivistö peilaa siihen, että erityisiä ongelmia ei ollut.

”Ei silloin sanota mitään, kun menee hyvin. Metsäkämpällä mitään riitoja ei ollut, porukka oli sopuisaa eikä mitään koskaan varastettu.”

Ruokolahden aikoina Kivistö oli jo perheellistynyt.

”Siinä tuli yksi hyvä talo myyntiin, pihat ja kaikki. Vihjasin siitä päällikölle, josko yhtiö ostaisi sen, ettei työnjohtajan tarvitse olla vinttikamarissa. Toinen tyttäremme syntyi sinne, uuteen kotiin.”

Lähtö länteen

Itä-Suomessa vierähti kahdeksan vuotta. Eräänä paksulumisena talvena tuli sitten metsänhoitaja Kotilainen kysymään, lähtisikö Kivistö Enso-Gutzeitin työnjohtajaksi Varsinais-Suomeen Perniöön. Kivistön perhe muutti upouuteen kerrostaloon, mutta vain vuodeksi. Kohta tuli jo kutsu Mynämäelle piirityönjohtajaksi. Kotipaikaksi tuli tällä kertaa länsirannikko ja Masku. Kilpailu metsäjättien kesken oli siellä kuitenkin kovaa, sillä alueella oli jo Rauma-Repolalla ja Metsäliitolla vankka jalansija. Vähitellen Enso päätti vetäytyä alueelta pois, ja Kivistölle ehdotettiin jälleen uutta siirtoa, nyt Mäntsälään.

Ajatus ei houkuttanut häntä. Oli rakennettu omakotitalo Maskuun ja tyttäretkin kaihtoivat jälleen uutta paikanvaihdosta. Pelastus tuli, kun Naantalin Sahan tehtaanjohtaja ja metsäpäällikkö olivat olleet uudenvuoden aaton iltaa istumassa, ja keksineet että Kivistöstä he saavat hyvän miehen. Naantalin Sahalla Kivistö viihtyikin hyvin, mutta ongelmat alkoivat, kun luotettu tehtaanjohtaja kuoli eikä pienempi toimija pärjännyt metsäjättien puristuksessa.

”Minut ne halusivat Rauma-Repolalle työnjohtajaksi. Palkkakin pieneni, mutta ei ollut paljoa vaihtoehtoja, kun herrat olivat niin keskenään sopineet. Metsäliiton kaveri tuli sitten neljän vuoden päästä kysymään vastaavaan hommaan ja lupasi parempaa palkkaa”, Kivistö muistelee.

Ei aihetta katua

Ennen viimeisiä työvuosia Kivistö sai itselleen vielä metsätalousinsinöörin paperit Evolta vuonna 1988. Siihen oikeutti muutamat työnantajan järjestämät kurssit ja yli 20 vuoden työkokemus alalta. Vuonna 1997 hän jäi Metsäliitolta eläkkeelle. Mitä jäi pitkästä työurasta päällimmäisenä mieleen?

”Ei voi sanoa, että palkka, kun ei sekään ollut hyvä. Ihmisiä näki monenlaisia. Ison muutoksen myös. Kun aloitin työt, niin puut vedettiin hevosilla, 1960-luvun puolivälissä rupesi koneet jylläämään.”

Kivistön vaimo oli kuollut vuonna 1995, joten Kivistö oli senkin puolesta uuden edessä.

”Vuoden kuluttua vaimon kuolemasta lähdin Viroon purjehdusretkelle ja sain kipinän veneen ostoon. Kesät on menneet siinä puuhassa mukavasti. Nyt oli ensimmäinen kesä, etten enää terveyssyistä pystynyt lähtemään.”

Sukututkimuksesta tuli toinen tärkeä eläkepäivien harrastus. Rinnalla on myös pitkäaikainen kumppani Ritva Tenhunen, jonka luona Turengissa Kivistö viihtyy pitkiä aikoja. Oma asunto on myös Hämeenlinnassa – edesmenneen vaimon kotitalo, jonka Kivistö remontoi asuinkuntoon.

”En kadu mitään, kaikki on mennyt niin kuin pitääkin. Jos olisin urani alussa, rohkaisisin itseäni vaan eteenpäin.”

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU