Tuloksellista matkailun kehitystä ja kuntamarkkinointia Kanta-Hämeessä
Kunnat ovat satsanneet yritysten kansainvälistämiseen ja maakunnan markkinointiin parin vuoden ajan rahoittamalla Let’s Go Tavastia -hanketta. Yrityksille on järjestetty valmennuksia ja opastettu kädestä pitäen esim. TripAdvisor- ja MyStay -palvelujen hyödyntämisessä. Visit Finland -yhteistyö on sisältänyt erilaisia messuja ja markkinointikampanjoita pääosin Saksassa ja Japanissa. Ulkomaalaiset matkanjärjestäjät ovat myös käyneet aktiivisesti kiertämässä Kanta-Hämeessä. Vierailut ovat erityisen tärkeitä, koska matkanjärjestäjät haluavat itse kokea alueen palvelut, jotta he voivat myöhemmin ottaa hyväksi toteamansa kohteet myyntiin. Kansainvälistyminen onkin pitkäjänteistä toimintaa ja vaatii johdonmukaista panostamista tulevinakin vuosina. Let’s Go Tavastia -hankkeen avulla on vasta saatu jalka oven väliin!
Let’s Go Tavastia -hankkeen koulutuksissa on ollut mukana yli 170 matkailualan yritystä ja organisaatiota. Yli 900 henkilöä on osallistunut hankkeen tapahtumiin. Ulkomaalaisia matkanjärjestäjiä ja lehdistön edustajia on ollut yli 180 henkilöä tutustumassa Kanta-Hämeeseen. Heille on esitelty kiinnostavia matkailukohteita alueelta yli 20 eri matkalla. Hankkeessa on kirkastettu ja tuotu esiin maakunnan sekä Forssan, Riihimäen ja Hämeenlinnan seutujen matkailullisia kärkiä. Kärjet liittyvät luontoon, kulttuuriin, hyvinvointiin ja paikalliseen elämään. Kärkiteemoja ovat mm. Iittala, Sibelius, Hämeen linna ja keskiaikaiset kirkot, Härkätie, Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot sekä vaellusreitit, järvet ja järviaktiviteetit, hevoset, museot, golf ja saunat.
Let’s Go Tavastia -hanke on päättymässä vuoden lopussa. Työ on koettu tärkeäksi ja Hämeen liitto/Uudenmaan liitto on rahoittanut jatkohankkeen, joka jatkaa asioiden kehittämistä. Western Lakeland Kanta-Häme jatkohanke kestää vuoden 2020 loppuun saakka. 70% rahoituksesta tulee EU:n aluekehitysrahastosta ja loput pääosin Kanta-Hämeen kunnista. Hankkeessa tehdään aktiivista yhteistyötä Elinvoimaa Hämeeseen ry:n kanssa.
Lisätiedot
Kirsi Sippola, kehittämispäällikkö, HAMK Smart, Puh. +358505745063, kirsi.sippola@hamk.fi, www.gotavastia.fi, www.hamk.fi/letsgotavastia.fi
Tarkempi raportti Let’s Go Tavastia -hankkeen toimenpiteistä on www.hamk.fi/letsgotavastia -hankkeen sivuilla
Let’s go Tavastia! -hankkeen toteutus lukuina:
- MyStay tuotteiden määrä 12/2017 22 kpl, 10/2019 56 kpl. Uusia 34 kpl.
- GoTavastia.fi sivujen yritysten määrä 12/2019 146, joista uusia 87.
- Yrityksiä, yhdistyksiä ja sidosryhmä organisaatioita hankkeessa mukana 176 kpl.
- Osallistumisia tilaisuuksiin 900 kpl.
- Tilaisuuksia hankkeessa yht. 30 kpl.
o Valmennuksia 17 kpl
o Kärkien kirkastamisen työpajat ja tilaisuudet 13 kpl, yht. 443 osallistumista.
- Matkailuhankkeiden yhteispalavereita 13 kpl, 17 kuukauden aikana
- Kansainvälisen matkailun teemaryhmä 21 yritystä, 5 kokousta.
- FAM (matkanjärjestäjien tutustumismatka) 17 kpl, osallistujia 150 henkeä
- PRESS (media ja vaikuttajat) 6 kpl, osallistujia 32 henkeä
- Myyntitilaisuudet osallistumiset Suomessa 6 kpl, Ulkomailla 9 kpl.
- Esitteitä 4 kpl: tuotemanuaali, A4 esite, HÄME esite, NORR, Nordis
- Kuluttaja kampanjat: 2 kpl some kampanjat Saksa, Absolut Slowdown Saksa, Sauna kampanja Japani, Tabikobo Joint promo Japani.
- Hankkeen osa-aikainen henkilöstö: Kirsi Sippola HAMK, Outi Mertamo HAMK, Mari Noromies-Wahl Forssan kaupunki, Reima Ojanen/Tiina Paukola, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy
- www.gotavastia.fi ja www.hamk.fi/letsgotavastia