Hämeenlinnalainen, haluaisitko oman pihavalmentajan? - Hämeen ammattikorkeakoulu
Hämeenlinnalainen, haluaisitko oman pihavalmentajan?
talo ja pihamaata

Hämeenlinnalainen, haluaisitko oman pihavalmentajan?

18.05.2020 09:43

Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK Bio- ja HAMK Edu -tutkimusyksiköissä on käynnissä pihaan ja puutarhaan liittyvä kyselytutkimus, joihin vastanneilla on mahdollisuus hakea mukaan seurantatutkimukseen. Seurantatutkimukseen valitut pihat saavat pihapuuntaimen ja pihakohtaisen ”valmentajan”, jonka kanssa kehitetään kaupunkiviljelyä ja hiilen sidontaa omalla pihalla.

Array

Seurantatutkimus on kohdistettu Hämeenlinnan kaupunkialueen pientaloasukkaille. Osallistumishalukkuudesta voi kertoa pihaan ja puutarhaan liittyviä ajatuksia kartoittavan kyselyn lopussa.  Vastausaikaa on toukokuun loppuun saakka. Seurantatutkimukseen voidaan ottaa mukaan noin 25 pihaa.

Mukaan valitut pihat saavat pihakohtaisen ”valmentajan”, jonka kanssa kehitetään oman pihaa kokonaisuutena, mutta erityisesti tunnustellen mahdollisuuksia tukea kaupunkiviljelyä ja hiilen sidontaa. Mukaan tuleville pihoille tehdään alkukatselmus. Lisäksi pihavalmentaja auttaa ja tukee pihan suunnitteluun ja hoitoon liittyvässä päätöksenteossa ja tietopohjan rakentamisessa.

”Pihavalmentaja on ikäänkuin oman pihan personal trainer, jossa asukas itse tekee työtä mutta saa vinkkejä, neuvoja ja apua läpi koko kasvukauden. Ohjattaville asukkaille voidaan esimerkiksi tehdä verkkotapaamisryhmä, jossa vertaillaan pihan edistymistä hiilensidonnan ja ruuantuotannon näkökulmasta. Pihan ei tarvitse olla viimeisen päälle puunattu paratiisi, vaan ihan tavallinen hämeenlinnalainen käyttöpiha sopii hyvin. Piha voi siis olla uusi, unohdettu tai silmäterä”, kertoo HAMK Bion tutkijayliopettaja ja Kaupunkiviljelystä järkiruokaa -hankkeen projektipäällikkö Outi Tahvonen.

Seurantatutkimus alkaa vielä tänä keväänä ja jatkuu kasvukauden 2020 ajan.

Kysely ja seurantatutkimus toteutetaan Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK Bio- ja HAMK Edu -tutkimusyksiköiden yhteistyönä, jolloin tutkimuksessa yhdistyy ihmistieteinen ja biologinen lähestymistapa. Kysely ja seurantatutkimus ovat osa Kaupunkiviljelystä järkiruokaa–  ja Carbon 4.0 -hankkeita. Aiemmin aiheesta on kerrottu muun muassa tässä tiedotteessa .

Lisätietoja
Outi Tahvonen
Tutkijayliopettaja,
HAMK Bio -tutkimusyksikkö
Hämeen ammattikorkeakoulu
0403519352
outi.tahvonen@hamk.fi