HAMK mukana Eurooppa-yliopistossa - Hämeen ammattikorkeakoulu
HAMK mukana Eurooppa-yliopistossa
Hämeenlinnan korkeakoulukeskus

HAMK mukana Eurooppa-yliopistossa

10.07.2020 12:28

Hämeen ammattikorkeakoulu on mukana RUN-EU Regional University Network -verkostossa, joka on hyväksytty Euroopan komission 24 uuden Eurooppa-yliopiston joukkoon.

Array

Eurooppalaisten korkeakouluverkostojen tarkoituksena on rakentaa tulevaisuuden korkeakoulutusta ja edistää liikkuvuutta sekä kehittää syvällistä yhteistyötä verkoston kesken. Eurooppa-yliopisto -aloitteella pyritään myös vahvistamaan Euroopan yliopistojen asemaa kansainvälisessä kilpailussa.

RUN-EU -verkostoon kuuluu Hämeen ammattikorkeakoulun lisäksi seitsemän muuta korkeakoulua Portugalista, Irlannista, Alankomaista, Unkarista ja Itävallasta. Verkostoa johtaa portugalilainen Politécnico de Leiria.

– HAMKin vastuulla konsortiossa on erityisesti pedagoginen kehittäminen sekä tulevaisuudessa tarvittavan osaamisen tunnistaminen ja siihen liittyvän kilpailukyvyn rakentaminen. Tähän kuuluu myös Design Factory -konseptin pilotoiminen osana koulutuksen kehittämistä, kansainvälisten asioiden päällikkö Kati Heikkinen kertoo.

– On hienoa todeta, että tehty hyvä työ tuottaa tuloksia ja HAMK on osaltaan rakentamassa eurooppalaista kilpailukykyä uudentyyppisten konsortioiden kautta. EU on varannut konsortioille mm. kohdennettua Horizon-rahoitusta vahvistamaan tutkimustoimintaa, rehtori Pertti Puusaari toteaa.

– Meillä on nyt alueella merkittävä kansainvälinen korkeakoulu, jonka verkostot ulottuvat laajalle ja tuovat hyödyn erityisesti hamkilaiselle opiskelijalle sekä alueelle. On upeaa rakentaa uutta, valtavaa kampusta, joka tarjoaa opiskelijoille paljon mahdollisuuksia oman tulevaisuutensa rakentamiseen, vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä jatkaa.

Suomella on vahva edustus eurooppalaisissa korkeakouluverkoistoissa: rahoitettuja verkostoja on yhteensä 41, ja niistä 11:ssä on mukana suomalaisia korkeakouluja. Tällä kierroksella mukaan pääsivät ensimmäiset suomalaiset ammattikorkeakoulut, HAMKin lisäksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Karelia-ammattikorkeakoulu, sekä Oulun, Turun ja Vaasan yliopistot. Edellisellä hakukierroksella viime vuonna mukaan pääsivät Aalto-yliopisto sekä Itä-Suomen, Jyväskylän ja Tampereen yliopistot.

Lisätietoja:

Heidi Ahokallio-Leppälä
Vararehtori
p. 0400 904 330
heidi.ahokallio-leppala@hamk.fi

Taustaa RUN-EU -verkostosta

RUN (The Regional University Network) ”Delivering on Future and Advanced Skills for Societal Transformation in the EU Regions” -verkostoon kuuluvat seuraavat korkeakoulut:

Polytechnic of Leiria (Portugali)
Polytechnic of Cavado and Ave (Portugali)
Athlone Institute of Technology (Irlanti)
Limerick Institute of Technology (Irlanti)
NHL Stenden (Alankomaat)
Hämeen ammattikorkeakoulu (Suomi)
Széchenyi István University (Unkari)
FH Vorarlberg (Itävalta)

RUN-verkostossa muodostetaan alueellisten korkeakoulujen verkosto, joka on sitoutunut edistämään yhteiskunnallista muutosta kestävän alueellisen kehityksen myötä. Verkostossa korkeakoulut tuottavat ja mahdollistavat yhdessä tulevaisuuden osaamistarpeita vastaavaa opetusta, oppimista, tutkimusta ja yhteisiä hankkeita. Lyhytkestoiset ja joustavat opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuudet ovat keskeinen toimintamalli tavoitteiden saavuttamiseksi.

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU