HAMKissa koronatartunta, toimenpiteitä lisätään
Hämeen ammattikorkeakoulun Riihimäen kampuksen opiskelijalla on varmistunut koronavirustartunta. Kolme muuta opiskelijaa on määrätty karanteeniin. Koronavirustilanteen heikentyessä Hämeenlinnan ja Riihimäen kampuksilla siirrytään maanantaista 28.9. alkaen kahdeksi viikoksi pääosin etäopetukseen ja -työhön.
Sairastunut opiskelija on osallistunut opetukseen noin kuudenkymmenen muun opiskelijan kanssa auditoriossa keskiviikkona 16. syyskuuta aamupäivällä. Kehotamme kaikkia tuolloin auditoriossa olleita seuraamaan oireitaan ja hakeutumaan koronatestiin lievienkin oireiden ilmetessä. Karanteenia ei kaikille määrätä, koska auditoriossa on noudatettu turvavälejä.
Uusia toimenpiteitä tilanteen hallitsemiseksi
Koronaviruksen kiihtymisen myötä HAMKin Hämeenlinnan ja Riihimäen kampuksilla siirrytään ensisijaisesti etätyöhön. Päätöksessä on konsultoitu Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriä Sally Järvelää.
Jatkavat opiskelijat ovat olleet lukuvuoden alusta asti hybridiopetuksessa, pääosin etänä. Nyt myös ensimmäisen vuoden opiskelijat siirtyvät ensisijaisesti etäopetukseen viikoiksi 40 ja 41. Opetus ei kuitenkaan pysähdy.
Välttämätöntä pienryhmäopetusta (simulaatiot, laboraatiot jne.) voidaan toteuttaa turvavälejä ja/tai maskeja käyttäen ja hyvästä hygieniasta huolehtien. Lähiopetustilanteissa HAMK antaa opiskelijoille ja opettajille maskit. Kampukset ja ruokalat pidetään auki.
Kampusten julkisissa tiloissa (käytävät, aulat, ruokalat) on voimassa THL:n ja sairaanhoitopiirin linjauksen mukaisesti maskisuositus. Turvavälien noudattaminen on nyt erityisen tärkeää.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tänään lähettämä tiedote maskisuosituksesta.