HAMKin koronalinjaukset vuoden 2020 loppuun
Jatkamme lukuvuotta samoin kuin tähän asti, eli ensimmäisen vuoden opiskelijat jatkavat lähiopetuksessa ja muut hybridimallilla, pääosin etäopetuksessa.
Ensimmäisen vuoden opiskelijat jatkavat lähiopetuksessa. Opiskelua toteutetaan ensisijaisesti turvavälejä noudattamalla, mikä voi edellyttää ryhmän jakamista pienempiin osiin, opetuksen rytmittämistä esimerkiksi aamu- ja iltapäiviin ja opetuksen siirtämistä väljempiin tiloihin. Sellaisissa opetustilanteissa, joissa turvavälien noudattaminen ei ole mahdollista (esim. laboraatiot ja simulaatiot), käytetään maskeja.
Muut opiskelijat jatkavat hybridimallilla eli etä- ja lähiopetuksen yhdistelmällä ainakin toisen moduulin loppuun eli joululomaan asti. Opetus toteutetaan pääosin etänä, poikkeuksena alat, joilla lähiopetuksen toteuttaminen turvallisesti on mahdollista (esim. luonnonvara-alan opetus ulkotiloissa). Pienryhmätilanteita voidaan tarvittaessa järjestää turvajärjestelyistä huolehtien.
Luokkatilojen ulkopuolella, kampusten yleisissä tiloissa oleillessa on tärkeää huolehtia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta. Suosittelemme kaikille Koronavilkku-sovelluksen käyttöä.
Tartunta- ja altistumistilanteissa toimimme terveydenhuollon antamien ohjeiden mukaan.
Opiskelijahyvinvoinnin ja työterveyden palvelut ovat käytössämme. Opiskelijahyvinvoinnin toimijat tavoittaa osoitteesta opiskelijahyvinvointi@hamk.fi, ja opiskelijahyvinvointi-chat on avoinna osoitteessa www.hamk.fi maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 12–15.
Flunssaoireisena ei saa tulla kampukselle. Yleisötilaisuuksia ei HAMKin tiloissa edelleenkään järjestetä, ja matkustamista on syytä välttää. Julkisessa liikenteessä kehotamme noudattamaan THL:n maskisuositusta.