HAMKin yleisötilaisuudet peruttu, etätyöskentelyä lisätään
Koronaan liittyvät toimenpiteet ovat kiristyneet sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea ulkomaille matkustamista ja hallitus linjasi tänään, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti.
Lisäksi hallitus kehottaa järjestäjiä peruuttamaan harkintansa mukaan pienempiäkin yleisötilaisuuksia. Tämän linjauksen johdosta kaikki HAMKissa järjestettävät yleisötilaisuudet (seminaarit, messut, juhlat, tapahtumat) on peruttu huhtikuun loppuun asti. Opetusta jatketaan toistaiseksi, mutta kaikki opetus, joka on mahdollista hoitaa etänä, hoidetaan etänä tai etä- ja lähiopetuksen yhdistelmänä.
Suomen hallituksen ohjeistuksen mukaisesti HAMK neuvoo työntekijöitään ja opiskelijoitaan välttämään yleisötilaisuuksia ja turhaa liikkumista myös HAMKin omien kampusten välillä. Koko henkilöstölle suositellaan etätyön merkittävää lisäämistä.
Ulkomailta saapuvat HAMKin työntekijät ja opiskelijat jäävät automaattisesti 14 vuorokauden etätyö- tai etäopiskelujaksolle.