Opettajakorkeakoulu on valmiina vuoden 2021 hakuun
Korona ei aiheuta muutoksia HAMKin opettajankoulutusten seuraavaan hakuun, eikä ensi vuonna alkaviin opettajankoulutuksiin. Ammatillisen opettajankoulutuksen aloituspaikkamäärä on edellisestä hausta noussut kymmenellä paikalla, 360 aloituspaikkaan. Ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen otetaan 53 opiskelijaa ja opinto-ohjaajankoulutukseen 50. Hakuaika valtakunnallisessa ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteisessä haussa on 5. – 21.1.2021.
Verkkomuotoinen opiskelu opettajankoulutuksessa tulee todennäköisesti kasvattamaan suosiotaan kevään kokemusten ja kansakunnan digiloikan ansiosta. Verkkomuotoisen opiskelun rinnalla on edelleen tarjolla myös monimuotoisia opiskeluryhmiä Hämeenlinnassa, Espoossa, Lahdessa ja Turussa. Opinnot voi tehdä myös tekniikan alojen opetukseen suuntautuvassa ryhmässä, joka toteutuu Hämeenlinnassa.
Englanninkielinen opettajankoulutus, International Professional Teacher Education, on ensi vuonna ensimmäistä kertaa mahdollista suorittaa täysin verkkomuotoisena. Tämä mahdollistaa koulutukseen osallistumisen myös matkojen takaa.
Ammatillinen opettajankoulutus on opettajaksi pätevöittävää koulutusta. Koulutus antaa yleisen pedagogisen kelpoisuuden kaikkiin oppilaitosmuotoihin. Se on kuitenkin suunnattu erityisesti ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajille ja opetustehtäviin aikoville.
Koulutus antaa hyvät perustaidot oppimisen ohjaamiseen monimuotoisissa oppimisympäristöissä erilaisten opiskelijoiden parissa. Koulutuksessa harjoitellaan opetuksen suunnittelua-, opetus- ja ohjausmenetelmiä, osaamisen arviointia, vuorovaikutustaitoja, verkostoissa toimimista sekä käsitellään kasvatustieteellisiä teorioita ja käsitteitä.
Opintojen lähtökohtana kaikissa ryhmissä on osaamisen kartoitus ja kehittymisen suunnitelma, jotka määrittävät opintojen tarkemman toteutumisen. Opinnot voivat sisältää esimerkiksi työssä oppimista, jos opettajaopiskelija työskentelee opettajana ammatillisessa koulutuksessa. Yhteistoiminnallinen oppiminen on oleellinen osa opettajankoulutuksen toteutusta kaikissa ryhmissä.
Opettajien jatkokoulutuksia, ammatillista erityisopettajankoulutusta ja ammatillista opinto-ohjaajankoulutusta, toteutetaan yksilöllisinä ja joustavina hybriditoteutuksina. Hybriditoteutuksessa opiskelija voi valita, osallistuuko hän koulutuspäiviin Hämeenlinnassa vai verkon kautta. Lisäksi opinto-ohjaajankoulutuksen haussa on mukana pääkaupunkiseudulla kokoontuva ryhmä.
Koulutusten hakuaika on 5.-21.1.2021. Haku päättyy 21.1. klo 15.00. Hakemus täytetään osoitteessa opintopolku.fi.
Sinä osaat – opeta se muille!
Lue lisää ammatillisten opettajankoulutusten hauista sivuiltamme ja hae koulutukseen.