Afrikan maatalousyliopistojen koulutusuudistus etenee - HAMK
Afrikan maatalousyliopistojen koulutusuudistus etenee

Afrikan maatalousyliopistojen koulutusuudistus etenee

29.06.2021 14:09

Saharan eteläpuolisen Afrikan maatalousyrittäjyyskoulutusta uudistavan kolmivuotisen AgriSCALE-hankkeen ensimmäinen aktiivinen vuosi on takana.

Array

HAMK aloitti tammikuussa 2020 yhteistyön kahdeksan yliopiston kanssa maatalousyrittäjyyden koulutuksen uudistamiseksi Keniassa, Sambiassa ja Ugandassa. Koulutusta uudistetaan opiskelijalähtöisemmäksi siten, että opiskelijat pääsevät soveltamaan osaamistaan projekteissa, joissa ratkotaan ryhmissä yritysten todellisia haasteita. Monessa korkeakoulussa tämä on valtava muutos nykytilanteeseen, jossa opetus on hyvin luentokeskeistä.

Uudistuksen alkuvaiheessa kartoitettiin kyselyin ja pienryhmäkeskusteluin opetuksen nykytilaa. Esimerkiksi verkko-opetuksen edistämisessä on ilmennyt ongelmia paitsi välineistön ja verkkoyhteyksien puutteellisuudessa, myös opettajien ja oppilaiden osaamisessa ja asenteissa.

Parhaillaan on myös käynnissä HAMKin ja Aalto-yliopiston organisoima ongelmalähtöisen oppimisen koulutus kumppaniyliopistojen opettajille, jotka saavat koulutuksen substanssin lisäksi omakohtaista tuntumaa suurelle ryhmälle järjestettävistä interaktiivisista oppitunneista. Syyskuussa 2021 käynnistyvät opiskelijaprojektit ensin verkossa ja myöhemmin paikan päällä Afrikassa, kun matkustaminen on mahdollista. Projekteihin osallistumisesta ja aikatauluista voit lukea tarkemmin HAMK in Africa -sivulta.

Tutustu AgriSCALE-hankkeen ensimmäisen vuoden raporttiin ja verkkosivuihin.

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU