HAMK suuntaa osan investoinneista käytettyihin laitteisiin - Hämeen ammattikorkeakoulu
HAMK suuntaa osan investoinneista käytettyihin laitteisiin

HAMK suuntaa osan investoinneista käytettyihin laitteisiin

12.08.2021 08:39

Osana kestävän kehityksen ohjelmaa Hämeen ammattikorkeakoulussa varataan osa kone- ja laiteinvestointien varoista vain käytettyjen laitteiden hankintaan.

Osana kestävän kehityksen ohjelmaa Hämeen ammattikorkeakoulussa varataan osa kone- ja laiteinvestointien varoista vain käytettyjen laitteiden hankintaan. Yhtenä tavoitteenamme on kiertotalouden huomioiminen HAMKin hankinnoissa ja kyseessä on ensimmäinen avaus asian edistämiseen.

Vuodelle 2021 on varattu 50 000 euroa käytettyjen laitteiden hankintaan. Vuoden 2022 summa ilmoitetaan myöhemmin, mutta summaa on tarkoitus kasvattaa.

Käytettynä hankittavan yksittäisen laitteen tulee täyttää tietyt vaatimukset ja sen hinta tulee olla vähintään 10 000 euroa. Tällaisia laitteita voivat olla esimerkiksi opetuksessa ja tutkimuksessa käytettävät laitteet.

Jo tehtyjä käytettyjen laitteiden hankintoja ovat esimerkiksi bioreaktori biotalousosaamisen yksikköön ja muutama opetuksen käyttöön tarkoitettu auto.

Lisätietoja

Mikko Tuomas
riskienhallintapäällikkö
Hämeen ammattikorkeakoulu
03-6463901
mikko.tuomas@hamk.fi