Lepaan kampuspuistolle jälleen Green Flag Award –palkinto - Hämeen ammattikorkeakoulu
Lepaan kampuspuistolle jälleen Green Flag Award –palkinto
ilmakuva Lepaalta

Lepaan kampuspuistolle jälleen Green Flag Award –palkinto

30.08.2021 12:54

Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen puisto uusi kuudennen kerran Green Flag Award -tunnuksensa perjantaina 27.8.2021 Espoon Marketanpuistossa pidetyssä tilaisuudessa.

Array

Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava kansainvälinen palkintojärjestelmä, jota hallinnoi englantilainen Keep Britan Tidy -organisaatio, Suomessa Viherympäristöliitto ry. GFA-kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Vuonna 2021 puistot saivat erityistä tunnustusta aktiivisesta kehittämisestä laadukkaamman ja strategisemman kunnossapidon tason edistämiseksi.

Suomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo viiden vuoden ajan. Lepaan kampuspuisto on ensimmäinen GFA-tunnuksen saanut viheralue. Palkittuja viheralueita oli tänä vuonna ennätykselliset kymmenen kohdetta.

Lepaan lisäksi tunnuksensa uusivat Lahden Pikku-Vesijärven puisto, Tampereen Hatanpään Kartanonpuisto ja arboretum, Kotkan Sapokan Vesipuisto, Katariinan Meripuisto, Jokipuisto, Sibeliuksenpuisto ja Fuksinpuisto. Ensimmäistä kertaa GFA-tunnuksen saivat Mikkelin Naisvuoren puisto, Espoossa sijaitseva Marketanpuiston ystävät ry:n Marketanpuisto ja Axxell Överbyn kampus.

HAMKin rakennettu ympäristö -koulutuksen lehtori Sari Suomalainen iloitsee tunnustuksesta.

”Osaava ja kehittävä henkilökunta Lepaan kampuksella on taannut sen, että palkinto on saatu nyt vuosittain”, Suomalainen sanoo.

Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainutlaatuinen. Siinä koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.

Lisätietoja:

Sari Suomalainen
lehtori
Rakennettu ympäristö -koulutus
Hämeen ammattikorkeakoulu
050 574 3617
sari.suomalainen@hamk.fi

Green Flag Award -hanke Suomessa: https://www.vyl.fi/alan-kehittaminen/green-flag-award/
Green Flag Award verkkosivu: http://www.greenflagaward.org.uk/

Viherympäristöliiton tiedote. (linkkaan tähän, kun on julki)