Sinustako opettaja? HAMK Ammatillisen opettajakorkeakoulun haku lähestyy
HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu hakee opettamisesta ja ohjaamisesta kiinnostuneita hakijoita pätevöitymään ammatillisiksi opettajiksi, ammatillisiksi erityisopettajiksi ja opinto-ohjaajiksi. Hakuaika ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteisessä haussa on 4. – 20.1.2022.
Ammatillinen opettajankoulutus on opettajaksi pätevöittävää koulutusta, joka antaa yleisen pedagogisen kelpoisuuden kaikkiin oppilaitosmuotoihin. Se on kuitenkin suunnattu erityisesti ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajille ja opetustehtäviin aikoville.
Koulutus antaa hyvät perustaidot oppimisen ohjaamiseen monimuotoisissa oppimisympäristöissä erilaisten opiskelijoiden parissa. Koulutuksessa harjoitellaan opetuksen suunnittelua-, opetus- ja ohjausmenetelmiä, osaamisen arviointia, vuorovaikutustaitoja, verkostoissa toimimista sekä käsitellään kasvatustieteellisiä teorioita ja käsitteitä.
Vuonna 2022 alkavia opettajakoulutuksen opintoja on mahdollista suorittaa monimuoto-opintoina tai verkko-opiskeluna sujuvasti töidenkin ohella. Suomenkielisten ryhmien lisäksi tarjolla on myös englanninkielinen International Professional Teacher Education -ryhmä.
Opettajien jatkokoulutuksia, ammatillista erityisopettajankoulutusta ja ammatillista opinto-ohjaajankoulutusta, toteutetaan yksilöllisinä ja joustavina hybriditoteutuksina. Opinto-ohjaajankoulutuksen haussa on mukana myös pääkaupunkiseudulla kokoontuva ryhmä.
Koulutusten hakuaika on 4.-20.1.2022. Hakuaika päättyy 20.1.2022 kello 15.00.
Hakemus täytetään osoitteessa opintopolku.fi.
Lue lisää ammatillisten opettajankoulutusten hauista ja hae koulutukseen.