Tunnepuhetta opetukseen - Hämeen ammattikorkeakoulu
Tunnepuhetta opetukseen
väsynyt opiskelija maski kasvoilla koneen ääressä

Tunnepuhetta opetukseen

03.03.2021 07:32

Pandemia on heikentänyt opiskelijoiden jaksamista. Hyvinvoinnin tukeminen halutaan saada luontevaksi osaksi opetusta. Erilaisia tapoja kokeillaan jo tänä keväänä.

Array

Teksti: Jaana Siljamäki Kuva: Adobe Photostock

Kuka olet, mitä tutkit?

Olen Viivi Virtanen, tutkijayliopettaja HAMK Edu -tutkimusyksikössä ja juuri käynnistyneen VOIMA-hankkeen projektipäällikkö. Yleisesti tutkimusalaani on opetus ja oppiminen korkeakoulussa. VOIMAssa tuetaan opiskelijoiden hyvinvointia ja osallisuutta opiskeluissa nyt, kun pandemia-aika on heikentänyt opiskelijoiden jaksamista.

Parhaillaan kontaktoimme opettajia, joiden opetukseen voisimme viedä opiskelujaksamista tukevan, uudenlaisen mallin.

Miksi tätä aihetta on tärkeää tutkia?

Monestakin suunnasta on tullut viestiä ja tutkimustuloksia, että opiskelijoiden hyvinvointi on koronapandemian aikana heikentynyt ja yksinäisyys on lisääntynyt. Tiedossa on, että hyvinvointi vaikuttaa keskeisesti oppimiseen, sillä hyvinvoivat opiskelijat kokevat opiskelun mielekkäämmäksi, saavat parempia arvosanoja ja etenevät nopeammin. Ilmiöön on hyvä tarttua nyt, kun etäopiskelu näyttää jatkuvan.

Ilmiöön on hyvä tarttua nyt, kun etäopiskelu näyttää jatkuvan.

Mikä on tutkimuksen tavoite ja milloin tuloksia saadaan?

Tavoitteena on kehittää digitaalisia hyvinvoinnin tukemisen malleja, joilla saadaan vietyä vertaistukea ja hyvinvointipalveluita etäopiskeluun. Erillisiä hyvinvointipalveluitakin on, mutta tässä ei tarvitse mennä mihinkään vastaanotolle, vaan pyritään siihen että opiskeluhyvinvoinnista huolehtiminen on yksi osa opetusta. Käsiteltävät asiat olisivat kuitenkin opetukseen liittyviä.

Tärkeä ominaisuus mallissa on myös sen yhteisöllisyys. Tunteet ja oppiminen pidetään yleensä eri karsinoissa, vaikka niitä liittyy luonnollisesti opiskeluunkin. Opiskelu on usein haastavaa ja vaikeaa. Monilla on lisäksi samoja kokemuksia ja tunteita, mutta jos niiden kanssa jäädään yksin, erkaannutaan helposti. Kun tunteita käsitellään yhdessä ja keskustelu normalisoidaan osaksi opetusta, niitä voi paremmin hallita. Samalla ilmapiiri voi tulla yleisesti sallivammaksi.

Kehittämishanke tuottaa tuloksia pitkin matkaa ja yhteenvetoa tehdään, kun hanke päättyy kesäkuussa 2022.

Ketkä tutkimuksestanne hyötyvät ja miten?

Opiskelijat hyötyvät saamalla vertaistukea, tietoa ja keinoja opiskeluhyvinvoinnin ylläpitämiseen. Nyt keväällä yritetään tavoittaa ensimmäisen vuoden opiskelijat, sillä heillä yhteisöjen muodostaminen on tilanteesta johtuen ollut hankalinta. Syksyllä laajennetaan muihin opiskelijoihin mahdollisuuksien mukaan.

Opettajat, joilla ei yleensä ole resurssia keskittyä muuhun kuin itse asian opettamiseen, voivat kokea tämän myös kaivattuna ja hyödyllisenä toimintana. Suunnitteilla on myös kaikille avoin webinaari.

Mitä isoja ilmiöitä tutkimusalallanne tällä hetkellä on, ja miten oma tutkimuksenne kytkeytyy niihin?

Hyvinvoinnin ja oppimisen yhteys sekä hyvinvointinäkökulmien tuominen opiskeluprosessiin ja opetukseen on itsessään iso ilmiö. Aikaisemmin on ajateltu, että hyvinvoinnin pohtiminen ei kuulu opettajille, vaikka se osittain syntyy opetuksesta. Yhteydet ovat monimutkaisia, mutta on tärkeää havaita, että yhteys on olemassa.

Miten opiskelijat ovat mukana hankkeessa?

Opiskelijakunta HAMKOn kautta tulee opiskelijoiden näkemys mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Lisäksi opiskelijat ovat itse kohderyhmä tässä.

Hieman avoinna ovat vielä tavat, joilla tämä toteutetaan. Yhteistyökumppanimme Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kokeilee vähän eri keinoja. Ideana onkin, että testaamme tässä nopeasti erilaisia vaihtoehtoja, joista parhaat sitten otetaan jatkoon.

Eräs tapa on ns. tunnemittari, kysely, jonka opiskelijat täyttävät anonyymisti. Niiden vastaukset purettaisiin yhdessä moduulin puolivälissä. Se veisi suunnilleen tunnin opetuksesta, eli ei kohtuuttomasti.

Voimaa, valoa ja vertaistukea korkeakouluopiskelijoille – VOIMA-kehittämishanke. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2021–30.6.2022. Toteuttajina Hämeen ammattikorkeakoulu (työryhmässä ovat Virtasen lisäksi yliopettaja Leena Nikander ja lehtori Sanna Heino) ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriön koronapandemia-ajalle suunnattu erityisavustus.

Aiheeseen liittyy:  HAMK selvittää myös koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille suunnatun kuntoutuspalvelun, Kelan NUOTTI-valmennuksen, toteutumista. 

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU