Leena Nikander eläkkeelle: “Työurani on ollut monipuolinen, mielenkiintoinen ja yhteisöllisyys on ollut sen voimavara.”
Leena Nikanderin ura Hämeen ammattikorkeakoulussa alkoi vuonna 1997 ammatillisella opettajakorkeakoululla. Työvuodet opettivat hänelle rohkeaa heittäytymistä uuteen ja tiimityötä, jonka parhaina puolina hän koki yhdessätekemisen ilon ja hedelmällisen innovoinnin.
“Aika aikaansa kutakin, voisin todeta nyt, kun ihmettelen, miten nopeasti yli 20 vuotta HAMKissa on kulunut. Tyytyväisenä voin kuitenkin todeta, että tehty työura on ollut monipuolinen, mielenkiintoinen, voimavaranaan yhteisöllisyys, ja tehtävät ovat olleet minulle merkityksellisiä – joten ilolla muistelen työuraani.
Aloitin työni ammatillisessa opettajakorkeakoulussa Lahdensivuntiellä elokuussa 1997 ja opettajakorkeakoulun kehittämiseen ja innovointiin suuntautuneista toimintatavoista muodostui malli tulevaan työuraani. Opettajakorkeakouluun päädyin silloisten johtajien pyynnöstä, sillä olin käynyt puhumassa opettajaopiskelijoille koulutusjärjestelmää uudistavasta Hämeenlinnan nuorisoasteen koulutuskokeilusta. Kokeilussa hämeenlinnalaisen kolmen päivälukion, lukion aikuislinjan ja kuuden ammatillisen oppilaitoksen rehtorit, opettajat ja opot istuivat ensi kertaa saman pöydän ääreen yhteissuunnittelun merkeissä 1990-luvun alussa. Kehitimme toisen asteen opintojen valinnaisuutta ja kaksoistutkintoa.
Aika opettajakorkeakoululla opetti minulle rohkeaa heittäytymistä uuteen, ja ennen kaikkea tiimityötä, jonka parhaat puolet olivat rikkaassa innovoinnissa.
Aika opettajakorkeakoululla opetti minulle rohkeaa heittäytymistä uuteen, ja ennen kaikkea tiimityötä, jonka parhaat puolet olivat rikkaassa innovoinnissa. Heittäytyminen uuteen toteutui omalla kohdallani muun muassa aina uusien työtehtävien jatkumona: ensimmäisenä vuonna sain organisointivastuulleni kasvatustieteelliset perusopinnot, toisena vuonna toimin tiiminjohtajana, kolmantena vuonna HAMKin henkilöstön kehittämisen projektipäällikkönä (sain aineistoa väitöskirjaani), neljäntenä vuonna suunniteltiin ja toteutettiin muun muassa oppimisen muutoslaboratorioita. Seuraavat viisi vuotta vastasin Opetushallituksen rahoittamasta Hyvät käytännöt -hankkeesta. Tämän jälkeen toimin seuraavat melkein kahdeksan vuotta opettajakorkeakoulun koulutusohjelmajohtajana ja vuorotteluvapaani jälkeen viimeiset vuodet asiantuntijana yliopettajan tehtävässä HAMK Edu -tutkimusyksikössä.
Verkostoyhteistyön lisääntyminen on ollut yksi näkyvimpiä muutoksia korkeakoulupedagogiikan kehittämisessä.
Työurani tuntuu olleen täynnä kehittämistä. Oman itsensä kehittämistä yhtä lailla kuin silloisen työn kohteena olevan toiminnan kehittämistä yhdessä verkostokumppaneiden kanssa. Verkostoyhteistyön lisääntyminen on ollut yksi näkyvimpiä muutoksia korkeakoulupedagogiikan kehittämisessä ja siihen kiinnittyvä projektitoiminta on ainutlaatuisella tavalla yhdistänyt ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kehittämistoimintaa.
Oman osaamiseni kehittäminen on tapahtunut joustavasti jatkuvasti työssäoppien.
HAMK on tarjonnut mahdollisuuden monipuoliseen uraan, ja olen innostuneena hyödyntänyt nuo tilaisuudet. Oman osaamiseni kehittäminen on tapahtunut joustavasti jatkuvasti työssäoppien. Se on muuten aika hieno tapa laajentaa osaamistaan varsinkin, kun tuntuu siltä, että osaamistarpeet organisaatiossa uudistuvat nopeasti vaatien myös ennakointitaitoja. Tutkimustyön vahvistuminen viimeisten vuosien aikana on ollut mieluinen suunta minulle, ja vielä viimeisinä työvuosina olen päässyt mukaan kansainvälisten vertaisarvioitujen artikkelien kirjoittamiseen. Jatkossa saan ulkopuolelta seurata, millaisiin mittasuhteisiin artikkelikirjoittaminen kehittyy HAMKissa. Opettajan työn tekemisen tapaa ajatellen modernia opettajuutta kuvannee ehkä entistä tiedostetumpi käsitys omasta toimijuudesta, ja se puolestaan ei voi olla heijastumatta organisaation johtamistapaan. Ilahduttavaa onkin, että johtamisesta on tullut osa näkyvää keskustelua.
Ilahduttavaa onkin, että johtamisesta on tullut osa näkyvää keskustelua.
Muutamat viime päivät ovat menneet tiedostojen ja kansioiden perkaamisessa. En edes ole muistanut kaikkea sitä, missä olen ollut mukana. Veikkaan, että tämä sama tapahtuu myös teille sitten, kun eläkkeelle siirtymisen aikaan käytte tiedostojanne läpi. Hauskoja, mieltä kutkuttavia ammatillisia muistoja niin kollegoiden kuin opiskelijoiden kanssa on palautunut mieleeni.
Jään kaipaamaan työyhteisöä, älykkäitä keskusteluja, asioita eteenpäin vieviä havaintoja, innovointia, huumoria ja yhdessä tekemistä. Samanhenkisten ihmisten kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävää toimintaa, jossa jokaisella on oma osuutensa. Mitä voisin sanoa: ajattele, mikä hieno mahdollisuus osallistua korkeakoulupedagogiikan kehittämiseen ja luoda uutta yhteisöllisesti – juhlia saavutuksia yhdessä.
No, mitä minä nyt sitten teen? Ihan varmasti osallistun (maltillisesti) kolmen lastenlapsemme kasvatukseen, laulan kuorossa, lenkkeilen koiran kanssa, opiskelen espanjan alkeita ”Buenas Migas”, uudistan puutarhaamme, tapaan ystäviä, mökkeilen ja matkailen. Enköhän nyt näillä suunnitelmilla pääse alkuun tässä uudessa elämäntilanteessa.”
Teksti: Leena Nikander ja Elina Rantala
Kuvat: Leena Nikander ja HAMK AOKK kuva-arkisto
