Anne Piispanen: ”Opeopinnot toivat uutta näkemystä ihmisten kanssa toimimiseen” - Hämeen ammattikorkeakoulu
Anne Piispanen: ”Opeopinnot toivat uutta näkemystä ihmisten kanssa toimimiseen”
Hämeen ammattikorkeakoulu

Anne Piispanen: ”Opeopinnot toivat uutta näkemystä ihmisten kanssa toimimiseen”

05.02.2019 09:00

Elenia Lämmön tekninen johtaja Anne Piispanen hankki itselleen opettajapätevyyden täydennyskoulutuksella. Se antoi uutta, humaanimpaa näkemystä ihmisten kanssa toimimiseen.

Array

Elenia Lämmön tekninen johtaja Anne Piispanen on hankkinut itselleen lisäkoulutusta useaan otteeseen uransa varrella. Aikanaan Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta valmistunut Piispanen on energiatekniikan opintojensa jälkeen opiskellut Fintran koulutuksessa liikkeenjohtoa Suomessa ja Madridissa, lukenut yritysjuridiikkaa ja tuoreimpana hankkinut ammatillisen opettajan pätevyyden HAMKista keväällä 2017.

”Kiinnostuin opettajaopinnoista, kun eräs kollega opiskeli opettajaksi. En silloin vielä tiennytkään, kuinka kiinnostavaa se oli. Teknisesti orientoituneelle ihmiselle opettajaopinnot antoivat uuden näkökulman ihmisten kanssa toimimiseen”, sanoo Piispanen.

Insinöörikin tarvitsee työssään usein opettajaopinnoissa opittavia taitoja. Kun Elenia käynnisti oman esimieskoulutuksensa, olivat monet asiat Piispaselle jo tuttuja vuoden mittaisten opettajaopintojen kautta. Arjessa hyötyä on aivan tavallisessa ihmisten kohtaamisessa, mutta myös, kun jokin asia pitää kouluttaa uusille henkilöille.

”Olen ollut itse kouluttamassa energia-asioita ulkomailla. Nykytiedoilla osaisin paremmin nähdä, menivätkö asiat perille.”

Omista insinööriopinnoistaan Piispanen nostaa esille matematiikan. Vaikka matemaattisille kaavoille ei nykytyössä ole juuri tarvetta, opiskelu loi pohjan loogiselle ajattelulle. Siitä, samoin kuin käyttäytymistieteiden tuntemisesta, on hyötyä työelämässä joka päivä.

Ura voimalaitosten ympärillä

Piispasen oma urapolku alkoi 80-luvun puolivälissä energialaitosten raportointijärjestelmien parissa työskentelystä Helsingissä. Sen jälkeen työ vei Tampereelle voimalaitosten kattilavalmistuksen pariin nykyiselle Valmetille. Valmet-vuosina kokemusta kertyi myös Chilestä, Espanjasta ja Malesiasta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Piispanen siirtyi energiayhtiö Vattenfallille Helsinkiin, ja edelleen tämän tytäryhtiön Vamy Oy:n toimitusjohtajaksi Myllykoskelle.

Vattenfallin myytyä sähkönjakelu- ja lämpöliiketoimintansa työnantajan nimi vaihtui Eleniaksi. Nyt Piispanen vastaa Elenia Lämmön tekniikasta, biopolttoaineen hankinnasta ja ympäristöasioista.

Jatkuvasta oppimisesta hyötyä

Kun taustalla on pitkä ura ja monipuolinen kokemus, pystyi Piispanen hyödyntämään omaa osaamistaan myös opettajaopintoihin liittyvässä harjoittelussaan. Hän piti bio- ja elintarviketekniikan opiskelijoille luentoja uusiutuvasta energiasta ja esitteli erilaisia voimalaitostekniikoita. Harjoittelu palveli siis kahteen suuntaan.

”Jatkuva opiskelu on antanut paljon ja avartanut omaa ymmärrystä. Olen saanut tietopohjaista hyötyä, mutta myös uudet ihmiset tuovat oman osansa osaamiseen.”

Toisaalta korkeakouluympäristön tunteminen tuo muutakin etua. Jos yritys tarvitsee osaajia, löytyy helposti tuttuja, joiden kautta uusia osaajia on mahdollista löytää.

Metsäily tuo vastapainoa

Työnteon ja kiireen keskellä irtaantuminen työasioista on tärkeää. Piispaselle rauhan tuo metsäily, kuten hän itse asian ilmaisee. Se tarkoittaa marjastusta ja muuta luonnossa liikkumista, raivaussahankin käyttöä.

”Joku mustikanpoiminta on niin hienoa, siinä pääsee flow-tilaan, vaikka marjoja ei paljon kertyisikään. Myös metsässä hiihtäminen tuo virtaa akkuihin. Yksi flow-juttu on minulle myös opiskelu. Siinä ajatus pääsee uusille urille.”

Mia Jouslehto

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU