Digitaalisuuden monimuotoisuus esillä HAMKin BitFest-seminaarissa - Hämeen ammattikorkeakoulu
Digitaalisuuden monimuotoisuus esillä HAMKin BitFest-seminaarissa

Digitaalisuuden monimuotoisuus esillä HAMKin BitFest-seminaarissa

08.02.2019 11:58

Kansainvälinen seminaari järjestetään ensimmäistä kertaa englanniksi ja kohderyhmänä ovat opiskelijoiden sekä alueen yritysten lisäksi myös Hämeen ammattikorkeakoulun kansainväliset partnerikorkeakoulut. 

Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) tietojenkäsittelyn koulutus järjestää 15.2.2019 kansainvälisen BitFest-seminaarin jo viidettä kertaa. Seminaari keskittyy digitaalisuuteen ja aihetta käsitellään monialaisesti yrittäjyyden, innovaatioiden sekä kansainvälisyyden näkökulmista.

Tilaisuuden pääesiintyjiä ovat yrittäjä Peter Vesterbacka, Tieto Oy:n työnantajamielikuvan parissa työskentelevä Helidona Dehari ja Rakka Creativen perustaja Ilmari Huttu-Hiltunen. Vesterbacka on tunnettu erityisesti Rovion ja Angry Birdsin parista ja hän puhuu tapahtumassa kunnianhimosta, koulutuksesta sekä yrittäjyydestä. Helidona Dehari avaa mietteitään lineaaristen urapolkujen rikkoutumisesta sekä virtuaalitodellisuuteen keskittyvän Rakka Creativen Huttu-Hiltunen kertoo virtuaalitodellisuuden eri muotojen hyödyntämisestä tarinankerronnallisen kokemuksen luomiseksi.  

”Nyt viidennen BitFestin kynnyksellä on ollut hienoa huomata, että tapahtuma tunnetaan ja sen ympärille on ilmestynyt oheisohjelmaa, kuten alumnitapaamisia ja after work -tapahtumia. BitFestistä on kehittymässä brändi. Pyrimme joka vuosi kehittämään BitFestiä jollain tavalla, ja tällä kertaa iso muutos on se, että seminaari on englanninkielinen. Tämä myös mahdollistaa tapahtuman striimaamisen HAMKin kansainvälisille partnereille”, kertoo seminaarin järjestelyistä vastaava lehtori Tommi Saksa.

BitFest-seminaari järjestetään perjantaina 15.2.2019 kello 9.00-12.00 Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa HAMKin C-rakennuksen auditoriossa. Seminaari on osallistujille maksuton, eikä erillistä ennakkoilmoittautumista tarvita. Myös median edustajat ovat tervetulleita paikalle.

Lisätietoja:

Tommi Saksa, lehtori, HAMK, +358 50 5745421, etunimi.sukunimi@hamk.fi

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU