Hämeen kesäyliopisto - Hämeen ammattikorkeakoulu
Hämeen kesäyliopisto
Puhelin kädessä ja kynät ihmisten äsissä.
Opiskelijoita Valkeakoskella

Hämeen kesäyliopisto

Hämeen kesäyliopisto HAMKiin

Hämeen kesäyliopiston toiminta siirretään 1.1.2020 alkaen Hämeen ammattikorkeakoulun perustamaan tytäryhtiöön.

Kesäyliopiston toimisto muuttaa Hämeenlinnan korkeakoulukeskukseen, ja koulutukset järjestetään valtaosin HAMKin tiloissa Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa.

Kesäyliopiston koulutustarjonnassa on avointa yliopisto-opetusta, ammatillista täydennyskoulutusta, abi- ja lukiolaiskursseja, lasten korkeakoulutoimintaa, ikääntyvien yliopisto sekä muuta vapaan sivistystyön koulutusta.

”Syntymässä on ainutlaatuinen osaamiskokonaisuus, joka uusia tekemisen tapoja luomalla kykenee vastaamaan jatkuvan oppimisen suuriin kehittämishaasteisiin. Odotan yhdessä tekemistä innokkaana”, Juha-Pekka Liljander toteaa.

Hämeen ammattikorkeakoulun vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälän mukaan kesäyliopiston siirtyminen HAMKin yhteyteen on alku innostavalle pitkän tähtäimen työlle hamkilaisen jatkuvan oppimisen kehittämiseksi uudelle, asiakaslähtöiselle tasolle.

Hämeen kesäyliopiston logo