Janne Lax: ”Oppipojasta tuli kenkäsuunnittelija”

Janne Lax: ”Oppipojasta tuli kenkäsuunnittelija”

05.02.2018 12:54

Kenkäyrittäjä Janne Lax Saint Vacantista muistuttaa, että hyvin huollettu nahkakenkä voi kestää tuplasti kauemmin kuin huoltamaton.

​Italian muotimessuilla tammikuussa omaa kenkämallistoaan esitellyt Janne Lax on ylpeä ammatistaan.
Kenkämaailma tai käsityöammatti ei ollut Laxille itsestään selvä suunta lapsena. Armeijan jälkeen hän ehti aloittaa radiotoimittajan työt, mutta jostain heräsi kiinnostus kenkiä kohtaan. Lax hakeutui oppipojaksi suutarinliikkeeseen, ja siellä nälkä kasvoi entisestään.

”Kuulin että Suomessa oli korkean tason jalkinekoulu, jossa saattoi opiskella kenkäsuunnittelua.”

HAMKin, silloisen Wetterhoffin, kenkäopinnot Lax aloitti vuonna 1998 ja valmistui muutamia vuosia myöhemmin kenkäsuunnittelijaksi. Opiskeluiden sisään mahtui kolmen kuukauden vaihto-oppilasjakso Wellingboroughissa, brittien kenkämekassa. Siellä erikoiskenkätekniikkaa opiskeltiin tiukalla tahdilla.

”Se oli varsinaista hands on -oppimista vuorokauden ympäri. Vanhassa kenkätehtaassa oli mahdollista tehdä kengät alusta loppuun itse. Maanantaiaamuna suunniteltiin ja iltapäivällä piirrettiin kaavat. Loppuviikolla leikattiin, ommeltiin ja tehtiin pohjat kenkiin.”

”Tykkäsin myös HAMKissa opiskelusta. Minulla oli selvä visio, mitä tulin tekemään. Pidin siitä, että koululla oli hyvät suhteet ulkomaille ja opiskelu oli laaja-alaista”, sanoo Lax.

Valmistumisensa jälkeen vuonna 2003 Lax palasi takaisin suutarinliikkeeseen. Siellä hän pääsi tekemään kaikkea. Sivutöinä Lax piirsi kenkien kaavoja ortopedifirmoille. Samalla alkoi muovautua ajatus siitä, mitä suomalaisesta kenkämaailmasta puuttui viitisentoista vuotta sitten.

Oma mallisto
Vuonna 2005 Lax päätti lähteä yrittäjäksi ja perusti miesten kenkiä suunnittelevan ja myyvän Saint Vacantin. Sen valikoimiin kuului pitkään laaja valikoima naisten ja miesten kenkiä ja laukkuja. Vuosi sitten Lax päätti pelkistää mallistonsa viiteen pariin miesten kenkiä. Se helpotti tekemistä ja paineita.

Saint Vacantissa Lax suunnittelee ja piirtää itse mallistonsa kengät sekä tekee myyntityön. Valmistus tapahtuu Portugalissa. Parhaimpina vuosina, ennen malliston pelkistämistä, kenkiä syntyi vuodessa parisen tuhatta paria. Nyt määrä on Laxin mukaan pienempi, kun kenkäparin hinta pyörii 400–500 euron tienoilla. Ostajat ovat enimmäkseen Suomesta, mutta myös Britanniasta ja Keski-Euroopasta.

Suunnittelijaa ilahduttaa, miten kengäntekijään suhtaudutaan. Kenkiä ei osteta vain netistä, vaan Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevaan kivijalkamyymälään piipahdetaan myös juttelemaan, sovittamaan kenkiä ja ostamaan niitä. Lisäksi kuluttajia kiinnostaa miten ja mistä materiaaleista kengät valmistetaan, ja miten niitä hoidetaan.

Entä millaisia ovat tyypilliset asiakkaat, jotka ostavat Saint Vacantin kengät?

”Ihmisiä, jotka ovat sopivasti kiinnostuneita omasta olostaan. Fiksuja kavereita, jotka ovat sisäistäneet ajatuksen, että ostetaan vähemmän, mutta laadukkaampaa, ja huolletaan ja käytetään pidempään.”

Kengät esillä Firenzessä
Kun muotimaailmassa haluaa eteenpäin, tarkoittaa se kovaa työtä.

Lax pääsi tammikuun puolivälissä esittelemään ensi kertaa omaa mallistoaan Firenzeen kansainvälisille Pitti Uomo –messuille, jotka keskittyvät miesten muotiin. Kaikkiaan paikalla oli 11 suomalaista brändiä. Pitti Uomo järjestetään kahdesti vuodessa, tammi- ja kesäkuussa. Tammikuun tapahtuma avaa messuvuoden, ja siellä esitellään ensi kertaa seuraavan talvikauden mallistoja. Liikkeellä on tuhansittain ostajia, ja se on merkittävä verkostoitumistapahtuma.

”Se oli hieno mesta. Olen käynyt siellä aiemminkin, mutta nyt minulla oli oma osasto. Ennen mukana on ollut vain muutama pari kenkiä kassissa, ja olen sopinut tapaamisia niiden tiimoilta.”

Itse messuesittely on Laxille kuitenkin tuttua. Ennen Firenzeä hän on osallistunut muun muassa Berliinin ja Kööpenhaminan muotimessuille.

Laxin kenkäsuunnittelussa on myös ideologinen ajatus.

”En halua olla mukana kertakäyttötavaran loputtomassa tuottamisessa, vaan teen mieluummin pitkäikäistä tuotetta.”

Anna kengän kuivua
”Suomessa pelätään turhaan, ettei nahkakenkä kestä, ainakaan nahkapohjakenkä”, harmittelee Lax.

Mitä nahkakengälle pitäisi siis päivittäin tai viikoittain tehdä Suomen olosuhteissa?

”Kaikki kelit vaativat, että kenkä saa kuivua rauhassa. Jos käytät kenkää tämän päivän, anna sen kuivua huominen. Kuivallakin kelillä jaloista lähtöisin olevan kosteuden on haihduttava. ”

”Kengille kannattaa myös antaa rasvaa tai muuta hoitoainetta. Paljon käytössä olevia suosikkikenkiä kannattaa hoitaa enemmän, vaikka kerran kuussa.”

Lax muistuttaa, että jos tapana on rasvata kenkiä usein, tällöin voiteita kannattaa käyttää maltilla ja pieniä määriä. Aineen annetaan kuivua hetki, ja ylimääräiset pyyhitään pinnasta pois.

Itse kenkien kuivatus pitäisi tehdä huoneenlämmössä. Lisäksi kuivumistulos on parempi, jos kengille hankkii lepolestit, ja malttaa vielä käyttää niitä.

Hoito kannattaa. Hyvin tehty ja huollettu nahkakenkä voi Laxin mukaan kestää kaksi kertaa pidempään kuin hoitamaton.

Mia Jouslehto

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU