Kalle Kivimäki: ”Ennakkoluulottomuus on yrittäjälle tärkeää”

Hämeen ammattikorkeakoulu

Kalle Kivimäki: ”Ennakkoluulottomuus on yrittäjälle tärkeää”

08.05.2018 13:15

Kalz Performance on Kalle Kivimäen toinen yritys, ensimmäisen hän on jo myynyt. Autokorjaamon toiminta hahmottui vähitellen, kun nuori yrittäjä etsi kannattavaa markkinarakoa autojen parista.

Array

​Hämeenlinnalainen Kalle Kivimäki on yrittäjä. Oikeastaan häntä voisi sanoa jo muodikkaasti sarjayrittäjäksi. Ennen opintojen aloittamista Kivimäki korjasi Applen älypuhelimia. Nyt Kivimäellä, 29, on oma autokorjaamo. Yrittäjän polulle lähtemisestä hän haaveili jo kouluikäisenä.

”Minua houkutti olla oman itseni herra. Mutta ei minulla ollut hajuakaan vielä silloin, mitä rupeaisin yrittäjänä tekemään.”

Kuten monella muulla, Kivimäelläkin yritysidea on kehittynyt matkan varrella. Kivimäen yrittäjäura käynnistyi vuonna 2010. Silloin Soneran puhelimia myyneellä nuorella heräsi ajatus laitteiden korjaamisesta. Syntyi toiminimi iFiksaus, jonka nimissä hän korjasi ja kustomoi Applen puhelimia. Vuotta myöhemmin hän aloitti opinnot, ja ne kulkivat yritystoiminnan rinnalla.

”Opiskelin HAMKissa markkinointia. Se oli nappivalinta, sillä markkinoinnilla voi erottua kilpailijasta, kun palvelu on monella kuitenkin sama. Yrityksessä pystyin samalla käytännössä testaamaan asioita, joita opinnoissa opeteltiin”, sanoo Kivimäki.

Autoista bisnestä
Kivimäki on harrastanut ajokortti-iästä asti japanilaisia JDM-urheiluautoja. Autot alkoivat kiinnostaa laajemminkin, ja Kivimäki päätti kolme vuotta sitten tunnustella puhelimien rinnalla autobisnestä. Hän perusti iFiksaukselle  aputoiminimen Kalz Performance, jonka siivin tarkoitus oli tuoda Suomeen Japanista käytettyjä urheiluautoja ja laittaa niitä myyntikuntoon. Dollarin kurssi kuitenkin harppasi, ja Kivimäki laski heti ensimmäisen tuodun auton jälkeen, ettei toiminnasta saa kannattavaa.

Kaavailtua yritysideaa piti muuttaa. Tilalle tuli autojen korjaus. Myöhemmin käytäntö opetti, että japanilaisia kannattavampaa olikin korjata saksalaisia autoja, sillä näitä varten ei joka automerkille tarvinnut hankkia erillisiä vianlukulaitteistoja toisin kuin japanilaisissa. Keskiössä ovat nyt Volkswagen-Audi-ryhmän autot.

Kun autojen korjaaminen näytti sujuvan, Kivimäki myi iFiksauksen pois ja keskittyi Karz Performance -korjaamoonsa.

Kaikkea ei voi suunnitella
Kivimäki neuvoo tulevia yrittäjiä olemaan rohkeita, mutta kulkemaan myös järki kädessä.

”Kannattaa lähteä liikkeelle ennakkoluulottomasti, kaikkea ei voi suunnitella liian valmiiksi. Jos toiminta vaatii suuria investointeja, silloin pitää olla varovaisempi.”

Mitä hän haluaa sanoa nuorille, jotka mielivät yrittäjiksi?

”Yrittäjänä menestyvät ne, jotka ovat ahkeria, ennakkoluulottomia ja pitävät kiinni moraalisista arvoista. Ajattelen, että hyvän ja keskinkertaisen yrityksen erottaa siitä, kuinka osaa käsitellä reklamaatioita. Niiden hyvästä hoidosta voi saada tosi uskollisia asiakkaita. ”

”Pitää olla myös perillä talous- ja verotusasioista, jos lähtee yrittäjäksi”, Kivimäki muistuttaa.

Koulutuksesta apua
Kivimäkeä on oppinut yrittäjyyttä paitsi omien kokemustensa myös tradenomiopintojen kautta. Opiskeluissaan Kivimäki keskittyi liiketalouteen ja markkinointiin. Niistä on ollut apua yrittäjän uralla, kun toiminnan kannattavuutta ja suuntaa on haettu. Autokorjaamon pystyttämisessä hän on toiminut maltilla.

”Etenin varoen. Ensimmäisenä vuonna hankin ensimmäisen autonosturin, toisena toisen. Aluksi mukana oli kaveri, sitten sain palkattua koulutetun mekaanikon hänen tilalleen. Nyt heitä on kaksi ja harjoittelija.”

Kivimäellä itsellään ei ole automekaanikon koulutusta, vaikka hän onkin korjannut autoja harrastuspohjalta kymmenisen vuotta.
”Puhuminen eli myynti on minun vahvin puoleni, siksi toimin huoltomyyjänä. Tarvittaessa autan kyllä mekaanikkoja myös korjaamisessa.”

Tyytyväinen valintaansa
Yrittäjät ovat perinteisesti pitäneet ensimmäisen työntekijän palkkaamista kovana paikkana. Niin myös Kivimäki.

”Se vähensi stressiä, kun pystyi keskittymään paremmin yritystoiminnan kehittämiseen. En ollut kuitenkaan puhelinfirman aikaan tajunnut, kuinka paljon palkkaaminen maksaa. Autokorjaamolle palkatessani olin jo viisaampi asiassa.”

Kokonaisuutena Kivimäki on tyytyväinen valintaansa lähteä yrittäjäksi. Työtä on paljon, mutta myös vapautta päättää asioista. Lomat tuppaavat jäädä vähiin ja sairaspäivät menevät palkatta. Silti hän ei hevillä siirtyisi palkkatyöhön.

Joidenkin kohdalla yrittäjyys voi ratkaista työllistymiskysymyksen.

”Monella on osaamista ja kiinnostusta johonkin työhön, mutta valmiita työpaikkoja ei ole alueella olemassa. Silloin yksi vaihtoehto on lähteä yrittäjäksi. Se voi olla hyväkin vaihtoehto.”

Mia Jouslehto

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU