Opinnäytetyö: Katuvihreän toteuttamisessa on jatkossa poikettava totutulta polulta

Opinnäytetyö: Katuvihreän toteuttamisessa on jatkossa poikettava totutulta polulta

12.08.2015 10:34

Helsinkiin kaivataan uusia puulajeja ja katuvihreän toteuttamistapoja katupuuvalikoiman monipuolistamiseksi.

Kaupunkilaisten ja viheralan ammattilaisten mielipiteitä hyvästä katupuulajistosta on selvitetty kyselyiden avulla. Kaupunkilaisten mielestä on tärkeää, että puut ovat hyvinhoidettuja ja hyvinvoivia. Ammattilaiset ovat huolissaan riittävän kasvutilan turvaamisesta. Asiaa on tutkinut Ninni Forsman Hämeen ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun koulutusohjelman opinnäytetyössään.

Opinnäytetyön on tilannut Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Työn aihe on ajankohtainen, sillä ilmaston muuttuessa nyt yksipuolinen katupuulajisto on altis kohonneelle tauti- ja tuholaisepidemiariskille. Katupuiden elinolot muuttunevat ilmastonmuutoksen myötä, ja tiivistyvä kaupunkirakenne asettaa yhä tiukempia vaatimuksia. Lisäksi Helsingin vanhat, katupuukujanteet alkavat olla uudistamisen tarpeessa. Uudistamisprosessien antamat tilaisuudet on käytettävä hyväksi lajivalikoimaa monipuolistettaessa. Uusia lajeja etsiessä ja kokeiltaessa on tiedettävä, mitä näiltä lajeilta halutaan ja vaaditaan. Opinnäytetyöstä saatujen tietojen perusteella voidaan pohtia, mitkä uudet lajit voisivat tulla kysymykseen.

Hyvinvoivia puita ja vaihtelevaa puulajistoa

Kaupunkilaisia haastattelemalla toteutetulla kyselyllä haluttiin selvittää mielipiteitä katupuista ja hyvistä katuvihreän toteutustavoista. Kyselyn perusteella kaupunkilaiset pitävät kukkivista puista ja näyttävästä syysväristä. Kuitenkin vastaajien mielestä oli tärkeää ulkonäöstä ja lajista riippumatta, että katupuulajisto on vaihtelevaa, ja että puut ovat terveitä ja hyvinhoidettuja. Kaupunkilaisten mielestä myös monilajisille katupuuriveille- ja kujanteille löytyisi kaupungista sopivia paikkoja.

Viheralan ammattilaisten mielipiteiden selvittämiseksi toteutettiin sähköinen kysely. Ammattilaisilta haluttiin selvittää, mitkä ovat heidän mielestään tulevaisuudessa tärkeimpiä kriteereitä, jotka puulajin on täytettävä, jotta se soveltuu käytettäväksi katupuuna. Ammattilaisten mielestä katupuiden suurin uhka on riittävän kasvutilan turvaaminen. Ammattilaiset ovat huolissaan myös lajiston yksipuolisuudesta ja sen aikaansaamasta haavoittuvuudesta mahdollisille tauti- ja tuholaisepidemioille. Ammattilaisten mielestä katuvihreän suunnittelua on alettava toteuttaa enemmän kadun mahdollisuuksien, kuin totutun kaavan mukaisesti. Ammattilaisten mielestä myös monilajiset katupuuistutukset voisivat sopia Helsinkiin, kun ne suunnitellaan ja sijoitetaan huolella.

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU