Uraprojekti - Hämeen ammattikorkeakoulu
Uraprojekti
opiskeijat yhdessä koneella
-

Uraprojekti

Urasuunnittelu on projekti

Urasuunnittelu on persoonallisuuden kehitysprosessi, osaamisen kasvutarina ja valintojen sarja. Mitä tekisit mieluiten ja vieläpä niin, että joku maksaisi siitä? Urasuunnittelua on kokemusten kerryttäminen käytännössä ja eri työpaikkojen muodostama sarja. Urasuunnittelua on liikkuvuus erilaisissa tehtävissä, joko lineaarisesti tai vaativuustasolta toiselle edeten. Työurasi  aikana tehdyillä valinnoilla voit vaikuttaa oletko futuristi, ainutlaatuinen asiantuntija vai taitava tekijä.

Uravalintojen tekeminen alkaa jo opiskelun aikaisilla opinto- ja harjoittelupaikkavalinnoilla. Seuraatko valmista polkua vai rohkenetko etsiä ja kokeilla jotain erilaista ja itseäsi kiinnostavaa ja ominaisuuksiasi vahvistavaa. Itsetuntemus, omien vaihtoehtojen tunteminen ja työelämän realiteetti antavat pohjan uran suunnittelulle.  Tee näkyväksi visio tulevaisuudestasi, tavoitteesi työurallesi ja sen syventämiselle. Liitä mukaan paljon käytännön toimia ja tarkista, että niiden taustalla on hyvin harkittuja päätöksiä.

Tee urasuunnittelusta itsellesi projekti – sovi käytännön toteutuksesta ohjaajasi kanssa ja opinnollista projekti. Urapolulle -sivusto auttaa hahmottamaan sinua mahdollisesti askarruttavia teemoja.

 

kaaviokuva urasuunnittelusta
Visio urasta

Urasuunnittelun projekti alkaa oman vision tunnistamisesta ja havainnollistamisesta.  Konkretisoi haaveesi ja visiosi urasuunnitelmaksi.  Projektisuunnitelma on roadmap urasuunnitelman toteutttamiseen.

Kartoita tilannettasi esim seuraavien linkkien avulla:

Mitä mahdollisuuksia sinulla on?  Kartoita mahdollisuuksiasi Urapolulla-sivuston tehtävien avulla.

Selvitä tulevaisuuttasi  Tee Urapolulla-sivuston Urakysely.

Mitä luonteenvahvuudet ovat?

Millainen päätöksentekijä olet?  Urapolulla -sivuston tehtävät auttavat analysoimaan omaa tapaasi toimia päätöksentekotilanteissa.

Mitä ura-ankkurit ovat?  Ura- ja työvalintaasi ohjaavat useat tekijät. Tutustu ura-ankkurien käsitteeseen ja tunnista omat vaikuttimesi.

Työstä uravisiosi  ja unelmasi urasuunnitelmaksi. Tee siis projektisuunnitelma. Hyvä projektisuunnitelma vastaa kysymykseen: Miten asiat tehdään tai miten ne mahdollistuvat. Pyri siis mahdollisimman tarkkaan ja konkreettiseen suunnitelmaan ja ota selvää itsellesi epäselvistä asioista kaikilla tasoilla.  Hyvä suunnitelma sisältää myös aikataulun ja budjetin.

Projektisuunnitelman sisältönä voivat olla esimerkiksi seuraavat vaiheet ja sisällöt:

1  Missä olen?

Kartoita nykytilanteesi ja osaamisesi. Kuvaa itseäsi matkalla ammattilaisuuteen ja siinä tilanteessa kun olet nyt. Kuvaa osaamisesi konkreettisesti. Kuvaa vahvuuksiasi, heikkouksiasi, mahdollisuuksiasi nykyhetki huomioiden. Onko sinulla cv, käyntikortti, someprofiili? Tunnistatko verkostoituneesi?  Mikä kiinnostaa eniten? Mitä harrastat?

2 Minne haluan päästä?

Visioi unelmaurasi, ammattisi, työsi. Piirrä tai kirjoita uratavoitteesi näkyväksi. Mieti ja ota selvää millaista osaamista ja taitoja tarvitset. Millainen on työminäsi, profiilisi ammattilaisena. Missä työtä teet ja miten elät. Mitkä kaikki tekijät vaikuttavat työvisioosi?

3 Miten sinne pääsen?

Suunnittele urapolkusi roadmap. Tämä on suunnitelman tärkein osa.  Kuvaa millä toimin pääset tavoitteeseesi, millaista osaamista tai taitoja tarvitset  ja mistä niitä  hankit? Millaista harjoittelu-, vaihto tai muuta kokemusta tarvitset?  Suunnittele näkyvyyttäsi ammattilaisena: onko sinulla cv, portfolio, oma ammatillinen someprofiili? Tarvitsetko toteuttamiseen aikaa ja kuinka paljon, entä taloudellista tai muuta tukea? Onko suunnitelmasi toteutuksessa esteitä tai uhkia. Tarvitsetko suunnitelmasi toteuttamiseen muita kuin itsesi? Kenen tai minkä tahon kanssa on järkevää verkostoitua ja miten se tapahtuu?

Sovi ohjaajasi kanssa miten urasuunnittelun projekti muutetaan hopsiin sopivaksi opinnoksi. Sujuvin tapa on ehdottaa ns Henkilökohtaista opintoa valinnaisiin opintoihin, Kehittyvään osaajaan. Urasuunnittelun projektisuunnitelma voi olla opintona 2-3 op.  Tee projektisuunnitelmasta konkreettinen käsikirja sinulle itsellesi, jota voit täydentää ja muokata opintojen aikana.

Työn opinnollistaminen  Opinnollistamisen käsitettä ja toimia kuvataan laajemmin Verkkovirta -hankkeen raportissa Ratkaisuja työn opinnollistamiseen.