Päijäthämäläistä lähiruokaa lautaselle myös tapahtumissa

Päijäthämäläistä lähiruokaa lautaselle myös tapahtumissa

20.11.2015 14:50

Päijäthämäläiset lähiruokatoimijat ovat yhdessä miettineet, miten tapahtumissa kävijät saisivat hyvää ja maukasta hämäläistä lähiruokaa erilaisissa tapahtumissa.

Pilottitapahtuman onnistuneet kokemukset saivat jatkamaan

Kevään 2015 aikana yritysverkosto kokoontui useamman kerran pohtimaan yrittäjien yhteistä toimintamallia tapahtumiin, tapahtumiin sopivia ruokatuotteita sekä tapahtumaa, missä toimintamallia voisi testata. Pilottitapahtumaksi valittiin Lahdessa kesäkuussa järjestetty Suuret oluet pienet panimot -tapahtuma, jossa jo muutenkin tapahtuma oli rakennettu paikallisten juomien ympärille. Tapahtuman tarjontaa tuki hyvin paikallinen päijäthämäläinen tapahtumaruoka.

Kokemukset tästä olivat rohkaisevia ja asiakaspalaute kannustavaa: ”Tätä on kaivattu, erittäin hyvä kokonaisuus; sämpylän ja possun yhdistelmä loistava”. Pilotti vahvisti, että ainakin tämän tapahtuman asiakkaille lähiruoka-annos oli houkutteleva vaihtoehto.

Yhteistyöst​ä voimaa tapahtumaruokapalvelun järjestämiseen

Yritysverkostolle on mietitty toimivaa, tapahtumajärjestäjiä parhaiten palvelevaa tapaa, jolla tapahtumaruoasta saadaan lisäarvoa kaikille. Yhdessä on päädytty malliin, joka kulkee Läheltä lautaselle -konseptin nimellä. Ryhmän tiivis yhteistyö varmistaa paikallisen lähiruoan saatavuuden erilaisiin tapahtumiin. Tapahtumajärjestäjiin päin ryhmä toimii yhden yrityksen kautta.

Paikallista tapahtumaruokaa helposti – Läheltä lautaselle -konseptin esittelytilaisuus

Tiistaina 24.11. klo 13–15 Hollolan Hirvessä Hollolassa järjestetään päijäthämäläisille tapahtumajärjestäjille Läheltä lautaselle -konseptin esittelytilaisuus, jossa myös maistellaan yhdessä muutamia esimerkkejä tapahtumaruokatuotteista. Yritykset hakevat yhteistyötahoja, jotka näkevät, että Läheltä lautaselle -konsepti tukee järjestettävän tapahtuman luonnetta ja tuo makuelämyksiä asiakkaille ja lisää siten myös tapahtuman kiinnostavuutta.

Tapahtuman järjestää EU:n aluekehitysrahaston ja Päijät-Hämeen liiton rahoittama Lähiruoasta uutta liiketoimintaa – local street food -hanke.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset 24.11. tilaisuuteen.

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU