Pauli Reinikainen: "Aina on hyvä olla varasuunnitelma" - Hämeen ammattikorkeakoulu
Pauli Reinikainen: ”Aina on hyvä olla varasuunnitelma”
Hämeen ammattikorkeakoulu

Pauli Reinikainen: ”Aina on hyvä olla varasuunnitelma”

29.03.2019 13:34

Opiskeluaikanaan yrittäjän poika Pauli Reinikainen vannoi, ettei hänestä ikinä tule yrittäjää. Nyt viestintäalalla työuransa tehneellä markkinoinnin tradenomilla on jo toinen jalka tukevasti yrittäjyyden oven välissä – ja tulevaisuudessa hän tavoittelee sitä täysipäiväisesti.

Array

Takataskussa on aina syytä olla plan B. Tätä mieltä on ainakin Pauli Reinikainen, joka valmistui Hämeen ammattikorkeakoulusta markkinoinnin tradenomiksi vuonna 2001. Alun perin hänellä oli muita opiskelusuunnitelmia, mutta opiskelupaikka HAMKissa toi hänelle työn ja myös uuden kotikaupungin.

Vaikka hakeutuminen HAMKiin oli aluksi varasuunnitelma, vuonna 1997 Riihimäellä alkaneet opinnot olivat Reinikaiselle lopulta oiva reitti työelämään.

”Ajattelin, että markkinoinnista on aina hyötyä. Silloin fokus koulutuksessa oli tietysti erilainen, kun ei vielä ollut sosiaalista mediaa. Nykyäänhän markkinoinnin merkitys on vain korostunut, varsinkin jos on yrittäjä.”

Nuorena Reinikaisen haaveammatti oli toimittajana. Jalka työntyi alan oven väliin jo ennen HAMKin opintoja Hämeen Sanomissa ja opiskeluaikana Helsingin Sanomien kesätoimittajana. Valmistuttuaan Reinikainen teki pitkään töitä Iltalehdessä. Tällä hetkellä työnantaja on Suomen Yrittäjät, jossa hän toimii toimittajana ja sisällöntuottajana.

Toiminimestä se alkoi

Nykyisin Reinikainenkin on itsekin myös yrittäjä, vaikka joskus vannoi, että ainakaan siihen hän ei ryhdy ikinä.

”Isäni on ollut aina yrittäjänä ja vielä eläkkeelläkin tekee joka päivä töitä. Olen nähnyt aika huonojakin puolia siitä, kun on ollut isoja vaikeuksia. Ei se aina hohdokasta ollut”, Reinikainen tunnustaa.

Yrittäminen tuli eteen viitisen vuotta sitten, kun Reinikainen kouluttautui personal traineriksi. Henkilökohtaiset valmennukset oli luontevinta tehdä toiminimellä, jonka hän perusti. Hän on laskuttanut toiminimellä PT-valmennuksen lisäksi myös jonkin verran sisällöntuotantoa ja viestintää.

”Sitä ennen minulla ei ollut mitään kokemusta yrittämisestä.”

Haaveesta tuli totta

Nyt Reinikainen on myös suurin osakas Kuntokeskus Riihimäki Oy:ssä. Hän ei vastaa päivittäisestä liiketoiminnasta, mutta on mukana toiminnan kehittämisessä, suunnittelemassa tapahtumia, tekemässä valmennuksia ja viestintää.

Taustalla on miehen sisällä pitkään kytenyt haave omasta salista. Sopiva hetki tuli, kun häntä pyydettiin mukaan Kuntokeskus Riihimäkeen. Hän tarttui täkyyn, vaikka hänen osuutensa ja sitä myötä myös taloudellinen riski kasvoikin lopulta hieman alun perin kaavailtua suuremmaksi.

”Jos olisin kieltäytynyt tästä, olisin katunut.”

Riihimäelle juurtunut

Opinnot HAMKissa toivat aikanaan Hämeenlinnassa varttuneen Reinikaisen asumaan Riihimäelle, missä hän on elänyt siitä asti lukuun ottamatta parin vuoden piipahdusta Helsingissä. Vaikka töiden painopiste on ollut pääkaupungissa, sinne hän ei kaipaa. Jonottamista karttavalle miehelle arki Riihimäellä maistuu hyvin. Reinikainen myös suosii etätyötä, jonka puolesta hän liputtaa estoitta.

Lähivuosien haaveena hänellä on siirtyminen kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Pitkä matka on siis kuljettu niistä opiskeluaikaisista ajatuksista, mutta vuodet ovat kypsyttäneet.

”Tykkään olla toimelias ja saan virtaa siitä, että on mahdollisuus tehdä monenlaisia asioita.”

Reinikainen tiedostaa, että yrittäminen ei sovi kaikille, mutta muistuttaa yhteiskunnan muuttumisesta. Tulevaisuuden työelämässä yhä useampi näyttää toimivan yrittäjänä. Jälleen

Reinikaisen sanoissa toistuu jo aikoinaan opiskelupaikan valinnassa tutuksi tullut ja onnistuneeksi osoittautunut plan B.

”Tässä maailmassa mikään ei ole varmaa ja tilanteet muuttuvat. Yrittämistä voi pyörittää pikkuhiljaa ja alkaa opiskella sitä ilman, että kaikki tulo tarvitsee sieltä saada yhtäkkiä. Siihen tuskin minustakaan olisi ollut.”

Teksti: Iiro-Pekka Airola

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU