Hyppää sisältöön
Kaksi henkilöä ja katsovat ulos kuvasta oikealle ja hymyilevät. Toisella on tietokone sylissä ja he istuvat sohvalla.

HAMKin IT-säännöt ja ohjeet

Tältä sivulta löydät kootusti HAMKin IT-ohjeet ja käyttösäännöt.

Miksi tietoturvallisuus on tärkeää?

Päivittäiseen tietojenkäsittelyyn liittyy erilaisia tietoturvauhkia. Yksi vakava uhka on verkkojen ja sähköpostin kautta leviävät haittaohjelmat. Ne voivat esimerkiksi varastaa tai tuhota tiedostojasi, välittää tunnus- ja salasanatietojasi haittaohjelman tekijälle tai hidastaa tietoverkkojen toimintaa. Torjuntaohjelmistot eivät pysty suojaamaan kaikilta haittaohjelmilta, sillä niitä tulee jatkuvasti lisää. Muita vakavia uhkia ovat identiteettivarkaudet sekä taloudellisen hyödyn tavoittelu käyttäjän tietojen avulla.

Käyttämällä tervettä järkeä ja noudattamalla ohjeita voit suojata tietojasi, käyttämiäsi työasemia ja tietoverkkoja tietoturvauhkilta. Suojaa omien tietojesi lisäksi hallussasi olevat muiden henkilöiden tiedot. Ulkopuolisilta suojattavia tietoja ovat esimerkiksi henkilö- ja yhteystiedot, pankkiyhteystiedot, terveystiedot ja sähköpostiviestit. Kirjautumisissa hyödynnä kaksivaiheista tunnistautumista (MFA), mikäli se on mahdollista.

Tietokonevaatimukset ja oman tietokoneen käyttö opiskelussa

Kaikilla opiskelijoilla pitää olla oma kannettava tietokone. 

Kannettavan tietokoneen käyttöjärjestelmän tulisi olla Windows  (64-bit). HAMKissa käytettävät ammattiohjelmat ovat Windows-ohjelmia.

eli Bring Your Own Device merkitsee omien laitteiden käyttöä opiskelussa tai työnteossa korkeakoulun tiloissa. Oppiminen HAMKissa voi olla ajasta ja luokkatilasta riippumatonta. Opiskelussa käytetään sähköisiä oppimateriaaleja.

Opiskelussa käytettävistä ohjelmista vain osaa voi käyttää opiskelijan omalla kannettavalla ja muita ohjelmia käytetään HAMKin tietokoneilla. Etenkin vaativammassa tietojenkäsittelyssä ja tietyissä erityissovelluksissa käytetään myös korkeakoulun tietokoneita, joten oman koneen ei tarvitse olla erityisen tehokas. Kun olet hankkimassa tietokonetta, ota huomioon koulutusohjelmien suositukset tietokoneiden ominaisuuksista (ks. alempana).

Jos aiot käyttää opiskelussa työnantajan tietokonetta, tulee sinulla olla ylläpitäjän (admin-) oikeudet tietokoneeseen, jotta voit asentaa siihen opiskelussa käytettäviä ohjelmia.

Korkeakoulun omistamien tietokoneiden asetuksia, sovelluksia ja ennen kaikkea tietoturvaa hallitaan huolellisesti, mutta opiskelijoiden omien tietokoneiden asetuksista, sovelluksista ja tietoturvasta vastaavat opiskelijat itse. Pyrimme ohjeistamaan omien tietokoneiden käyttäjiä siten, että opiskelijat osaavat käyttää korkeakoulun it-palveluita omilla tietokoneillaan ja osaavat pitää huolta tietokoneidensa tietoturvasta.

Oman tietokoneen lisäksi tarvitset  kuulokkeet (videoiden katselu) ja ulkoisen hiiren (helpottaa sovellusten käyttöä) sekä etätenttien tekemisessä kameran. Tietokone liitetään dataprojektoriin hdmi-kaapelilla, joten varmista, että tietokoneestasi löytyy hdmi-liitäntä (tyyppi A) tai hanki tarvittaessa tietokoneeseesi sopiva  hdmi-adapteri (tyyppi A).

Kannettavan tietokoneen käyttöjärjestelmän tulisi olla Windows  (64-bit), Windows 10 S ei kelpaa.

HAMKissa käytettävät ammattiohjelmat ovat Windows-ohjelmia, joiden käytössä ei tarvita kosketusnäyttöä. Opiskelussa käytettävistä ohjelmista vain osaa voi käyttää opiskelijan omalla kannettavalla ja muita ohjelmia käytetään HAMKin tietokoneilla.

Opiskelussa voi myös käyttää tietyin rajoituksin Linux- ja Applen MacOS –koneita. Opiskeltavien Windows-pohjaisten ammatti­sovellusten ajaminen niissä vaatii erillisen virtualisointiohjelmiston (maksullisia) käyttämistä.

HAMK lähi- ja etäopetuksessa käytetään omia koneita oppimiseen (BYOD). Sekä lähi- että etäopetuksessa opettajilla on pääsääntöisesti käytössä Windows-koneet, ja he osaavat parhaiten neuvoa virhetilanteissa Windows-koneiden toimintoja. Yleisesti opetuksessa käytössä olevista ohjelmista suurin osa toimii myös Mac ja Linux -tietokoneilla, mutta opetuksessa on myös muutamia ohjelmia, jotka vaativat Windows-työaseman.

Yleensä kannettavan tietokoneen hintaluokka määrää millaiseen käyttöön kannettava soveltuu. Kannettavassa tietokoneessa ei tarvita kosketusnäyttöä. Alla kannettavat tietokoneet on jaoteltu kolmeen kategoriaan käyttötarkoituksen mukaan. Erilaisissa suunnittelutehtävissä tehokkaasta näytönohjaimesta ja isommasta muistista on hyötyä. Mitä tehokkaampi tietokone sinulla on sen suuremman osan tehtävistä voit sillä tehdä. Kaikkein raskaimmat tehtävät pitää tehdä korkeakoulun tietokoneilla. Tarkasta oman koulutusohjelmasi suosittelema kategoria “koulutusohjelmakohtaiset tietokonesuositukset” listalta alta.

Kannettavien tietokoneiden kategoriat

1. Perusohjelmien käyttö – alkaen 450 €
  • Prosessori : Intel i3, Intel i5 tai AMD Ryzen
  • Keskusmuisti (RAM) : vähintään 8 Gt
  • Näytönohjain : ei erityisiä vaatimuksia
  • Näytön tarkkuus : mielellään 1920×1080
  • Tallennustila : vähintään 250 Gt
  • HDMI-liitäntä (tyyppi A) tietokoneessa tai HDMI-adapteri (tyyppi A)
  • Käyttöjärjestelmä: Windows 10 tai 11 64-bittinen versio
2. Perustason graafinen suunnittelu – alkaen 700 €
  • Prosessori : esim. Intel i5 tai AMD Ryzen 5
  • Keskusmuisti (RAM) : vähintään 16 Gt
  • Näytönohjain : vähintään Intel HD/UHD Graphics tai AMD:n vastaava
  • Näytön tarkkuus : vähintään 1920×1080
  • Tallennustila : vähintään 500 Gt, SSD-levy
  • HDMI-liitäntä (tyyppi A) tietokoneessa tai HDMI-adapteri (tyyppi A)
  • Käyttöjärjestelmä: Windows 10 tai 11 64-bittinen versio
3. CAD- ja 3D-suunnittelu ja raskas graafinen suunnittelu – alkaen noin 1000 €
  • Prosessori : vähintään Intel i5 tai Intel i7 tai AMD Ryzen 5 tai AMD Ryzen 7
  • Keskusmuisti (RAM) : vähintään 16 Gt
  • Näytönohjain (tärkeä komponentti!) : tehokas NVIDIA Quadro tai NVIDIA GeForce GTX/RTX näytönohjain tai tehokkaat AMD:n vastaavat
  • Näytön tarkkuus : vähintään 1920×1080
  • Näytön koko : mielellään 15,6 tuumaa
  • Tallennustila : vähintään 500 Gt, SSD-levy
  • HDMI-liitäntä (tyyppi A) tietokoneessa tai HDMI-adapteri (tyyppi A)
  • Käyttöjärjestelmä: Windows 10 tai 11 64-bittinen versio

Koulutusohjelmakohtaiset tietokonesuositukset

KoulutusohjelmaTietokoneiden kategoriat
Ammatillinen opettajankoulutus1
Ammatillinen erityisopettajankoulutus1
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus1
Bio- ja elintarviketekniikka, insinööri (AMK)2
Biotalouden ratkaisut, ylempi AMK1
Biotalous, insinööri (AMK)2
Hevosalan liiketoiminta, tradenomi (AMK)1
Hevostalous, agrologi (AMK)1
Hyvinvoinnin digitaaliset palvelut ja prosessit , ylempi AMK1
Kestävä kehitys, ympäristösuunnittelija (AMK)2-3
Konetekniikka, insinööri (AMK)1-3
Kriisitilanteiden hallinta sosiaali-ja terveysalalla, ylempi AMK1
Kulttuuri- ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjänä, ylempi AMK1
Liikenneala, insinööri (AMK)3
Liiketalous, tradenomi (AMK)1
Liiketoiminnan kehittäminen, ylempi AMK1
Luontoympäristöt ja hyvinvoinnin edistäminen, ylempi AMK1
Maaseutuelinkeinot, agrologi (AMK)1
Metsätalous, metsätalousinsinööri (AMK)2-3
Muotoilu, artenomi (AMK)2-3
Puutarhatalous, hortonomi (AMK)1
Rakennettu ympäristö, hortonomi (AMK)3
Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, insinööri (AMK)2-3
Rakennusmestari (AMK)2-3
Rakentaminen, ylempi AMK2-3
Sairaanhoitaja (AMK)1
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen, ylempi AMK1
Sosionomi (AMK)1
Sähkö- ja automaatiotekniikka, insinööri (AMK)3
Teknologiaosaamisen johtaminen, ylempi AMK1
Terveydenhoitaja (AMK)1
Tieto- ja viestintätekniikka, insinööri (AMK)2-3
Tietojenkäsittely, tradenomi (AMK)2-3
Tulevaisuuden liikennejärjestelmät, ylempi AMK2-3
Tietojohtaminen ja älykkäät palvelut, ylempi AMK2

MacOS-tietokonetta käyttäen voi opiskella, mutta vain muutamissa koulutusohjelmissa pelkät MacOS:aan saatavat sovellukset riittävät. Tällaisia ovat mm. opettajankoulutuksen sekä sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmat.

Useimmissa koulutusohjelmissa opiskelijoiden pitää asentaa omaan tietokoneeseensa ohjelmia, jotka ovat saatavilla vain Windows-tietokoneisiin.

MacOS-tietokoneeseen voi tietyin edellytyksin asentaa Windows 10-käyttöjärjestelmän MacOS:n rinnalle. Asentaminen vaatii huolellista perehtymistä noihin asennusohjeisiin, Windows 10-käyttöjärjestelmän käyttöön ja ylläpitoon sekä Windows 10-sovellusten asentamiseen. Opiskelijat saavat Windows 10 Education – version ilmaiseksi käyttöönsä opiskelun ajaksi.

Asenna MacOS-koneeseen seuraavat perusohjelmat:

Opinnot voi siis suorittaa myös Mac-tietokoneella, mutta tässä tapauksessa joudut opintojen aikana käyttämään Windows virtuaalikoneita. Vaihtoehtoina ovat ohjelmien ajaminen meidän etäopetusympäristöstämme (HAMK VDI / vCommander) tai sitten omalla koneellasi.

Suosittelemme Mac-tietokoneiden omistajia käyttämään Parallels ohjelmistoa, joka mahdollistaa Windows ohjelmien ajamisen. Parallels ja muut opetuksessa käytettävät ohjelmistot ovat raskaita, joten lisäksi suosituksemme Applen-tietokoneissa on vähintään 16 GB muistia ja M2-sarjan prosessori. Suositus koskee koulutusohjelmien tietokonesuosituksessa tasoa 2-3.

Parallels ohjelmiston voit ladata osoitteesta https://www.parallels.com/landingpage/pd/education/. Opiskelija-alennuksen saat HAMK sähköpostilla. Tilausprosessi menee seuraavasti ”Buy now -> Can’t find your institution? -> syötä oma.sähköposti@student.hamk.fi

HAMKin virtuaalikoneiden käyttö sujuu Linux- ja Applen MacOS-koneilla ilmaisen VMwaren VDI-asiakasohjelman avulla. Kaikkia sovelluksia ei voida kuitenkaan tarjota virtuaalikoneiden kautta, koska valmistajien lisenssit tuovat tähän omat rajoitukset.

Opiskelu on useissa tapauksissa kokonaan etäopiskelua ja verkko-opetusta. Opiskelija seuraa kotona opetusta omalla tietokoneellaan. Opiskelijalla on kotona käytössään oma tietokoneensa ja mahdolliset oheislaitteet. Etäopiskelua helpottaaa, jos on käytössä kaksi näyttöä ja riittävän tehokas tietokone. Teknisillä aloilla tietokoneen vaatimukset etäopiskelussa kasvavat: muistia vähintään 16 GB ja näytönohjaimen riittävän tehokas.

Muutamat tekniikan alan opettajat ovat yhdessä laatineet suosituksen tekniikan alan etäopiskelua varten, jonka voit lukea alta.

Opiskelijat saavat apua oman tietokoneen käytön ongelmissa, kun on kyse opiskeluun liittyvästä tietokoneen tai it-palveluiden käytöstä. Myös tietoturva- tai tietosuoja-asioissa opiskelijat voivat aina kysyä neuvoja ja apua.

Opiskelijat voivat yllä mainituissa tapauksessa ottaa yhteyttä ServiceDesk IT-palveluun joko puhelimella (03 646 3000) tai web-lomakkeella (https://servicedesk.hamk.fi). Lisäksi Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella (C-talon 1. kerroksessa) toimii Servicedesk IT-palvelupiste, johon opiskelijat voivat mennä paikanpäälle kysymään neuvoja tai apua tietokoneensa käytön ongelmiin.

Opiskelijat saavat kirjallisia ohjeita, päivystäjä soittaa opiskelijalle tai it-lähitukihenkilö sopii tapaamisen opiskelijan kanssa, jos asian hoitaminen tätä vaatii. Yleensä asia pyritään hoitamaan opiskelijaa ohjeistamalla.

IT-säännöt ja opiskelijan tietoturva

  • HAMKin järjestelmiin kirjaudutaan henkilökohtaisella käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Käsittele käyttäjätunnustasi ja salasanaasi yhtä huolellisesti kuin pankkikorttiasi ja tunnuslukuasi.
  • Saatuasi uuden salasanan käyttäjätuesta, vaihda se heti sellaiseksi, jonka vain sinä tiedät. Vaihda salasana riittävän usein ja heti, jos epäilet sen joutuneen jonkun muun käsiin.
  • Olet vastuussa tunnuksesi käytöstä. Älä luovuta salasanaasi kenellekään toiselle. Edes järjestelmän ylläpitäjien ei tule tietää sitä. Jos joku tiedustelee salasanaasi, hän on poikkeuksetta väärällä asialla.
  • Valitse salasanasi huolellisesti. Hyvä salasana on sellainen, jonka muistat itse helposti, mutta jota ulkopuoliset eivät pysty murtamaan. Älä käytä salasanoina jokapäiväisiä tai sinuun liittyviä sanoja. Vältä salasanan kirjoittamista muistiin sellaisenaan.
  • Älä käytä missään HAMKin ulkopuolisessa palvelussa samaa salasanaa kuin HAMKin palveluissa, jotta ulkopuolisen palvelun salasanan murtaminen ei mahdollista pääsyä HAMKin järjestelmiin.

  • HAMKin antamaa sähköpostiosoitetta on syytä käyttää ensisijaisena sähköpostiosoitteena HAMKin sisäisessä viestinnässä ja palveluissa, muun muassa opintorekisterissä ja oppimisympäristöissä. Käyttämällä HAMKin sähköpostipalveluita voit parantaa viestinnän turvallisuutta.
  • Mikäli saat toiselle henkilölle kuuluvan sähköpostin, ilmoita lähettäjälle väärästä osoitteesta. Muista, että sinulla on vaitiolovelvollisuus saamastasi viestistä.
  • Sähköpostiviestit voivat sisältää haittaohjelmia tai voivat ohjata sinut haittaohjelmia sisältävälle sivulle. Älä avaa viestiä, jos et ole varma viestin alkuperästä tai jos sen lähettämisestä ei ole sovittu.
    Tarvittaessa voit kysyä lisäohjeita HAMKin tietohallinnon Servicedesk-palvelusta.
  • Sähköpostiviestit liikkuvat verkossa yleensä salaamattomina ilman mitään suojausta, joten suojaamista edellyttävät tiedot on salakirjoitettava ennen lähettämistä.
  • Harkitse, kenelle luovutat sähköpostiosoitteesi tai missä julkaiset sen. Vältä HAMKin sähköpostiosoitteen käyttämistä nettifoorumeilla ja yhteisöpalveluissa (esim. Facebook) ja hanki yksityiskäyttöösi erillinen sähköpostiosoite.
  • Kun käytät HAMKin ulkopuolisen tarjoajan sähköpostipalvelua, valitse sellainen palvelu, joka salaa tietoliikenteen (selainkäyttöisessä palvelussa osoitteen alussa on https://).

  • Ole terveen epäluuloinen sähköpostiviestin luotettavuudesta. Sähköpostiviesti voi tulla myös muualta kuin viestin lähettäjäkentässä näkyvältä taholta. Myös haittaohjelmat voivat lähettää sähköpostia ilman käyttäjän toimenpiteitä.
  • Varo kalasteluviestejä, joissa sinua pyydetään luovuttamaan tunnuksesi ja salasanasi tai kirjoittamaan ne jollekin verkkosivulle. Ylläpitäjät eivät koskaan kysy salasanaasi.
  • Tarkista linkin todellinen kohdeosoite aina ennen klikkaamista. Ole erityisen varovainen, jos olet saanut linkin viestissä.
  • Opettele erottamaan asialliset verkko-osoitteet huijareiden käyttämistä. Tutustu oman korkeakoulusi ohjeisiin.
  • Ilman vastaanottajan lupaa lähetetyt mainokset ja ketjukirjeet ovat roskapostia. Älä vastaa niihin, vaan tuhoa ne heti. Jos jokin tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, älä tartu siihen.
  • Korkeakoulut käyttävät roskaposti- ja haittaohjelmasuodatuksessa erilaisia menetelmiä, jotka voivat vaikuttaa sähköpostin perilletuloon. Selvitä oman korkeakoulusi käytännöt.
  • Sähköpostin lisäksi sinua voidaan yrittää harhauttaa myös muilla keinoin, esimerkiksi puhelimessa tai sosiaalisessa mediassa. Varo yllättäviä laskuja ja tekaistuja viestejä ylläpidon nimissä.

  • Käyttäessäsi erilaisia verkkopalveluita (Facebook, TikTok, Instagram tai kuvienjakopalvelut ym.) harkitse, mitä omia tai muiden tietoja niihin viet. Kerran verkkoon laitettua henkilökohtaista tietoa kuten valokuvaa tai kotiosoitetta voi olla myöhemmin mahdoton saada kokonaan poistettua.
  • Varo ponnahdusikkunoita sekä verkkosivuilla olevia mainoksia. Haittaohjelmat leviävät tehokkaasti sosiaalisessa mediassa ja verkkopalveluissa – älä klikkaile varomattomasti.
  • Älä käytä verkkopalveluja, jotka eivät tunnu luotettavilta.
  • Monet verkkopalvelut ovat pilvipalveluita, jolloin käyttäjien palveluun syöttämät tiedot ovat ainoastaan palveluntarjoajan palvelimilla, usein Suomen ulkopuolella. Pilvipalveluihin liittyy useita tietoturvariskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Palveluiden käyttöehdoista kannattaa tarkistaa jo ennen palvelun käyttöönottoa ainakin tiedon omistajuuden säilyminen ja ettei tietojasi luovuteta eteenpäin.
  • Tarkista käyttäjäprofiilisi yksityisyyden suojaan vaikuttavat asetukset (kuka pääsee katsomaan tietoja) ja säädä niitä tarvittaessa.
  • Käytä harkintaa henkilötietojen käsittelyssä: harkitse, mitä tietoja voit luovuttaa ja kenelle. Omien tietojesi luovutukseen sinulla on harkintavalta. Toisen henkilön tietojen luovutukseen pitää olla tämän lupa.
  • Verkkoyhteisöissä on helppo tekeytyä toiseksi tai toisenlaiseksi henkilöksi. Älä suhtaudu liian sinisilmäisesti kaikkeen lukemaasi.
  • Sähköposti- ja verkkoviestinnässä kannattaa noudattaa ns. netikettiä. Liian kärkevä kirjoittaminen esimerkiksi keskusteluryhmässä voi vaikuttaa maineeseesi esimerkiksi työnhaussa.
  • Älä tallenna paikkatietoja verkkopalveluun lataamiisi kuviin. Ota kameran GPS-ominaisuus pois päältä tai poista paikkatiedot kuvista ennen niiden julkaisemista.

Olet oman tietokoneesi ylläpitäjä. Seuraa koneesi toimintaa ja huolehdi sen tietoturvasta noudattamalla seuraavia ohjeita:

  • Verkossa oleva kone tulee aina suojata palomuurilla ja haittaohjelmatorjunnalla.
  • Älä asenna yhtään ohjelmaa, jota et oikeasti tarvitse. Asenna ohjelmistojen tietoturvapäivitykset.
  • Tee kotikoneelle henkilökohtaiset tunnukset (ilman ylläpito-oikeuksia) jokaiselle käyttäjälle. Ylläpitotunnuksia ei tule käyttää kuin ylläpitotehtäviin (ohjelmistojen asennus, muiden tunnusten teko).
  • Ota kotikoneen tiedostoista varmuuskopiot säännöllisesti. Säilytä varmuuskopiot erillään tietokoneesta ja mahdollisuuksien mukaan lukitussa paikassa.
  • Käytöstä poistettuja tietokoneita, älypuhelimia ja muistitikkuja ei tule heittää roskiin. Tiedot tuhotaan päällekirjoittamalla tai murskaamalla väline, paperiaineistot silppuamalla.

  • Puhelimet, taulutietokoneet ja muut mobiililaitteet tulee suojata vastaavin keinoin kuin tietokoneet.
  • Älä avaa tuntemattomalta lähettäjältä tulleita tai muuten epäilyttäviä tekstiviestejä. Ne voivat sisältää haittaohjelmia, jotka lähettävät viestejä nimissäsi tai aiheuttavat muuten lisäkustannuksia.
  • Suojaa mobiililaitteesi varastamiselta. Suojaa laite lukituskoodilla (PIN-koodin lisäksi), jotta muut eivät pääse käsiksi sen tietohin. Ota selvää, pystyykö laitteen tarvittaessa etätyhjentämään.
  • Sulje langattomat yhteydet (Bluetooth ja WLAN) aina kun et tarvitse niitä.
  • Huolehdi myös mobiililaitteiden tietojen varmuuskopioinnista. Tyhjennä tiedot laitteista käytöstä poiston yhteydessä.
  • Älä asenna yhtään ohjelmaa, jota et oikeasti tarvitse. Lataa ja asenna ohjelmistoja vain virallisista kauppapaikoista.
  • Ulkomailla dataliikennekustannukset ovat korkeita, käytä harkiten.
  • Harkitse julkaisetko sijaintitietojasi verkkopalveluissa.

Jos epäilet, että jollakin käyttämälläsi koneella on tai on ollut haittaohjelma, toimi seuraavasti:

  1. Vaihda heti toisella koneella kaikki ne salasanat, joita olet haittaohjelman saastuttamalla koneella käyttänyt tai jotka ovat samoja kuin kyseisellä koneella käyttämäsi. Väärinkäytön selvittämiseksi ilmoita haittaohjelmaepäilystä ja tunnuksesi mahdollisesta kaappaamisesta tärkeimpien käyttämiesi palveluiden asiakaspalveluun.
  2. Jos kone on omasi, älä käytä sitä ennen kuin selvität kuinka pystyt poistamaan haittaohjelman. Jos koneen omistaa joku muu, ota yhteyttä siitä vastaavaan henkilöön tai tahoon ja kerro tilanteesta. Oman koneesi puhdistamiseen voit saada rajoitetusti apua HAMKin tietohallinnon Servicedesk-palvelusta tai virustorjuntaohjelmasi valmistajan kotisivuilta.

Jos epäilet tietoturvarikkomusta tai järjestelmän väärinkäyttöä, ota yhteyttä palvelusta vastaavaan. Jos palvelu on HAMKin tai käytit palvelua HAMKin antamalla tunnuksella, ota yhteyttä HAMKin tietohallinnon Servicedesk-palveluun. Muiden palveluiden kohdalla lähetä ilmoitus ko. organisaation abuse-osoitteeseen (esim. abuse@verkkonimi) tai soita organisaation vaihteeseen ja pyydä ohjaamaan tietoturva-asioita käsittelevälle henkilölle. Kerro selkeästi mitä olet havainnut ja milloin havaitsemasi tapahtui. Jätä myös nimesi ja yhteystietosi, jotta sinulta voidaan pyytää tarvittaessa lisätietoja.

  • Kirjaudu koneelle aina omilla tunnuksillasi. Käytön päätyttyä hävitä koneelle mahdollisesti tallentamasi väliaikaistiedostot ennen uloskirjautumista.
  • Lukitse kone aina kun poistut sen luota, myös silloin kun poistut vain hetkeksi (Windows-koneissa: Win+L). Tämä estää tunnuksesi ja tiedostojesi luvattoman käytön. Huomioi kuitenkin, että koneen lukitseminen pidemmäksi aikaa saattaa olla kiellettyä, koska tällöin kone jää varatuksi.
  • Kun tallennat aineistosi kotihakemistoosi (P:-asema), HAMK huolehtii aineistosi varmuuskopioinnista. Kun tallennat aineistosi OneDrive-pilvipalveluun, Microsoft huolehtii aineistosi varmuuskopioinnista.
  • Jos tulostat yhteiskäytössä olevalle kirjoittimelle, nouda tuloste heti tulostamisen jälkeen.
  • Tallenna muutokset tasaisin väliajoin (monissa Windows-ohjelmissa Ctrl-S), jos muokkaat tekstiä tai muuta aineistoa pidemmän aikaa. Tällöin et menetä kaikkea tekemääsi työtä teknisen häiriön sattuessa.
  • Ohjelmistojen asennus HAMKin koneisiin on yleensä kielletty ja usein myös teknisesti estetty. Jos tarvitset jotakin tiettyä ohjelmistoa, ota yhteyttä tietohallinnon Servicedesk-palveluun.

  • Nettikahvila-, kirjasto- ja yleisökoneiden turvallisuuteen ei kannata luottaa, niissä voi olla käyttäjätietoja keräävä ohjelma. Harkitse, onko tarpeen kirjautua esimerkiksi omaan sähköpostiisi tällaiselta koneelta.
  • Tietokoneen ja ohjelmien käytöstä jää aina sinua ja tekemisiäsi koskevaa tietoa. Opettele etukäteen, kuinka tyhjennät selaimen välimuistin ja poistat muut tyypillisimmät käytöstäsi jääneet jäljet.
  • Käyttäessäsi langattomia verkkoja käytä vain sellaisia sähköposti- ja verkkopalveluja, jotka salaavat tietoliikenteen (osoitteen alussa on https://).

  • Älä käytä muistitikkua tiedostojen ensisijaisena tai ainoana tallennuspaikkana, vaikka se onkin kätevä väline tietojen siirtoon ja varmuuskopiointiin. Muistitikku voi hävitä helposti.
  • Jos tallennat tikuille arkaluonteista materiaalia, hanki tiedot salakirjoittava muistitikku.
  • Suhtaudu varoen muiden käyttäjien muistitikkuihin. Tikulla voi olla automaattisesti käynnistyvä haittaohjelma, joka saastuttaa sinun koneesi.
  • Jos löydät HAMKista toisen käyttäjän muistitikun, toimita se HAMKin tietohallinnon palvelupisteeseen tutkimatta sen sisältöä.

  • Varmista, että sinulla on käyttöoikeus ohjelmistoihin, joita asennat koneeseesi. Älä asenna laittomia kopioita.
  • HAMKin kautta saat käyttöoikeuden joihinkin ohjelmistoihin, ks. lisätietoa.
  • Selvitä kirjastojen sähköisten aineistojen käyttöehdot tutustumalla kirjastojen antamaan ohjeistukseen.
  • Tekijänoikeus suojaa elokuvia ja musiikkiaineistoja. Älä kopioi niitä verkosta tai jaa niitä verkkoon ilman oikeudenomistajan erillistä lupaa.

  • Oikeus käyttää HAMKin tietotekniikkapalveluja on sidottu opiskeluoikeuteesi.
  • Kun valmistut tai opiskeluoikeutesi päättyy, HAMK sulkee käyttäjätunnuksesi, ja poistaa tietyn ajan kuluttua sähköpostikansiosi ja muut tiedostosi pysyvästi.
    Ennen käyttäjätunnuksesi sulkeutumista huolehdi seuraavista asioista:
    • Ilmoita yhteyskumppaneillesi sähköpostiosoitteen muuttumisesta.
    • Kopioi HAMKin palvelimilta itsellesi ne omat tiedostosi, jotka haluat säilyttää, ja poista muut.
    • Kopioi HAMKin O365-palvelusta itsellesi ne omat tiedostosi ja aineistosi, jotka haluat säilyttää, ja poista muut.
    • Kopioi itsellesi omat sähköpostiviestisi tai lähetä ne eteenpäin toiseen sähköpostiosoitteeseesi.
    • Poista omilta laitteiltasi ne HAMKin kautta saamasi ohjelmistot, joihin sinulla ei enää ole käyttöoikeutta.

Käytetyimmät ohjeet

HAMKin käyttäjätunnusta ei voi aktivoida ennen kuin olet saanut siihen liittyvän sähköpostin.

Katso lisätiedot käyttäjätunnuksen aktivoinnista täältä.

Ensimmäisenä tarkista, että olet kirjautuneena sisään tai yrität kirjautua juuri HAMKin tunnuksilla, etkä esimerkiksi työpaikan tai omilla henkilökohtaisilla tunnuksilla.

Voit myös luoda selaimeen oman profiilin, jossa käytät koulun tunnuksia. Tällöin ne eivät mene sekasin muiden Microsoft tunnusten kanssa ja asetuksesi pysyvät tallessa. Alla olevista linkeistä pääset selainten omiin ohjeisiin, miten selaimissa luodaan oma profiili:

Google Chrome

Microsoft Edge

Mozilla Firefox

Apple Safari

Outlookin saa käyttöön, kun kirjautuu HAMKin etusivulta alareunan kirjaudu linkistä sekä alla olevasta painikkeesta.

Outlookin löydät vasemmasta yläkulmasta M365:n vohvelivalikosta. Outlook kokonaisuuteen kuuluu sähköposti, kalenteri, henkilöt ja tehtävät. Outlook kokonaisuutta voit käyttää myös mobiililaitteissa. 

Outlook on osa Microsoftin O365-palvelua. Microsoftin sopimukseen kuuluvat palvelut löytyvät kaikki vohvelivalikosta.

Huomioithan että suurimpaan osaan palveluista kirjadutaan käyttäjätunnuksella, joka on muotoa tunnus@student.hamk.fi,
kirjautuminen ei onnistu etunimi.sukunimi@student.hamk.fi osoitteella.

Lähetettävän sähköpostiviestin voi tarvittaessa helposti salata siten, että vain vastaanottaja saa auki selväkielisen tekstin. Outlook avaa salatut viestit samalla tapaa kuin salaamattomat.

HAMK.fi

HAMKin Outlook-palvelu

Microsoftin ohje

HAMKin ohje – salattujen sähköpostiviestien lähetys ja vastaanotto

Lukkarikone on Pepin tietoja hyödyntävä verkkopalvelu, jossa käyttäjä voi hakea ​lukujärjestyk opiskelijaryhmän perusteella. Lisäksi käyttäjä voi hakea ​toteutuksia toteutuksen nimen tai opettajan perusteella. Kirjautunut opiskelija​ voi palvelun kautta synkronoida lukujärjestyksensä HAMKin Outlook Online -kalenteriinsa. 

lukkarit.hamk.fi

BYOD eli Bring Your Own Device merkitsee omien laitteiden käyttöä opiskelussa tai työnteossa korkeakoulun tiloissa. Oppiminen HAMKissa voi olla ajasta ja luokkatilasta riippumatonta. Opiskelussa käytetään sähköisiä oppimateriaaleja.

Kaikilla opiskelijoilla pitää olla oma kannettava tietokone. Kannettavan tietokoneen käyttöjärjestelmän tulisi olla Windows  (64-bit). HAMKissa käytettävät ammattiohjelmat ovat Windows-ohjelmia.

Opiskelussa käytettävistä ohjelmista vain osaa voi käyttää opiskelijan omalla kannettavalla ja muita ohjelmia käytetään HAMKin tietokoneilla. Etenkin vaativammassa tietojenkäsittelyssä ja tietyissä erityissovelluksissa käytetään myös korkeakoulun tietokoneita, joten oman koneen ei tarvitse olla erityisen tehokas.

Opiskelijat saavat apua oman tietokoneen käytön ongelmissa, kun on kyse opiskeluun liittyvästä tietokoneen tai it-palveluiden käytöstä. Myös tietoturva- tai tietosuoja-asioissa opiskelijat voivat aina kysyä neuvoja ja apua.

Opiskelijat voivat yllä mainituissa tapauksessa ottaa yhteyttä ServiceDesk IT-palveluun joko puhelimella (03 646 3000) tai web-lomakkeella https://servicedesk.hamk.fi. Lisäksi Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella (C-talon 1. kerroksessa) toimii Servicedesk IT-palvelupiste, johon opiskelijat voivat mennä paikanpäälle kysymään neuvoja tai apua tietokoneensa käytön ongelmiin.

HAMKissa on kattava langaton verkko (WLAN), johon opiskelijana voit liittää oman kannettavan tietokoneensi. Käytettävissä on joko suositeltu Eduroam tai HAMKvisitor, johon on erillinen salasana saatavissa ilmoitustauluilta. HAMKvisitor verkon kautta kaikki opiskelijan it-palvelut eivät ole käytettävissä.

Asuntoloissa on lisäksi käytössä asuntolan langaton verkko, jonka saat käyttöösi, kun olet asuntolassa asukkaana.

Eduroam-verkkoon pääset liittymään omalla käyttäjätunnuksella ja salasanallasi. Eduroam-verkko on käytössä useimmissa Suomen korkeakouluissa ja monissa eurooppalaisissa korkeakouluissa.  Eduroam-verkon kautta pääset parhaiten käsiksi koulun it-palveluihin.

Opiskelun aikana luodaan ja käsitellään lukuisia tiedostoja. Tiedostojen sijoitteluun tai organisointiin kannattaa tämän vuoksi kiinnittää huomiota heti alusta lähtien, jotta tiedostot löytyvät, kun niitä tarvitaan, ja tarpeettomat tiedostot voidaan poistaa. Tärkeä tiedosto pitää aina tallentaa verkkoasemalle tai pilvipalveluun, jotta tiedosto ei häviä tietokoneen rikkoutuessa tai kadotessa. Muodosta itsellesi heti opintojen alkuvaiheessa tiedostojen organisointimalli, jota käytät opintojesi ajan.

Milloin paikallista kovalevyasemaa voi käyttää?

Älä tallenna tärkeitä tiedostoja, esim. tekstejä tai taulukoita, paikalliselle kovalevyasemalle (yleensä C: ja/tai D:). Tietokoneen työpöytä sijaitsee myös paikallisella kovalevyasemalla. Tallenna paikallisella kovalevyasemalle vain sellaisia tiedostoja, jotka löydät jostakin muualta tai jotka eivät ole tärkeitä.

Verkkolevyasemat ja niiden etäkäyttö

Kirjauduttaessa oppilaitoksen tietokoneelle käyttöön tulee seuraavat verkkolevyasemat

​P: – henkilökohtaisten tiedostojen tallennuspaikka

U: – opiskelijoiden yhteinen verkkolevyasema

Käyttäessäsi omaa tietokonettasi löydät verkkolevyasemat MyFiles-tiedostopalvelusta osoitteessa https://myfiles.hamk.fi, jonne kirjaudut omalla käyttäjätunnuksellasi. Voit tallentaa palveluun tiedostoja omalta tietokoneeltasi ja ladata palvelusta tiedostoja omalle tietokoneellesi.

OneDrive-tallennuspalvelu

OneDrive for Business palvelu on paras tiedostojen tallennuspaikka, kun työskentelet omalla tietokoneella tai kun haluat käsitellä tiedostoa yhdessä (jakaa) toisen opiskelijan kanssa. OneDrive on käytössäsi myös oppilaitoksen tietokoneilla. ​OneDriven käyttöohjeita löydät tältä sivulta.

OneDriven käyttö on yksinkertaisinta OneDrive-työpöytäsovelluksen kanssa, jolloin OneDrive näkyy tietokoneen tiedostojenhallinnassa yhtenä levyasemana. Työpöytäsovellus on valmiina Windows 10-tietokoneissa ja muihin se asentuu Office 365-paketin mukana.

Microsoft 365-ohjeita löydät täältä.

Suurten tiedostojen lähettäminen

Funet Filesender on palvelu, joka on tarkoitettu suurten tiedostojen lähettämiseen. Sekä lähettäminen että vastaanottaminen onnistuu normaalin nettiselaimen avulla ilman ohjelmien asentamista. Palvelu ei ole tarkoitettu tiedostojen säilytykseen, vaan tiedostot poistuvat jaosta määräajan kuluttua. Palvelun kautta on mahdollista lähettää useiden gigatavujen kokoisia tiedostoja. Palvelu löytyy osoitteesta  https://filesender.funet.fi/

Palvelun avulla siirrettävän tiedoston vastaanottamiseen tarvittava tieto menee vastaanottajalle tavanomaisena sähköpostiviestinä. Kuka tahansa, joka saa ilmoitusviestin haltuunsa voi noutaa siirrettävän tiedoston palvelusta.

Palvelun käyttämisessä tarvittavien henkilötietojen (lähettäjän ja vastaanottajien tunnistaminen) käsittelyyn voit tutustua lukemalla palvelun tietosuojaselosteen.

Lisätietoja Funet Filesender-palvelusta (ml. käyttäjän ohje)

Funet Filesender-palvelun tietosuojaseloste

Tulostaminen oppilaitoksen tietokoneella

Oppilaitoksen tietokoneissa on yleensä valmiiksi asennettuna lähin verkkotulostin, jonne voit tulostaa.

Tulostaminen omilta laitteilta

Tulostaminen sähköpostin liitteenä, EmailPrint

  • Katso verkkotulostimen infolapusta ko. tulostimen sähköpostiosoite tai skannaa QR-koodi. Yleisimmät KonicaMinolta laitteet toimivat hamk-konicaminolta@print.hamk.fi osoitteella. Tulostustyö pitää vapauttaa erikseen omilla tunnuksilla/kulkutunnisteella.
  • Lähetä tulostettava PDF-, MS Office- tai kuvatiedosto sähköpostin liitteenä tulostimelle.
  • Viesti pitää lähettää HAMK sähköpostilaatikosta. Sähköpostissa on 25 Mb kokorajoitus, jos haluat tulostaa isompia tiedostoja katso alempaa kohta “Tulostaminen verkkosivulta, WebPrint”
  • Sähköpostiisi tulee kuittaus että tulostustyö on otettu vastaan (tai mahdollisesti hylätty).

Isojen tiedostojen tulostaminen verkkosivulta, WebPrint

  • Tietokone tulee olla kytkettynä eduroam WLAN-verkkoon HAMKin kampuksella
  • Mene web-selaimella osoitteeseen https://print.hamk.fi
    • ​​​​​​​HUOM: ​​​​​​​Ohita selaimen varoitukset ja avaa sivu!
  • Kirjaudu sisään omilla HAMK käyttäjätunnuksillasi – Web Print sivu aukeaa
  • Valitse listasta haluamasi tulostin ja klikkaa Print Options and Account Selection
  • Klikkaa Upload Documents
  • Lataa tulostettavat tiedostot palvelimelle Upload from computer -toiminnolla tai raahaa halutut tiedostot ruudulle. Huom: Vain PDF, MS Office ja kuvatiedostoja voi tulostaa tällä tavalla.
  • Klikkaa Upload & Complete
  • Tiedosto tulostetaan valitsemallesi tulostimelle

Dokumenttien muuntaminen pdf-tiedostoksi

Tulostaminen onnistuu parhaiten kun tiedosto on PDF-muodossa. Jos ohjelmasta ei voi suoraan tallentaa PDF-muodossa, voi dokumentin tulostaa PDF-tiedostoksi valitsemalla tulostimeksi sopivan ODF-tulostimen, esim. Microsoft Print to PDF, Adobe PDF tai PDF Creator riippuen mitä sovelluksia tietokoneelle on asennettu.

Opiskelijoiden tulostuskiintiö

Opiskelijoilla on tulostuskiintiö, jonka pitäisi riittää opiskelussa tarvittaviin tulosteisiin. Jos opiskelijan tulostuskiintiö ei riitä, niin opiskelija voi anoa itselleen lisää tulostuskiintiötä perusteluineen (avaa tapaus ServiceDeskiin). Tulosteiden hinnat opiskelijoille ovat:

Tulosteen_tyyppiLaser-tulostimetMonitoimilaitteet
Mustavalko A42 snt1 snt
Mustavalko A34 snt2 snt
Värillinen A415 snt10 snt
Värillinen A330 snt20 snt

Ota opiskelijan työpöytä Pakki haltuun jo heti opintojen alusta ja suunnittele opintopolkusi aina ensimmäisestä päivästä valmistumiseen asti. Pakissa on monipuolisia työkaluja, joiden avulla muokkaat aikatauluasi, seuraat edistymistäsi, teet hakemuksia sekä päivität omia tietojasi.

Pakin käyttöön suosittelemme Internet Explorerin, Safarin, Chromen ja Firefoxin uusimpia versioita.

Kirjautuminen

Avaa selain ja lisää osoiteriville https://pakki.hamk.fi.

Kirjaudu Pakkiin omalla HAMKin käyttäjätunnuksellasi.

Kirjautumisen jälkeen näet Pakki-työpöydän ja voit hyödyntää työkaluja opintojesi suunnitteluun!

Pakin kautta:

  • voit päivittää asuinsosoitteesi, oman sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi
  • tarkastelet ja muokkaat henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaasi (HOPS), joka perustuu oman ryhmäsi opetussuunnitelmaan
  • voit lisätä kommentteja omalle HOPSille ja lähettää viestejä ohjaajan ja opettajien kanssa HOPSiin liittyvistä asioista
  • voit lisätä valinnaisia opintoja HOPSillesi koko HAMKin opintotarjonnasta
  • ilmoittaudut opinnoille
  • näet saamasi arvioinnit
  • voit antaa palautetta Sparkissa
  • voit luoda sähköisesti allekirjoitettuja dokumentteja (opintosuoritusote ja opiskelutodistus)
  • haet hyväksilukua aiemmasta osaamisesta ja opinnoista AHOT-työkalun avulla
  • haet perustellusta syystä vapautusta kieliopinnoista AHOT-työkalulla
  • voit varata ohjausajan opintojen ohjaajalle
  • suunnittelet omien opintojen ajallista etenemistä ja niiden kuormittavuutta
  • voit lähettää ristiinopiskelun (esim. CampusOnline) suorituksen Pakkiin kirjattavaksi
  • näet lukkarit
  • pääset opinnäytetyön ohjausjärjestelmään Wihiin
  • voit hakea valmistumista Valo-valmistumispalvelussa.

Pakki-ohjeet: Omien tietojen päivitys

Pakki-ohjeet: Vaihto-opintojen hyväksiluku

Pakissa voit myös vertailla moduulien osaamistavoitteita jo hankkimaasi osaamiseen. Jos huomaat yhtäläisyyksiä tavoitteissa ja osaamisessasi, tutustu opintojen hyväksilukuun ja näyttöön liittyvään AHOT-prosessiin.

  1. Kirjaudu Pakkiin HAMKin käyttäjätunnuksella ja salasanalla.
  2. Valitse työpöydältä Dokumentit ja sen jälkeen Uusi tilaus.
  3. Listassa on kaikki dokumentit, joihin saa tällä hetkellä sähköisen allekirjoituksen.
  4. Valitse haluamasi vaihtoehto, dokumentin kieli ja Tilaa.
  5. Siirry välilehdelle Dokumentit. Uusin dokumentti näkyy ensimmäisenä sivulla.
  6. Voit avata/ladata dokumentin painamalla dokumentin nimeä.
  7. Dokumentti joko
    • avataan selaimessa tai
    • se menee selaimen lataukset kansioon tai
    • se avataan oletusohjelmalla.
  8. Tallenna dokumentti koneellesi ja lähetä se tarvittaessa eteenpäin vaikkapa sähköpostin liitteenä.
  9. Vastaanottaja todentaa dokumentin aitouden sähköisesti allekirjoitetun dokumentin lopussa lukevan ohjeen mukaisesti.

    Mikäli huomaat puutteita esim. opintosuoritusotteellasi, ota yhteyttä opiskelijapalvelut@hamk.fi.

EXAM-tenttijärjestelmä mahdollistaa joustavan ratkaisun  sähköiseen tenttimiseen. Tentit tehdään tietokoneella automaattisen kulun-, verkko-, video- ja äänivalvonnan alaisuudessa. 

Exam-tenttiakvaarioiden sijainnit ja ohjeet

exam.hamk.fi

Opiskelijoilla on mahdollisuus opinnoissaan käyttää virtuaalikoneita (ns. vdi-työasema), joihin saa yhteyden myös HAMKin ulkopuolelta. Näin ollen käytettävissä on lähes kaikki palvelut ja sovellukset, jotka ovat käytettävissä HAMKin verkossa. Perustiedot virtuaalikoneiden käyttöön saa moduulin opettajalta.

VDI-palvelun käyttö tapahtuu VMware Horizon Client-ohjelmalla, jolla otetaan yhteys osoitteeseen https://vdi.hamk.fi. VMware Horizon client -ohjelman asennusohjeet löydät täältä.

Kaikki tehdyt työt pitää tallentaa HAMKin verkkolevyille (P:, S:, U:) tai OneDrive for Business pilvitallennuspalveluun, sillä tallentamattomat työt häviävät VDI-käytön päättyessä, eikä niitä voida palauttaa.

VDI-työasemaan kirjautumisen ohjeet löydät täältä.

Opiskelija aloittaa opinnäytetyön tekemisen Wihissä luomalla aihe-ehdotuksen. Ohjaajan saatuaan opiskelija voi suunnitella oman aikataulutetun prosessin opinnäytetyön tekemiseen. Opiskelija voi lähettää viestejä ohjaajalle ja työnteettäjälle, jolloin työn eri vaiheet ovat yhdessä paikassa. Lopuksi opiskelija julkaisee työn ja saa arvioinnin Wihiin.

Lue lisää opinnäytetyprosessista opinnäytetyön omalta sivulta.

HAMKin video-ohjeet

Wihi.hamk.fi

Opinnäytetyöpohjan käytössä voi ilmetä monenlaista ongelmaa. Olemme koonneet useiten kysytyistä kysymyksistä ja vastauksista ongelmiin videosoittolistan Kalturaan. Katso jos ensiapu asiaan löytyy sieltä.

Unohtuneen salasanan voi uusia HAMK Tunnistautumispalvelussa, jos henkilöllä on käytettävissään pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Muistathan, että HAMKin järjestelmissä käytettävää salasanaa ei saa käyttää muissa palveluissa.

HAMK Tunnistautumispalvelu (salasanan vaihto)

Opiskelijan mobiilisovellus Tuudo on maksuton ja ladattavissa Android, iOS sekä Huawein AppGallery -sovelluskaupoista.

Sovelluksen avulla voimme tarjota opiskelijalle kokonaisvaltaisen ja nykyaikaisen palvelukokonaisuuden, jossa voit esimerkiksi

  • tarkastella henkilökohtaista opintosuunnitelmasi
  • ilmoittautua toteutuksille
  • seurata opintopistekertymääsi
  • tsekata lukujärjestyksesi tilatietoineen
  • varata työskentelytiloja
  • hoitaa kirjastoasioita: lainata, uusia lainat jne.
  • tutkia kampuskarttoja
  • tarkistaa kampusravintolasi ruokalistan
  • lukea uutisia eri aiheista (opiskelijapalvelut, kv-palvelut, kirjasto, opiskelijahyvinvointi, tietohallinto)
  • seurata opiskelijakunta HAMKOn kuulumisia.

Saatavuus: Google PlayApp Store ja Huawein AppGallery

Tuudo tekee opiskeluarjen hallinnasta helpompaa!

Ota Tuudo käyttöön näin:

  1. Lataa Tuudo sovelluskaupastasi.
  2. Avaa sovellus ja valitse listalta HAMK.
  3. Valitse kohta ”Kirjaudu oppilaitoksen tunnuksilla”.
  4. Kirjaudu sisään käyttäjätunnuksellasi ja salasanallasi ja ala käyttää!

Jos sinulla on teknisiä ongelmia Tuudon käytössä, laita sähköpostia osoitteeseen vie@hamk.fi, niin saat apua.

Learn on HAMKin virallinen opetuksessa käytettävä verkko-oppimisympäristö, jossa opiskelijalla on käytettävissään moduuliin liittyvät aineistot, keskustelut, ryhmätyöt ja tehtävät. 

Pääset kirjautumaan Learniin osoitteessa: https://learn.hamk.fi.

Learn on moodlepohjainen verkko-oppimisympäristö, joten joissain ohjeissa voidaan puhua myös Moodlesta.

HAMKin Learn ohjeet opiskelijalle

Opiskelijoilla on käytettävissään etätapaamisiin ja ryhmätyöskentelyyn Teams. Etäopiskelussa verkkoistunnoissa käytetään lisäksi Zoom-pilvipalvelua, riippuen opintojaksosta. Teams vaatii omalle koneelle asennuksen, jotta kaikki ominaisuudet ovat käytössä, ja sen voi ladata verkosta.

Lisätietoja:
Teams
Zoom

HAMKin viralliset viestit näet Viva Engagesta. Viva Engagea voi käyttää selaimella tai asentaa sen mobiililaitteeseen App Storesta tai  Google Playsta.  Viva Engage -ryhmiin pitää itse liittyä. Seuraaviin ryhmiin suositellaan liittymistä:

  • HAMKin opiskelijat tai HAMK Students
  • Palvelukatkot // Service Breaks 
  • koulutus- ja kampuskohtaiset ryhmät

Tutustu HAMKin Viva Engagen käyttösääntöihin Viva Engagen etusivulla.

Viva Engage on osa Microsoftin M365-palvelua. Microsoftin palvelut löytyvät kaikki vohvelivalikosta. Huomioi kirjautumisohje kirjautumiskentän yläpuolella.

Avaa ja kirjaudu HAMKin Viva Engageeen.

HAMKin ohjeet

Microsoftin ohjeet

Webropolilla voit tehdä verkkopohjaisia kyselyitä ja raportoida niiden tuloksia. Se on HAMKin ja HAMIn opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä HAMKin/HAMIn käyttäjätunnuksilla. Tarkempi ohjekirja löytyy Webropolin etusivulta, kun olet kirjautuneena sisään palveluun.

webropol.hamk.fi​​

HAMKin digipedaohje webropol-kyselyiden tekemmiseen