Hyppää sisältöön
Valkeakosken kampuksen etuala, valkoinen iso rakennnus, edessä vihreitä istutuksia.
Home Valkeakoski

Valkeakosken kampus

Aidosti kansainvälinen oppimisympäristö löytyy Valkeakoskelta!

Etelä-Pirkanmaan alueella sijaitseva Valkeakoksen kampuksemme on moderni ja yhteisöllinen.

Kampuksen käytävillä pääset tutustumaan opiskelukavereihin ympäri maailman, sillä kampuksen koulutustarjontaan kuuluu niin kansainvälisiä, englanninkielisiä koulutuksia kuin myös suomenkielisiä koulutusohjelmia.

Opiskeluympäristö on viihtyisä erilaisine opetus- ja itsenäisen työskentelyn tiloineen. Lisäksi Valkeakosken kampukselta löytyy muun muassa pelitila HAMK Gaming Lab opiskelijoiden pelaamista varten ja studio esimerkiksi videoiden tuottamista varten.

Kampus sijaitsee kahden toisen asteen oppilaitoksen, Valkeakosken lukion ja Valkeakosken ammatti- ja aikuisopiston välittömässä läheisyydessä. Valkeakoskella tehdään ainutlaatuista yhteistyötä ammatti- ja aikuisopiston, lukion sekä paikallisten yritysten kesken.

Kaupungin keskustaan ja palveluiden ääreen kampukselta tulee matkaa vain muutama kilometri.

Kampusfaktat

Noin 850 opiskelijaa

Noin 40 henkilökunnan edustajaa

Valkeakoski

Osoitteet, ajo-ohjeet ja kartat

Kampuksen käyntiosoite

Tietotie 1, 37630 Valkeakoski / Lotilantie 16, 37630 Valkeakoski

Palvelut

Asuminen

Valkeakoskella asutaan väljästi ja mukavasti. Asumiskustannukset ovat keskimäärin kolmanneksen edullisempia kuin Tampereella.

Ruokala

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan terveellinen ja monipuolinen lounas tai välipala Campus-ravintolaamme Sodexo HAMK Valkeakoskelle. Opiskelijaravintola sijaitsee osoitteessa Lotilantie 16, kampuksen A-rakennuksessa.

Kirjasto

Tutustu Valkeakosken kirjastopalveluihin!

Liikuntamahdollisuudet

Hämeen ammattikorkeakoulu tarjoaa laajan liikuntatarjonnan edistämään opiskelijoidensa hyvinvointia. Monipuolisia liikuntamahdollisuuksia löytyy joka kampukselta ja opiskelijoiden liikkumista ja sitä kautta mm. opiskelukykyä pyritään tukemaan tasavertaisesti.

Terveydenhuolto

Kaikki tutkintoa suorittavat, läsnäolevaksi ilmoittautuneet korkeakouluopiskelijat saavat perusterveydenhuollon palvelut YTHS:n kautta.

Vapaa-aika

Lähialueen vapaa-aikaan liittyviä vinkkejä 

Ota yhteyttä

Muut kampukset

Evo

Ainutlaatuinen metsäkampuksemme tarjoaa opiskelijoille korkeatasoisia metsäopintoja suomeksi ja englanniksi niin luokkahuoneessa kuin metsässäkin.

Vanha punatiilinen tehdas joka nykyään kampus. pääsisäänkäynti ja edessä vihreitä istutuksia.

Forssa

Forssan kampuksemme sijaitsee vanhassa puuvillakehräämössä, jonka tilat on uusittu tyylikkäästi HAMKin käyttöön. Kehräämöalueelle on syntynyt kulttuurikeskus, jossa toimii koulun ohella kansalaisopisto, musiikkiopisto, museoita, yrityksiä, kirjasto, keilahalli ja ruokaravintoloita.

Hämeenlinna

Kehittyvä, kasvava ja moderni pääkampuksemme, Hämeenlinnan korkeakoulukeskus kokoaa yhteen tuhansia opiskelijoita ja satoja työntekijöitä. Laajalta kampusalueeltamme löytyy monipuoliset tilat ja palvelut eri alojen opiskeluun kuin tutkimustyöhön.

Lepaa

Kartanomaisemia, tomaattituotantoa ja 20 hehtaaria puistoalueita, Lepaan kampuksellamme pääset aistimaan puutarha-alaa lähietäisyydeltä. Kampuksella on pitkät perineet, jonka ansiosta puutarha-alan ammattilaisia on koulutettu jo yli sadan vuoden ajan, vuodesta 1910 alkaen.

Mustialan kampuksen päärakennus. Punatiilinen kaksikerroksinen rakennus. Etualalla nurmikkoa ja kukkivia puita.

Mustiala

Historiallinen ja maaseudunrauhassa sijaitseva Mustiala on HAMKin vanhin kampus, joka juontaa juurensa vuoteen 1840 asti. Nykypäivänä vanhojen ja idyllisten rakennusten ympärille on kehittynyt edistyksellinen luomutuotannossa oleva opetus- ja tutkimusmaatila, joka tarjoaa opiskelijoille käytännönläheisen oppimisympäristön.

Riihimäen korkeakoulun etuovi. Oven päällä suuri purjekangas. Monikerroksinen talo, osa seinistä ikkunoita.

Riihimäki

Monipuolista tekniikan osaamista, robotiikkaa ja liikennealaa, tätä kaikkea löydät Riihimäen kampukselta. Kampuksen opintotarjontaan kuuluu sekä suomen- että englanninkielisiä insinöörikoulutuksia, joista valmistuu tulevaisuuden moniosaajia. Opetuksen lisäksi kampuksella tehdään myös paljon tutkimustyötä.

Valkeakosken kampuksen etuala, valkoinen iso rakennnus, edessä vihreitä istutuksia.

Valkeakoski

Aidosti kansainvälinen oppimisympäristö löytyy Valkeakoskelta! Etelä-Pirkanmaan alueella sijaitseva Valkeakoksen kampuksemme on moderni ja yhteisöllinen.

Suuret matkat tehdään ihmisen kokoisin askelin

Kuukausittain ilmestyvässä uutiskirjeessämme kerromme ajankohtaisimmat ja tärkeimmät uutiset HAMKista.