Lepaan kampuspuisto yksi kansainvälisen Green Flag -tunnuksen saajista
Kansainvälinen Green Flag- tunnustus myönnettiin monipuolisesta ja kestävää kehitystä edistävästä toiminnasta Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuspuistolle sekä Lahden ja Tampereen kaupunkipuistoille.
Suomessa on jo kolme Green Flag -auditoitua puistoa. Ensimmäistä kertaa Green Flag -tunnustuksen sai Hatanpään kartanpuisto ja arboretum Tampereella. Pikku-Vesijärvenpuisto ja Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen puisto uusivat tunnustuksen vuodelle 2018/2019.
Isossa-Britanniassa koulutetut vapaaehtoispohjalta toimivat tuomarit kävivät Suomessa auditointikierroksella kesäkuun alussa. Molemmissa kohteissa he tapasivat puistoista vastaavia henkilöitä ja haastattelivat myös käyttäjiä. Lisäksi kohteista oli tehty toiminnanohjauksen (management) suunnitelma, jota prosessissa arvioitiin.
Green Flag Award -järjestelmä arvioi puistojen hoitoa, kansalaisten mahdollisuuksia toimintaan puistoissa, ympäristöasioiden huomioonottamista sekä varautumista ilmastonmuutokseen. Auditointi varmistaa kestävän kehityksen edistämistä monella tavalla.
Puisto- ja puutarhakulttuurista tunnetussa Isossa-Britanniassa kehitetyn arviointikriteeristön pohjalta koulutetut tuomarit, jotka ovat maisema- ja puistoalan ammattilaisia, auditoivat erilaisia viher- ja virkistysalueita sekä hautausmaita. Tänä vuonna 700 tuomaria oli arvioimassa eri maissa, ja Green Flag liehuu nyt yli 1300 kohteessa Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa, Espanjassa, Uudessa-Seelannissa ja Arabiemiraateissa.
Isossa-Britanniassa Green Flag Award tunnetaan paitsi ammattilaisten, myös kansalaisten keskuudessa. Nyt Suomessakin on kokemusta siitä, miten tunnustus voi parantaa puiston tunnettavuutta, ja miten koko prosessi edistää kestävän kehityksen toteutumista, organisaation toimintaa ja tiedonkulkua sekä kansainvälistä tiedonvaihtoa.
Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat olleet mukana Lahden ja Tampereen kaupungin organisaatioiden kanssa työstämässä englanninkielistä toiminnanohjaussuunnitelmaa, joka tarvitaan auditointia varten. Tuomarit antavat palautteen raporttina, joka on tärkeä työkalu seuraavien vuosien auditointiprosessissa.
”Tämä arvostettu kansainvälinen tunnustus on hieno asia Hatanpään valtakunnallisestikin arvokkaalle viheraluekokonaisuudelle. Ulkopuolinen arviointi laajoine kriteereineen avaa alueen parissa ammatikseen työtä tekevien silmät aivan uudella tavalla. Puistot ja viheralueet edustavat moninaista luonnon, käyttäjien ja kulttuurin kirjoa ja niillä on suurempi merkitys kaupungeissa kuin monesti ajattelemme. Tunnustuksen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä kaikkien arvojen säilyttämisen ja kehittämisen osalta”, sanoo kaupunginpuutarhuri Timo Koski Tampereen kaupungilta.
”Green Flag -tunnustus yhdelle keskeisimmistä puistoistamme on hieno asia, joka varmasti parantaa viheralueiden arvostusta. Tunnustuksen hakuprosessi sai myös meidät itsemme miettimään asioita uusista näkökulmista sekä paneutumaan asioihin normaalia, perustyötä syvällisemmin”, sanoo ylläpitohortonomi Seija Nurkkala Lahden kaupungilta.
Hämeen ammattikorkeakoulun lehtorilla Sari Suomalaisella on Green Flag Award- tuomarikoulutus.
”Green Flag- tunnustuksen saaminen Lepaan kampuksen puistolle kolmatta kertaa ei olisi ollut mahdollista ilman, että kehitystoimenpiteitä tehtiin ja niitä kirjattiin toimenpideohjelmaan tuleville vuosille. Alueen merkitykset nousivat esiin uudella tavalla sekä oppimisympäristöinä että maiseman säilyttämisen näkökulmista ilmastonmuutokseen sopeutumista ajatellen”, sanoo lehtori Sari Suomalainen Hämeen ammattikorkeakoulusta.
Lisätietoja:
HAMK LEPAA
Heikki Peltoniemi, koulutuspäällikkö, rakennettu ympäristö, HAMK, 040 832 0842
Sari Suomalainen, lehtori, rakennettu ympäristö, HAMK, 0400 288740
LAHDEN KAUPUNKI
Kirsi Kujala, kaupunginpuutarhuri, Lahden kaupunki, 050 5594186
Seija Nurkkala, ylläpitohortonomi, Lahden kaupunki, 044 4163997
TAMPEREEN KAUPUNKI
Mirjam Larinkari, suunnittelupäällikkö, Tampereen kaupunki, 040 5940721
Timo Koski, kaupunginpuutarhuri, Tampereen kaupunki, 050 345 7568
Titta Holmala-Kylmäkoski, Tampereen kaupunki, 040 8064218
[addthis tool=”addthis_sharing_toolbox”]