Hyppää sisältöön
Home Design Factoryn konseptia jaetaan eteenpäin

Design Factoryn konseptia jaetaan eteenpäin

Hämeen ammattikorkeakoulun monialainen tuote- ja palvelukehityksen toimintaympäristö Design Factory järjestää ensimmäistä kertaa Bootcamp-viikon, jonka aikana inspiroidaan ja koulutetaan vierailijoita oman Design Factoryn perustamiseen.

Bootcamp-viikolle 25.-29.10.2021 osallistuu opiskelijoita ja henkilökuntaa RUN -Eurooppa-yliopistoon kuuluvista kumppanikorkeakouluistamme Portugalista, Irlannista, Alankomaista, Unkarista ja Itävallasta. HAMKin Design Factory sijaitsee Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksella, ja osallistujia on myös HAMKin muilta kampuksilta, jotta toimintamallia voidaan kehittää myös HAMKin sisällä.

Osallistujat tutustuvat viikon aikana Design Factoryn historiaan, rakenteeseen, työskentelytapoihin ja pedagogiseen filosofiaan samalla, kun he kehittävät strategiaa ja toteutusta omaan organisaatioon sopivaksi. Työskentelymuotona on yhteiskehittely osallistujien ja henkilökunnan kesken.

Osallistujilla on mahdollisuus osallistua Design Factoryn PD3 (Product Development) -projektiin. PD3-projektissa tiimeillä on kolme tuntia aikaa rakentaa konkreettinen prototyyppi tuotekehityshaasteeseen. Tiimeillä on käytössään laitteita, materiaaleja ja innovointipakkeja prototyyppien rakentamista varten. Apuna on ohjaajia HAMK Design Factorysta sekä HAMKista.

Design Factory on alun perin Aalto-yliopistossa luotu konsepti, josta on sittemmin syntynyt globaali verkosto viidelle mantereelle. Suomen toinen Design Factory perustettiin Hämeen ammattikorkeakouluun vuonna 2019, sen jälkeen, kun HAMKin henkilökuntaa oli osallistunut Aalto Design Factoryn järjestämään Bootcamp -viikolle. Nyt toimintamallia levitetään eteenpäin ensimmäistä kertaa HAMKin järjestämällä Bootcampilla.

Bootcamp järjestetään osana RUN -Eurooppa-yliopiston Superviikkoa. HAMK kuuluu RUN -Eurooppa-yliopistoon yhdessä seitsemän muun eurooppalaisen korkeakoulun kanssa.

Lisätietoja: